Puskapartiolaiset

Kysymyksiin vastasivat Puskapartiolaisten lippukunnanjohtaja Kaj Sojakka, rahastonhoitaja Ossi Ikonen ja ohjelmajohtaja Taru Salonsaari tammikuussa 2019.

Mikä on toiminta-alueenne?

“Lippukunnan toimintaalue on Etelä-Sipoo. Kolomme sijaitsee Söderkullassa osoitteessa Kvartsikuja 4.”

Miten kuvailisit lippukuntaanne? Mikä teidän lippukuntanne erottaa muista? 

“Lippukunnallamme on vahva kyky uudistaa toimintaa ennakkoluulottomasti vastaamaan tämän ajan vaatimuksia ja samalla pitää kiinni tärkeimmistä perinteistä. Vanhin perinteemme on Itarus, joka on tapahtumamme vuodenvaihteessa. Ohjelmassa on lautapelejä ja vuoden vaihtuessa saunominen jäätelöä syöden.”

“Lippukunnallamme on laajasti erilaista toimintaa. Meillä on perhepartio- ja aikuispartioryhmät ikäkausiryhmien lisäksi. Lippukunnalla on omia mehiläispesiä, jolla ja käytettävissämme on kanootteja. Lippukunta omistaa oman kolonsa Puskapirtin, joka on ostettu vuonna 2017. Kolo mahdollistaa viikonloppuretkien pitämisen monipuolisesti!”

Mikä on lippukuntanne vuoden 2019 kohokohta?

“Lippukuntamme täyttää 15 vuotta vuonna 2019. Juhlavuosi näkyy kevätkaudella ryhmien viikkotoiminnassa. Keväällä järjestetään asian tiimoilta lippukunnan yhteinen juhla. Vuosi huipentuu syksyllä vaellukseen! Toinen kohokohta on, kun kesällä osallistumme Hämeen Partiopiirin Ilves19-piirileirille Evolla.”

Miten aikuiset harrastavat teillä yhdessä?

“Meillä on aikuisryhmä PuskaPöllö. Aikuisryhmällä on vuoden 2018 aikana ollut viikonloppuretki, metsäaiheinen retki kolon lähimaastoon, pienoispistooliammuntaa ja laavun viimeistelytempaus! Lisäksi Pupellus eli johtajiston tapaaminen järjestetään kolme kertaa vuodessa. Päivän kestävä ohjelma sisältää aina jonkin kevyemmän osuuden. Tammikuulle on luvassa johtajistolle ja aikuisryhmälle piirin tarjoama erätaidot haltuun – koulutus!”

Onko teillä taustayhteisöä?

“Ei.”

Millaisiin tehtäviin aikuinen voi tulla kokeilemaan partiota? 

“Ryhmiin apukäsiksi viikkotoimintaan (vaikkapa kerran tai kaksi kuukaudessa), sudenpentujen ja seikkailijoiden (7-12-vuotiaat) kisoihin saattajan tehtäviin tai rastille, tai lippukunnan retkille auttamaan järjestelyissä!”

Miten toiminnasta kiinnostunut aikuinen pääsee teille mukaan?

“Lippukunnanjohtajaan voi olla yhteydessä missä vaiheessa vuotta vain!”

 

Kuva: Mikko Rantala