Piirin koronaohjeet

Uudenmaan maakunta on koronaepidemiassa kolmiportaisella asteikolla korkeimmassa eli leviämisvaiheessa. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkuvuudella on suuri painoarvo, mutta toiminnan tulee olla vastuullista ja kaikille turvallista.

 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on todennut, että lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan osalta kunnat tekevät lopulliset päätökset. Tautitilanne on hyvin erilainen eri kunnissa. Noudata oman kunnan rajoituksia ja suosituksia.

Ohjeet päivitetty 25.2.2021.

Ohjeet partiotoimintaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella toimiville lippukunnille (voimassa toistaiseksi):

  • Kaikki yli 12-vuotiaiden toiminta ja johtajaikäisten tapaamiset tulee toistaiseksi järjestää etänä, ellei omassa kunnassa ole linjattu toisin. 
  • Jos sudenpentujen ja seikkailijoiden viikkotoimintaa ja päiväretkiä voidaan kunnassanne järjestää lähitapaamisina, toiminnan tulee tapahtua ulkona korkeintaan 10 hengen ryhmissä.
  • Sudenpentu- ja seikkailijaryhmien omia päiväretkiä voi järjestää lähialueille mikäli oma kunta sallii lähitapaamiset.
  • Perhepartiotoiminta tulee järjestää etänä niin, että perheet toimivat omina yksiköinään etäohjein tai rastimuotoisesti. 
  • Koko lippukunnan yhteisiä kokoontumisia ei tule järjestää. 
  • Etäpartioon voi aina siirtyä ryhmänjohtajan päätöksellä kaikissa ikäkausissa.
  • Noudata oman kunnan rajoituksia ja suosituksia alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaan.  Suorat linkit kuntien koronaohjeisiin löytyvät  HUS:n sivulta (alalaidassa kohdassa “Katso täältä voimassaolevat kuntakohtaiset rajoitukset").  

Ohjeet lähitapaamisiin

  • Johtajaikäisten tulee käyttää kasvomaskeja. 
  • Käsihygieniasta on huolehdittava kaikissa tapaamisissa.
  • Saattajien on vältettävä lähikontakteja.  
  • Eri ryhmien kokousten poistuminen ja saapuminen tulee järjestää niin, että ryhmät eivät sekoitu. 

Ohjeet koskevat Uudenmaan Partiopiirin jäsenlippukuntia, jotka toimivat HUS:n alueella. Kymenlaakson sairaanhoitopiirin puolella toimivien lippukuntien tulee noudattaa Kymenlaakson Partiopiirin ohjeita, joissa Uudenmaan piiritoimisto tarvittaessa neuvoo. Ohjeet perustuvat 10.2.2021 voimassa oleviin Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin, OKM:n ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräyksiin ja suosituksiin. Päivitämme niitä tilanteen mukaan. Noudata aina ensisijaisesti viranomaisten rajoituksia ja ohjeita.

Katso myös Suomen Partiolaisten ohjeet turvalliseen toimintaan osoitteessa partio.fi/korona.

Vinkkejä etäpartioon

Koottuja ohjelmaideoita:

Merkit:

Viestintä- ja pelialustat:

Partion Iltakipinät – keskustelua korona-ajan ratkaisuista

Keväällä etänä järjestettävissä valtakunnallisissa Iltakipinöissä pääset kuulemaan ja jakamaan ideoita sekä vinkkejä toiminnan järjestämiseksi korona-aikana.  Iltakipinät pidetään Teamsissa kevään 2021 ajan joka toinen torstai kello 20. Tule mukaan langoille, ihmetellään yhdessä!