Elämykset

Partiotaitokisoissa saa päästää kilpailuvietin valloilleen ja heittäytyä yllätyksiin

Järvenpään Metsänkävijöiden vaeltaja- ja aikuisikäisten sarjassa kisaava porukka on tuttu näky piirin partiotaitokisoissa. Myös mitaleja on kertynyt useimmista käydyistä kisoista. JäMen Riina, Suvi ja Sasu kertovat, mikä kisoihin vetää yhä uudelleen.

Partiotaitokisoissa innostaa kilpailuvietin valloilleen päästäminen ja yllätyksiin heittäytyminen

“Kisoihin lähtemään saa hyvä porukka! Kisailu on myös mahtavaa vastapaino työelämälle,” kertoo Suvi.

“Ja joka kerta yllättää jostain syvältä kumpuava kilpailuvietti – vaikka juuri ennen kisoja ollaan sovittu että lähdetään ihan vaan rennosti kisaamaan, silti huomaa painavansa täysillä,” hän tunnustaa.

“Kisoissa pääsee viettämään valmiiksi suunnitellun viikonlopun kohti tuntematonta. Koskaan ei tarkkaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja se vasta on kivaa. Aikuisena partiossa toimii usein järjestäjän roolissa ja pidänkin kisoissa siitä, että pääsee itse osallistumaan,” paljastaa Riina.

“Kisoissa pääsee myös tekemään asioita, joita ei muuten tulisi tehtyä, ja näin saa hyviä ideoita oman lippukunnan toimintaan. Esimerkiksi eräissä kisoissa rakensimme päivänvarjoa puusta Tampereen Keskustorilla, kun taas toisella rastilla tehtiin fine dining -ruokaa trangialla.”

Sasu komppaa: “Kisoihin on aina kiva lähteä nauttimaan luonnosta ja hyvästä porukasta. Joka kerta jää hienoja muistoja.”

Kabel-vartio vei voiton piirin Poronkusema-syyskisoissa yli 18-vuotiaiden sekasarjassa Hyvinkäällä 2018.

 

Kisoissa pääsee viettämään valmiiksi suunnitellun viikonlopun kohti tuntematonta. Koskaan ei tarkkaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja se vasta on kivaa.

Yhteiset onnistumiset ja vastoinkäymiset muuttuvat pian parhaiksi kisamuistoiksi

Kisamuistoja riittääkin porukasta jokaisella. Parhaiten mieleen ovat jääneet erikoisimmat tehtävät, onnistumiset ja vastoinkäymisistä selviämiset.

Kuukkeli-vartio Poronkuseman 2018 yörastilla. JäMen kisavartioiden kokoonpano vaihtelee, ja Poronkusemassa mukaan saatiin kaveri myös naapurilippukunnasta Scouteista.

“Esimerkiksi kerran kuljetimme litran jääkalikkaa lähdöstä maaliin saakka, pyrkien pitämään sen jäässä. Toisissa ylitimme hyisen joen rintaa myöten kahlaten,” kertoo Sasu mieleen jääneistä tehtävistä.

Vastoinkäymisistä kisoissa selvitään yhdessä.

“Viime kisoissa yhdellä meistä katkesi hiihtosauva, mutta selvisimme maaliin laudasta väsätyllä varasauvalla,” Sasu muistelee.

Suvi muistelee sormen jänteen katkaissutta vuolemisonnettomuutta, josta päädyttiin seikkailemaan sadevaatteissa pitkin suomalaista terveydenhuoltoa ja vartioaikoina talvikisoissa niin kovaa paukkunutta pakkasta, että kisakavereilta murtui monojen pohjat.

Riinalle päällimmäisinä mieleen ovat jääneet onnistumiset niin yksin kuin koko vartion voimin.

“Kisat ovat parasta partiota!”

Kisakonkarien ykkösneuvo on varusteiden testaaminen 

Miten kisakonkarit valmistautuvat kilpailuun?

Valmistautuminen on lähinnä tehtävien nimien tulkkaamista, kertoo Sasu.

Yritetään keksiä, mitä tehtävä pitää sisällään ja harjoitellaan niitä etukäteen, mikäli tehtävän pystyy arvaamaan. Kisojen kotipaikkakuntaan tulee usein myös tutustuttua.”

Kolmikolla on myös neuvoja kisaummikolle, joka on lähdössä ensimmäistä kertaa partiotaitokisoihin.

“Lue tehtävälista huolellisesti ja tartu vinkkeihin. Tarkista sääennuste ja varaudu sen mukaan. Valitse hyvät varusteet ja testaa tarvittaessa niitä etukäteen, jotta osaat varmasti käyttää välinettä,” vinkkaavat Riina ja Sasu.

Suvin vinkki kuuluu näin:

“Vanha kultainen sääntö, jonka kanssa itse mokaa vieläkin vähintään kerran joka kisoissa: lue tehtäväohje huolella ennen kuin alat tekemään mitään!”

Tärkein mukaan otettava varuste on kuitenkin Suvin, Sasun ja Riinan mukaan hyvä fiilis.

“Kun lähtee kisaamaan ei-liian-tiukkapipoisella otteella niin kisat ovat kivemmat. Lähde rohkeasti ja rennolla asenteella nauttimaan mukavasta partioviikonlopusta. Muista pitää hauskaa!”

 

“Vanha kultainen sääntö, jonka kanssa itse mokaa vieläkin vähintään kerran joka kisoissa: lue tehtäväohje huolella ennen kuin alat tekemään mitään!”