Anne Ojala, 20.05.1966 – 19.3.2019

Anne aloitti partiotoiminnan pienenä sudenpentuna ala-asteella ollessaan. Lippukuntana oli Ilkan Partiolaiset Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella. Anne oli ahkera partiossa kävijä, joka viikko kokoonnuttiin oman lauman merkeissä ja sittemmin oman vartion kanssa. Anne innostui partiosta yhdessä muiden ystäviensä kanssa ja ohjelmaan kuuluivat retket partiokämpälle, vaellukset, omien kesä- ja talvileirien järjestäminen sekä osallistuminen myös valtakunnallisille suurleirille Kareliasta -78 lähtien. Omia laumoja ja vartioryhmiäkin Anne veti ja kouluttautui partionjohtajaksi.

Annelle myönnettiin myös ensimmäisen luokan Mannerheim-solki tunnustukseksi aktiivisesta partiotoiminnasta. Nuorena aikuisena hän oli monissa eri tehtävissä mukana vapaaehtoisena, järjestämässä useita valtakunnallisia suurleirejä.

Anne jatkoi partion merkeissä aktiivisesti vielä aikuisiälläänkin, kun oma poika tuli sudenpentuikään. Hän toimi akelana, sampona ja kämppäemäntänä Kirkkonummen Metsänkävijöissä. Akelana ja sampona toimiessaan Anne toimi luotettavana ja aktiivisena aikuisena monille nuorille. Annelta hoitui partiotoiminta muonituksista nikkarointeihin ja leikkeihin. Hänellä riitti aina takataskusta ratkaisuja yllättävissäkin tilanteissa. Annen auton takakontista löytyi usein työkalu asiaan kuin asiaan. Vielä sairastuttuaan Anne kantoi huolta KiMen kämpästä ja järjesti halkotalkoita.

Partio oli tärkeä ja olennainen osa Annea. Häneen oli helppo tutustua. Hän oli avoin, rehellinen, iloinen ja aina hymyilevä partiokaveri. Hän oli aktiivinen ja halusi osallistua eri asioihin ja kannusti myös muita mukaan. Hän myös linkitti muita yhteen, ei hätkähtänyt pienistä eikä ottanut turhia murheita ja osasi suhteuttaa asioita, jotka ovat oikeasti tärkeitä ja merkityksellisiä. Hän meni uusiin tilanteisiin rohkeasti ja avoimin mielin, ilman turhia ennakkoluuloja. Myös järjestely- ja organisointitaidoissaan Anne oli mestari.

Annessa näkyy vahvasti pohjalaisuus, sitkeys ja periksiantamattomuus, ’läpi harmaan kiven’ menemisen mentaliteetti. Annen jalat olivat vahvasti kiinni Etelä-Pohjanmaan maaperässä ja hänestä kumpusi nauru ja hieno huumori.

Anne menehtyi 19.3.2019 vaikeaan sairauteen. Hänet siunattiin haudan lepoon partioviikolla. Kaipaus ystävää kohtaan on suuri. Anne on mennyt kotiin.