Uudenmaan partiopiirin yhteinen piirileiri Säihke 2017 on monilla vielä tuoreena mielessä, mutta joillakin katseet on jo suunnattu tiukasti tulevaan: seuraava piirileiri tuo uusimaalaiset partiolaiset yhteen ensi vuonna 2020! Haastattelimme piirileirin kakkosjohtajaksi valittua Minna ”Minnis” Enqvistiä Kirkkonummen Metsänkävijöistä

Millainen on partio- ja siviilitaustasi?

”Aloitin partion vuonna 1995 kaverini innoittamana. Aikanaan toimin omassa lippukunnassani hyvinkin aktiivisesti, mutta viime vuodet olen keskittynyt tekemään pelkästään leirejä. Roihu, Säihke ja viimeisimpänä Pääkaupunkiseudun partiolaisten Kliffa. Partioleireihin tiivistyy se mikä partiossa on minulle tärkeintä: yhdessä tekeminen, toimeen tarttuminen ja tekemällä oppiminen. Parhaimmillaan partioleirit ovat luovaa ongelmanratkaisua hyvässä seurassa.”

”Siviilissä olen yrittäjä. Johdan pientä ja kodinomaista yksikköä, joka tarjoaa kehitysvammaisille asuin- ja päivätoimintaa. Minulla on mies (partiossa) ja neljä lasta (yksi partiossa). Partion lisäksi harrastan bloggaamista, valokuvaamista ja syksyisin olen himosienestäjä.”

Mikä innosti sinut lähtemään piirileirin varajohtajaksi?

”Minut innosti tähän pestiin seikkailun mahdollisuus. Heittäydyin tuntemattomille vesille ja katson minne tämä pursi minut kuljettaa. Uskon, että edessä on haastava, mutta antoisa parivuotinen.”

Millainen olet johtajana ja ryhmän jäsenenä?

”Olen määrätietoinen, realistinen ja käytännönläheinen johtaja. Toisaalta olen melko suurpiirteinen ja näytän mielummin suuria suuntia ja hallitsen kokonaisuuksia ennemmin kuin hion yksityiskohtia minttiin. Neljän lapsen äitinä minulla on huippuunsa kehittynyt kyky priorisoida asioita ja unohtaa kaikki epäoleellinen. Pidän kunnon keskustelusta, arvostan hyvin perusteltuja mielipiteitä ja olen valmis muuttamaan omaa näkökulmaani tarpeen vaatiessa. Ryhmän jäsenenä olen se, joka nostaa ärsyttävyyteen asti mahdolliset riskit ja ongelmat esille, mutta joka myös mielellään ratkoo kinkkisiä tilanteita yhdessä muiden kanssa.”

Millaisen leirin haluat saada aikaan?

”Toivoisin, että piirileiri 2020 olisi jokaiselle osallistujalle, ikäkaudesta riippumatta, elämyksellinen ja aito partiokokemus. Hienoa olisi, jos jokainen leirille osallistuja kokisi oman panoksensa olleen tärkeä osa yhteisen leirikokemuksen muodostumista. Ajattelen, että partioleiristä tulee juuri niin hyvä, kuin minkä me yhdessä teemme ja mä toivon, että me tehdään yhdessä hieno leiri!”

Piirileirin tiedonhallintajohtaja Tuukka, viestintä- ja markkinointijohtaja Nea, varajohtaja Minnis, leirinjohtaja Iiro ja palvelujohtaja Kasperi.