Uudenmaan Partiopiirin ansiomerkkihakemuksia käsittelevä ja kiittämisen kulttuuria kehittävä palautetoimikunta vastaa usein kysyttyihin kysymyksiin ansiomerkeistä!

Miksi ansiomerkkejä kannattaa ehdottaa?

”Ansiomerkki on tapa kiittää ja tehdä näkyväksi hyvää toimintaa tai aatemerkeissä toimintaan johtavaa asennetta. Ansiomerkki kertoo saajalleen, että häntä arvostetaan ja muistuttaa siitä vielä myöhemminkin, aina kun merkkiä käytetään!”

Kuka lippukunnassa voi ehdottaa merkkejä toisille johtajille?

”Yleensä lippukunnassa on hyvä olla erikseen nimetty henkilö, joka huolehtii ansiomerkkien hakemisesta ja kaikkien tasapuolisesta huomioimisesta. Tämä henkilö voi olla esimerkiksi pestijohtaja, lippukunnanjohtaja tai erikseen nimetty ryhmä. Kuka tahansa lippukunnasta voi kuitenkin tehdä ansiomerkkiehdotuksen. Ehdotuksen tehdään Kuksan kautta. Hakemukselle tarvitaan vahvistaja, jonka on hyvä olla lippukunnan toiminnassa mukana ja myös tuntee ansiomerkin saajan. Mikäli suunnittelet ansiomerkin ehdottamista, kannattaa ensin jutella lippukunnan ansiomerkkivastaavan kanssa asiasta, jotta päällekkäisiä hakemuksia ei tule.”

Voiko samoaja- tai vaeltajaikäiselle ehdottaa merkkejä?

”Samoaja- ja vaeltajaikäiselle voi ja ehdottomasti kannattaa ehdottaa ansiomerkkiä!

Ryhmänjohtajana toimiville samoajille sopiva merkki on Louhisuden solki. Myös partioaatteen sisäistämisestä myönnettävä II-luokan Mannerheim-solki sopii erinomaisesti aktiiviselle, 17-vuotiaalle samoajalle.

Vaeltajille sopivia merkkejä on useampia ja valinta kannattaa tehdä se mukaan, mikä sopii parhaiten henkilön ansioihin. Erityisesti vaeltajille suunnattuja merkkejä ovat Pyhän Yrjön solki ja I- ja II-luokan Mannerheim-soljet. Katso myös Collanin-solki ja Uudenmaan Partiopiirin rautainen ja pronssinen ansiomitali.”

Voiko lyhyen aikaa partiossa olleelle aikuiselle ehdottaa merkkejä?

”Kyllä. Piirin merkeistä tällaiselle aikuiselle sopii esimerkiksi piirin rautainen ansiomerkki. Pestistä riippuen on myös muita merkkejä, kuten akelalle tai sammolle Collanin solki.

Kuinka kauan aikaa tulisi henkilön edellisestä ansiomerkistä olla, jotta voi ehdottaa seuraavaa?

”Yleinen sääntö ansiomitalien ja ansioristijärjestelmän osalta on kolme vuotta (poislukien piirin rautainen ansiomerkki). Muiden merkkien kohdalla, erityisesti tehtäväkohtaiset merkit, ei välttämättä puhuta näin pitkistä ajoista. Ei kuitenkaan ole hyvä tykittää yhdelle montaa merkkiä peräkkäin – niiden merkitys saattaa jopa laskea. Tärkeää olisi odottaa sopivaa hetkeä, niin että jokainen merkki jaettaisiin ajallaan ja pitää vähintään vuoden väli merkeissä. Kannattaa siksi sopia eri tahojen kanssa, jos henkilö, jolle merkkiä haetaan, toimii eri organisaatioissa tai tasoilla. Valitaan sopivin merkki tai jätetään ne merkit, jotka voi saada toiste, myöhemmäksi.”

Mitä eroa on ansiomerkeillä ja aatemerkeillä?

”Aatemerkit ovat tunnustuksia partion arvopohjan sisäistämisestä ja partioaatteen mukaan elämisestä, partion arvojen tekemisestä todeksi partion lisäksi jokapäiväisessä elämässä. Aatemerkkejä ovat Mannerheim-soljet, Pohjantähti-solki sekä Hopeajoutsen ja -susi.

Aatemerkit ovat yhdenlaisia ansiomerkkejä. Muissa merkeissä tehtävät ja niistä suoriutuminen sekä Uudenmaan merkeissä kasvaminen ja kasvattaminen ovat suuremmassa roolissa partioaatetta niissäkään unohtamatta. Muita ovat tehtäväkohtaiset merkit eli tehtävä- ja ikäkausisoljet sekä ansiomitalit ja -ristit. Lisäksi on plaketit ja standaarit.”

Hopeasusi on arvostettu ansiomerkki.

Mitä muita kiittämisen tapoja on kuin ansiomerkit?

”Hyvä kiittämiskulttuuri on ystävällistä, oikeutettua ja tasapuolista. Johtajahuolto saunomisen tai muun yhteisen ohjelman muodossa on myös tapa kiittää. Tätä on tärkeä sanoittaa uusille ja vanhoille johtajille kiittämisen tapana. Aina johtokolmikon ei tarvitse näitä johtajahuoltoja järjestää vaan myös innokkaat muut toimijat. Muistakaa kiittämisessä kaikkia johtajaikäisiä eli myös alaikäisiä ryhmänjohtajia.”

Esimerkkejä kiittämisestä lippukunnissa:

”Olen lähettänyt hallitukselleni kortteja. Isoja onnistumisia on juhlittu kukkalähetyksin.”

”Kesäleirillä jaettiin puukapustoja, joihin oli kirjoitettu kesäleirin nimi ja vuosiluku. Käytännöllinen esine muistoksi ja käyttöön!”

”Joulujuhlassa jokaiselle johtajalle jaettiin joululahja, niin viikkotoiminnassa olevalle kuin hallituslaisillekin.”

Mistä saa apua, jos ei tiedä miten tai mitä merkkejä ehdottaa?

”Lue Uudenmaan Partiopiirin palauteohje ja Suomen Partiolaisten ansiomerkkisivut. Voit aina kysyä apua piiritoimistolta tai ottaa yhteyttä piirin palautetoimikunnan jäseniin, yhteystiedot saa toimistolta. Palautetoimikunta järjestää myös silloin tällöin koulutuksia.”