Tarja ”Tuikku” Seppälä (Järvenpään Metsänkävijät) valittiin marraskuussa Uudenmaan Partiopiirin kokouksessa piirin koulutustoimintaa johtavaksi piirihallituksen jäseneksi, koulutusministeriksi. Tuikku valittiin kaudelle 2019-2020 ja aloitti pestissään heti.

Millainen on partiohistoriasi?

”Partioon olen liittynyt 10 -vuotiaana vartiolaiseksi ja lupaukseni antanut jo vuonna 1976; ikuisuus sitten. Lippukunnassa siis tehnyt kaikkea vartiolaisesta lippukunnanjohtajaan. Toistakymmentä vuotta olin partiolaisen äitinä ja nykyisen lippukuntani taustassa Tervaskantona, kunnes lapseni pyysi aktiiviksi akelaksi. Nyt toimin vuorojaksoin akelana ja sampona opastaen samalla uusia johtajia partion saloihin. Toimin myös turva-aikuisen pestissä sekä yhtenä perhepartioryhmämme johtajista.”

Mitä teet partion ulkopuolella?

”Partion ulkopuolella toimin kouluttajana, työnohjaajana ja työyhteisövalmentajana. Omaan osaamiseeni liittyy haastaviksi koettujen lasten kanssa työtä tekevien aikuisten vahvistaminen omassa osaamisessaan.”

Mikä juuri tässä pestissä on sellaista, mikä innosti asettumaan ehdolle?

” Innostuinpa käymään Ko-Gi-koulutuksen, jonka kehittämistehtävän sain tehdä Uudenmaan partiopiirin koulutusryhmän tilauksesta. Pääsin tutustumaan upeisiin ja innokkaisiin peruskoulutusryhmän jäseniin, joiden kanssa työ syntyi. Ko-Gi-kehittämistyön myötä vahvistui uteliaisuus partiokoulutusta kohtaan ja vapaaehtoisten osaamisen vahvistamiseen. Tässä pestissä on mahdollisuus vaikuttaa juuri näihin teemoihin erityisesti haastavaksi koetun käyttäytymisen ohjaamisessa. Samalla on mahdollisuus tuoda näkyviin jo olemassa oleva hyvää osaamista ja hioa koulutuspaketteja lippukuntien tarpeita vastaaviksi.”

Millaisia tavoitteita asetat pestillesi?

”Koulutusministerinä haluan olla luomassa koulutusta, joka palvelee lippukuntien arkea ja vastaa siellä olevien toimijoiden tarpeisiin. Lisäksi haluan osaltani vahvistaa kouluttajina toimivien tilaa toimia kouluttajana ja kumppanina myös muiden piirien yhteistyössä.”

JMiten ajattelit kehittää itseäsi pestissäsi?

”Johtaminen on jatkuvan kasvun tila. Partion koulutusjärjestelmä on monikerroksinen ja aikuisten kanssa toimiessa tutkin omaa tapaani viestiä, kuulla toiveita ja ohjata toimintatapoja, joilla partio tuo mielihyvää myös nk. paperipartioinnissa.”

Millaisia terveisiä lähetät Uudenmaan lippukuntiin?

”Haluan vahvistaa, että sinunkin lippukuntasi hyötyy piirin koulutustarjonnasta muistaen, että lippukuntia on Hangosta Virolahdelle välisellä alueella.”

Vuoden 2019 piirihallitus ja vastavalitut hallituksen jäsenet syyskokouksessa Porvoossa 3.11.