Huhtikuun partioviikon jälkeen usean nuoren uusmaalaisen partiojohtajan paitaa koristaa kiiltävä Mannerheim-solki! Mannerheim-soljet ovat nuorelle partiolaiselle myönnettäviä aatemerkkejä eli tunnustuksia partioideologian sisäistämisestä ja sen mukaan elämisestä. Solkia myönnetään Uudellamaalla vuosittain noin 30, II-luokan solkia 17-19-vuotiaille ja I-luokan solkia enintään 23-vuotiaille.

Aaro Juslén, Hiiden Hittavaiset

Keravalaiselle 19-vuotiaalle Aaro Juslénille myönnettiin partioviikolla II-luokan Mannerheim-solki. Hiiden Hittavaiset kuvaavat Aaroa näin:

”Aaro tarttuu hommiin, jotka pitää tehdä, vaikka ne eivät olisikaan hänen top 10:ssä. Tämä näkyy lippukunnan tapahtumissa, joissa Aaro on siellä missä tarvitaan. Aaro on johtanut tarpojavartiota vastuuntuntoisesti ja motivoituneesti ja on loistava esikuva johtamilleen tarpojille. Hän kokee tekevänsä tärkeää työtä johtaessaan vartiota. Vartionjohtajapestin lisäksi Aaro on ottanut vastuuta lippukunnan projekteissa.”

”Partion ulkopuolella Aaro on ottanut vastuuta lukion opiskelijakunnan hallituksessa edunvalvojana ja hoitanut sen lisäksi erilaisia muita vastuutehtäviä.”

Alma Enqvist, Kirkkonummen Metsänkävijät

Espoolainen 18-vuotias Alma Enqvist sai partioviikolla II-luokan Mannerheim-soljen. Kotilippukunnasta Almaa kuvaillaan näin:

”Almaa tarvitsee harvoin pyytää mukaan avuksi vaan hän ilmoittautuu omatoimisesti itse tekijäksi. Hallituksessamme on vain yksittäisiä samoajia ja Alma on yksi näistä innokkaista. Alma halusi myös hallituksessa enemmän vastuuta ja otti itselleen somevastaavan pestin. Almassa näkyy näin hyvin vastuuntunto ja toimeentarttuminen.”

”Toisen ihmisen kunnioitus näkyy Almassa kohteliaana käytöksensä ja kaikkien hyväksymisenä omina itseinään. Alma ollut ideoimassa uutta käynnistystä lippukunnan sisu-toiminnalle. Almalla on selkeä asenne partion kuulumisesta kaikille sekä partion mahdollistamisesta myös tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.”

Oskari Tolvanen, Hyvinkään Nummenpojat

Parhaillaan sekä piirinjohtajana että kotilippukunnassaan Hyvinkäällä toimiva 23-vuotias Oskari Tolvanen sai partioviikolla I-luokan Mannerheim-soljen.

”Kaikista piiri- ja SP-tason luottamustehtävistä huolimatta Oskarilla on riittänyt aikaa Hyvinkäälle Nummenpojille osallistumaan kuukausittain lippukunnan johtajiston kokouksiin, leireille ja retkille muutaman kerran vuodessa, tai oven avaajaksi kun joku on tarvinnut tavaraa varastolta,” kuvailevat merkin hakijat Nummenpojissa.

”Oskari on ihmisistä se, joka hoitaa asian kuin asian mikäli jää epäselväksi vastuullinen tekijä. Oskari on rohkeasti asettunut ehdolle eri tehtäviin ja hoitaa asian kuin asian loppuun asti. Oskari osaa kulkea rinnalla, kannustaa ja auttaa vierellään olevia ihmisiä parempiin suorituksiin. Oskari on aina valmis! Siihen voi luottaa niin lippukunnan toiminnassa kuin partion ulkopuolellakin.”

Mannerheim-solkia hakevia lippukuntia toivotaan piirissä lisää

”Vuosittain alle puolet piirin lippukunnista ehdottavat Mannerheim-solkia. Ehkä yleisin väärinkäsitys on se, että ajatellaan soljen olevan paljon vaikeammin saatavissa kuin se on. Soljen saadakseen nuoren ei tarvitse olla superpartiolainen, jolla on paljon vaativia pestejä, vaan sillä on merkitystä, miten partioaate näkyy hänen toiminnassaan”, kertoo Iiro Lehtiniemi piirin palautetoimikunnasta.

Palautetoimikunta myöntää merkit ja pyrkii kehittämään kiittämisen kulttuuria Uudenmaan lippukunnissa.

”Mannerheim-soljissa ei ole lippukuntakohtaista vuosirajaa, eli sitä voi ehdottaa niin monelle vuodessa, kuin kokee myöntöperusteiden täyttyvän. On hyvä muistaa, että ansioituneita ei tule verrata toisiinsa, vaan ainoastaan myöntöperusteisiin. Vastaavasti on hyvä muistaa myös se, että solkea ei ole pakko ehdottaa joka vuosia, jos sillä kertaa myöntöperusteet täyttäviä ei ole. Kannattaakin rohkeasti ehdottaa solkia ja jos mietityttää, täyttyvätkö myöntöperusteet, niin kannattaa olla jo syys-lokakuussa yhteydessä piirin palautetoimikuntaan,” kannustaa Iiro.

Mannerheim-solkia myönnetään kerran vuodessa 15.11. mennessä jätettyjen hakemusten perusteella.