Tammikuun terveiset piirihallitukselta

Vuosi 2021 polkaistiin käyntiin perinteisellä hallitusseminaarilla loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna. Koronarajoitukset löivät leimansa myös hallituksen talviseminaariin ja vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Seminaari järjestettiinkin etänä. Viikonlopun aikana hallitus selkiytti omaa työnjakoaan, sopi omista työskentelytavoistaan ja tutustui toisiinsa entistä paremmin.

Kokouksen alussa kuultiin Valkaman kuulumiset ja leirinjohtajien kanssa keskustelimme ilmoittautumisen alkamisesta. Olethan sinä jo ilmoittautunut mukaan?

Piirin kevään tapahtumat käytiin läpi koronatilanne silmällä pitäen ja tehtiin tarvittavia muutoksia. Täältä pääset ilmoittautumaan piirin kevään tapahtumiin.

Hallituksen omaa työnjakoa selkiytettiin ja hallituksen paikat jakaantuvat vuonna 2021 seuraavasti: Hallitusta luotsaa rautainen “Tiskari”-tiimi, eli Oskari Tolvanen ja Tiina Witikkala. Aluetyötä johtaa Emilia Pihlaja ja lippukuntatuen kanssa jatkaa Juho Packalén. Timo Karkola ottaa johdettavakseen koulutuksen ja Miia Pulkkinen jatkaa vapaaehtoistuen asioiden parissa. Viestintä ja markkinointi saa innokkaaksi vetäjäkseen Eetu Piilolan. Pauli Palo jatkaa yhteiskuntasuhteiden kanssa työskentelyä kuntavaalien alla. Hetken ilman hallituksen jäsentä ollut ohjelma on saanut peräsimeensä Sanna Suur-Uskin. Kokonaan uutena toiminnanalana hallituksessa toimii aikuisrekrytointi, joka on Teea Forströmin vastuulla.

Vaikka poikkeuksellinen tilanne jatkuu vuonna 2021 ja tuo varmasti mukanaan haasteita, tarkoitus on kuitenkin jatkaa partiotoimintaa rajoitukset huomoiden ja varmistaa, että lapsille ja nuorille on tarjolla merkityksellinen harrastus tänäkin vuonna. Vuoden valopilkkuna loistaa Valkama, missä koko piiri pääsee kokoontumaan yhteen!