Huhtikuun terveiset piirihallitukselta

Piirihallitus kokoontui vuoden neljänteen kokoukseensa 4.4. Esityslistalla oli kuukausittaisten osa-alueiden ajankohtaisten kuulumisten lisäksi Suomen Partiolaisten partioneuvoston tuleva kevätkokous, partion Kevätpäivät ja piirin kevätkokous.

Piirihallitus käsitteli partioneuvoston tulevaa kevätkokousta

Suomen Partiolaisten talouden ja toiminnan suunnittelun sekä kehittämisen tulee edistää partion 2021–2026 strategiaa. Partioneuvoston tehtävänä on vastata tästä. Uudenmaan Partiopiiristä on valittuna partioneuvostoon kaksi jäsentä: Anniina Nurro ja Pauli Palo.

Mikäli kiinnostus heräsi, viikonlopun kevätkokous striimataan ja partioneuvoston nettisivuille lisätään linkki kokousviikonlopun aikana. Näin pääset seuraamaan kokousta missä ikinä oletkaan.

Seuraa partioneuvoston kokousta | Suomen Partiolaiset

Partion kevätpäivillä suunnattiin katse jo vuoteen 2024

Lähes kaikki hallituksen jäsenet ja muut ennalta sovitut henkilöt osallistuivat partion Kevätpäiville maalikuussa. Kevätpäivät kokosivat keskusjärjestön, partiopiirien ja FISCcin luottikset yhteen ja tavoitteena oli miettiä yhteisiä partion strategian mukaisia tavoitteita vuodelle 2024. Hallituksen kokouksessa kävimme kustakin laajennetusta valiokunnasta tärkeimmät nostot läpi.

Lippukuntapäivä onnistui hienosti

Iso kiitos Mäntsälän Metsäkävyille ja muille asianomaisille järjestämisavusta!

Piirihallituksen yksi kuuma puheenaihe oli myös piirin oma kevätkokous sekä lippukuntapäivä. Kaikkien hallituksen kokoukseen osallistuneiden mielestä koko päivä kokonaisuudessaan, aamun messupisteet, lounas, kevätkokous ja illan virkistäytymisohjelma olivat erittäin onnistunut kokemus sekä oli suuri ilo nähdä jopa 27 lippukunnan edustajia kokoontuneena yhteen. Iso kiitos Mäntsälän Metsäkävyille ja muille asianomaisille järjestämisavusta!

Saara Enroth, vapaaehtoistuesta vastaava piirihallituksen jäsen