Muut palautevälineet

Tutustu muihin tapoihin kiittää partiolaista tai partion tukijaa!

Vuoden toimiva partiojohtaja –apurahan saaja on alle 30-vuotias, toiminut vähintään viisi vuotta partiojohtajana ja vastaa edelleen aktiivisesti jostain lippukunnan toiminnosta, minkä lisäksi on havaittavissa myönteinen suhtautuminen piiriin ja järjestöön. Apurahan suuruus on 1000 euroa. 

Piirit ehdottavat apurahan saajia Partiosäätiölle. Palautetoimikunta ottaa mielellään vastaan ehdotuksia apurahan saajiksi.

Pyhän Yrjön plaketti voidaan myöntää partiotoimintaa tukeville henkilöille lippukunnan, partiopiirin tai valtakunnallisen partiotoiminnan hyväksi koituneen ansiokkaan toiminnan perusteella. Plakettiin kuuluu pienoismerkki, jota pidetään esimerkiksi takin käänteessä.

 

 

 Pyhän Yrjön plaketti voidaan myöntää partiotoimintaa tukeville yhteisöille lippukunnan, partiopiirin tai valtakunnallisen partiotoiminnan hyväksi koituneen ansiokkaan toiminnan perusteella.

Suomen Partiolaisten standaari voidaan myöntää partiolaiselle, partiotoiminnan tukijalle tai yhteisölle merkittävästä, pitkäaikaisesta toiminnan tukemisesta.

 

 

 

 

 

 

Kuva: Eeva Helle