Sudenpentuja ja seikkailijoita tulisi vaikka millä mitalla, mutta aikuisia ei ole tarpeeksi kaikkien lasten mukaan ottamiseksi?  Partioviikon 2019 kampanja lähti sen kummempia mutkittelematta ratkaisemaan tätä usean lippukunnan jokavuotista haastetta. Uudenmaan lippukunnat lähtivät innolla mukaan kampanjaan. Avointen tapahtumien kautta päätettiin rekrytoida kiinnostuneet aikuiset mukaan partioon! Nyt Partioviikko on takana päin, ja on aika julkaista timanttiset vinkit ja onnistumiset aikuisten mukaan ottamiseen liittyen.  

Yhteistyössä alueen lippukuntien kesken

Lippukuntien yhteispelillä saatiin aikaan näyttävä tapahtuma Lohjalla.

 

Lohjalla lippukunnat lähtivät yhteistuumin järjestämään yhteistä tapahtumaa Aurlahden rantaan, joka on yleinen viikonlopunviettopaikka monelle lohjalaiselle. Paikalla kävi useita kiinnostuneita aikuisia ja lapsia kahvittelemassa, paistamassa lettuja ja tikkupullaa sekä kokeilemassa apinannyrkkien askartelua ja veden kuljetusta.

Parasta aurinkoisen sään lisäksi oli ehdottomasti lippukuntien yhteishenki. Yhdessä tekemällä kenenkään harteille ei jäänyt liian suurta vastuuta kannettavaksi. Pienellä vaivalla saatiin aikaan näyttävä tapahtuma, jota lohjalaiset jälkeenpäin kiittelivät paikallisessa Facebook-ryhmässä.  

Tavoitteena perhepartioryhmä

Tolkkisten Eräketut iloitsivat, että metsäretkelle tuli mukaan myös uusia kiinnostuneita aikuisia.

 

Tolkkisten Eräkettujen metsäretkellä lippukunnanjohtaja Ville Saarela iloitsi uusista kiinnostuneista tulijoista. Mukana oli myös alle kouluikäisiä vanhempineen. “Hienoa, jos syksyllä saadaan myös perhepartio ensimmäistä kertaa käyntiin meidän lippukunnassa. Ryhmä voisi kokoontua esimerkiksi kerran kuukaudessa, jotta pienet voisivat rauhassa tutustua partioharrastukseen vanhempiensa kanssa,” Ville pohti.   

Perhepartioryhmän perustamista varten tarvitaan siis vain kourallinen kiinnostuneita perheitä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia ja toiminnasta kiinnostuneita vanhempia, niin homman saa jo pyörimään! Porvoossa tutustumassa ollut aikuinen, 4-vuotiaan lapsen isä, kehui perhepartion tuomia mahdollisuuksia: “Aiemmin partion sai aloittaa vasta kouluiässä. Nyt voimme lapseni kanssa tulla mukaan jo syksyllä tutustumaan partiomeininkiin.” Hänellä oli tiedossa toinenkin kiinnostunut perhe, joka voisi tulla ryhmään mukaan.  

Lapsen ja aikuisen yhteinen harrastus

Inkoon Samoilijoiden Iiro Auvinen painottaa, että lasten ja aikuisten yhteiset tapahtumat ovat heillä jo pitkään olleet menestyksen salaisuus. Tällä kertaa Inkoon Avoimet leiriportit –tapahtuma keräsi noin 50 osallistujaa, joista 15 oli ei-vielä-partiolaisia. Joukossa oli myös kiinnostuneita aikuisia.  

“Meillä yhdistettiin aikuisille suunnattu tapahtuma lasten viikkotoimintaan, jolloin aikuiset, joilla on lapsia, saatiin helpommin mukaan. Lapsille oli omaa toimintaa samalla kun aikuisten kesken juotiin kahvia ja keskusteltiin partiosta. Lähes kaikki tulijat ovat lasten vanhempia, joten mahdollisuus yhdistää lapsen harrastus omaan vaikuttaa houkuttelevan tehokkaasti,” Iiro kertaa.

Järvenpäässä Pop up -partiokolo puistossa ja grillailua kävelykadulla

Järvenpään Rantapuistossa on Partioviikolla nähty Kiehisten Pop up -kolo jo usean vuoden ajan. Pop up -kolo ja harvinaisen lämmin sää innostivat ihmisiä keskustelemaan partiosta. Kävijöitä kololla on ollut vuodesta riippuen 100 – 150. Kolo kerääkin ympärilleen niin Rantapuistossa reippailijoita, lapsia kuin tietysti Kiehisten omia jäseniä jotka käyvät innokkaasti moikkaamassa kololla tuttujaan sekä juttelemassa kesän tulevista riennoista.

Kesäfiilis jatkui Järvenpään kävelykatu Jannella kun Järvenpään Scoutit kutsuivat kaikki partiosta kiinnostuneet aikuiset grillaamaan. Läsnä oli partiossa toimivia aikuisia, joiden tavoitteena oli houkutella partioon lisää uusia kasvoja. 

Keski-Uudenmaan lippukunnat muistuttavat, että partioon pääsee liittymään milloin vain. Vaikka syksyn alkaessa rekrytoidaan vahvemmin uusia jäseniä, muulloinkin voi hypätä matkaan mukaan.

Järvenpään Scouttien grilli-illassa partiosta kiinnostuneet innostuivat grillailemaan kävelykadulla.

 

Hyvin sujuivat myös Martin Partion kolme avointa koloiltaa Partioviikolla, joista ensimmäisessä vieraileva toimittaja kirjoitti lehtijutun. Jutun julkaisun jälkeen seuraavaan koloiltaan tuli 10 uutta kiinnostunutta lisää!

Yksi ja sama resepti ei tietenkään toimi jokaisessa lippukunnassa. Siksi täytyykin nähdä vaivaa, että löytää sen omalle porukalle toimivan konseptin, josta voi lähteä rakentamaan lippukunnan jokavuotista perinnettä. Kannattaakin muistaa, että avoimien tapahtumien yksi tärkeimpiä tavoitteita on se, että mahdollisimman moni lapsi, nuori ja aikuinen saisi partion kautta uusia kokemuksia ja löytäisi parhaimmillaan ryhmän, jossa viettää aikaa turvallisessa ympäristössä. Jatketaan siis uusien ihmisten kutsumista partioon myös Partioviikon ulkopuolella ja otetaan kiinnostuneet tulijat avosylin vastaan!