Piirin partiotaitokisoja uudistetaan

Uudenmaan Partiopiirin partiotaitokilpailut uudistuvat. Vuonna 2022 piirimestaruuskilpailut järjestetään talvella sekä keväällä kaikille kilpaileville ikäkausille (tarpojat, samoajat ja vaeltajat). Syksyn piirimestaruuskilpailuja ei järjestetä.

Lippukunnat voivat tuttuun tapaan osallistua piirimestaruuskilpailujen lisäksi tai pelkästään suomenmestaruuskilpailuihin talvella, keväällä ja syksyllä. Piiri maksaa piirinmestaruuden talvikisoissa voittaneiden vartioiden osallistumisen SM-talvikisoihin ja kevätkisoissa voittaneiden samoaja- ja vaeltajavartioiden osallistumisen SM-syyskisoihin. SM-kevätkisat ovat vain tarpojasarjojen mestaruuskisat, joten piirinmestaruuden keväällä voittanut tarpojavartio voi päättää, osallistuuko kevät- vai syys-SM-kilpailuun piirin kustantamana.

Myös aikuiset ja muut kuin kilpailusääntöjen mukaiset kisavartiot voivat aina osallistua piirikilpailuihin mestaruussarjojen ulkopuolella.

Muutoksella pyritään nostamaan kilpailujen osallistujamäärää. Piirin kilpailut on jo vuosia järjestetty pienillä osallistuja- ja tekijämäärillä, ja syksyn piirikilpailujen ajankohdan harrastuskauden vasta alkaessa on koettu hankaloittavan kilpailujen järjestäjien valmistautumista sekä tiedonkulkua osallistujalippukunnissa.

Piirikilpailujen järjestäjinä toimivat piirin lippukunnat vuorollaan yksin tai useamman yhdistyksen yhteistyönä. Talvikisat järjestetään vuorotellen Pääkaupunkiseudun Partiolaisten lippukuntien kanssa.