Piirihallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseen maanantaina 9.12. jouluisissa tunnelmissa. Kokous oli myös vapaaehtoistuen ministeri Annan, ohjelmaministeri Alpin sekä alueministeri Riinan viimeinen kokous hallituspestissään. Suurkiitos kaikesta piirin eteen tehdystä työstä!
Hallitus suuntasi katseensa tulevaan vuoteen vahvistamalla kevään tapahtumien johtajat. Lisäksi päätettiin käyttää ylimääräiset Yhteisvastuukeräyksen rahat uuden rinkkahaun järjestämiseen keväällä. Haun päivämäärät tarkentuvat alkuvuodesta.
Kokouksessa suunniteltiin tulevaa rekrytointi-iltaa. Etenkin lippukuntatuki ja aluetyö kaipaavat lisää tekijöitä kun moni luottis päättää pestinsä tänä vuonna. Täältä näet avoimet pestit. Lue myös aluevalmentaja Sannan ajatuksia pestistään ja tule mukaan 18.1. järjestettävään luottisstarttiin nappaamaan juuri sulle sopiva pesti!
Lopuksi käytiin läpi toiminnanalojen kuulumisia:
- Valkaman ilmoittautuminen on auennut—olethan sinäkin mukana?
- Lippukuntatuen ja aluetyön tekijöille suunnitellaan yhteistä alueryhmää
- Aluetyössä etsitään uusia valmentajavastaavia vuoden lopussa lopettavien sijalle
- Alkuvuodesta siirrytään kahden uutiskirjeen malliin: kerran kuussa lähetetään SP:n ja piirin ajankohtaiset asiat Partiopostissa kaikille yli 15-vuotiaille ja kuusi kertaa vuodessa lähetetään lippukunnan johtamiseen liittyvät ajankohtaiset asiat Johtolangassa hallituksen jäsenille
Piirihallitus toivottaa kaikille mukavaa joulunodotusta ja odottaa jo innolla partiovuotta 2020!