Ihmiset

Äitienpäiväkunniamerkki partiossa tehdystä kasvatustyöstä kirkkonummelaiselle Mervi Somervuorelle

Mervi Somervuori Kirkkonummen Metsänkävijöistä sai äitienpäivän alla iloisen yllätyksen: postilaatikosta tipahtaneessa kirjeessä kerrottiin tasavallan presidentin myöntämästä äitienpäiväkunniamerkistä (Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali). Kunniamerkin perusteina on oman viisilapsisen perheen lisäksi vapaaehtoistyössä partiojohtajana lasten ja nuorten hyväksi tehty kasvatustyö.

Oma lapsi toi Mervin alun perin takaisin nuoruuden harrastuksen pariin partioon. Hän aloitti Kirkkonummen Metsänkävijöissä lapsensa ryhmänjohtajana vuonna 2007, mutta kun hommiin tarttui siellä missä tekijää tarvittiin, kokemusta karttui nopeasti lukuisista erilaisista partiotehtävistä lasten ja nuorten johtajana toimimisesta yhdistyksen hallitustehtäviin.

”Sanotaan että syy partioon tulemiselle on usein eri kuin se mikä saa jäämään. Minua on motivoinut nähdä, millainen vaikutus omalla vapaaehtoistyölläni on ollut,” kertoo Mervi.

”Partio on ollut yhtä lailla omien kuin muiden lasten ja nuorten tukemista. Lapsilla on paljon asiaa, ja monelle on tärkeää että vieressä on joku joka kuuntelee. On myös hienoa seurata jokaisen nuoren henkilökohtaista kasvua ja saada olla osa sitä. On upea tunne ansaita nuoren luottamus.”

Mervin viidestä lapsesta kaikki ovat olleet tai ovat edelleen partiossa.

”Partio on ollut oman perheen yhteistä tekemistä, mutta olen myös pitänyt tärkeänä, että lapseni saavat harrastusaikaa ilman äitiä.”

”Mieleeni on jäänyt hetki, kun täysi-ikäisyyden kynnyksellä olleen tyttäreni kanssa lippukunnan leirillä ollessamme totesin, että emme ole tässä äiti ja tytär vaan kaksi johtajaa.”

Mervi näkee aikuisen kasvattajan roolin partiossa ennen kaikkea taustalla toimivana turvallisena tukena. Viime vuosien aikana Mervi on toiminut Uudenmaan Partiopiirissä nuorten johtajien kouluttajana, ja lippukunnassa hän tukee nyt nuoria tapahtumanjohtajia ohjelmajohtajan roolissa.

”Pyrin olemaan se, joka oikeassa kohdassa rohkaisee. Nyt on aika antaa nuorten tehdä, ja tulla apuun jos tarvitaan.”