Vuoden 2019 teemana “Ulos koloilta” – 9 vinkkiä erilaiselle partiokokoukselle

Vuonna 2019 partion ohjelmapainotuksena on Ulos koloilta. Tavoitteena on, että vuoden aikana jokainen partioryhmä tekee enemmän erilaisia päivä- ja yöretkiä. Kololta poistumisen myötä toimintaan tulee ihan uudenlaisia ideoita – ja helposti tulee myös solmittua uusia yhteistyösuhteita. Kokosimme yhdeksän ideaa erilaiselle partiokokoukselle tai päiväretkelle Uudenmaan alueella!

1. Geokätköily 

Geokätköily  on maksutonta “aarteenetsintää”, jossa etsitään kätkettyjä piiloja maastosta tai kaupungista. Suomen Ladun artikkeli kertoo harrastuksesta!

Geokätköilyn voi yhdistää esimerkiksi sudenpennun Suunnistus-jälkeen, seikkailijan Länsi-suuntaan, tarpojien tarppoihin ja samoaja- ja vaeltajaohjelman osaksi.

2. Paikallinen teatteri

Esimerkiksi Porvoon teatteri, Mäntsälän teatteri, Lohjan teatteri, Teatteri Vantaa, Järvenpään teatteri tai Keski-Uudenmaan teatteri tutustuttavat esittävään taiteeseen.

Teatterivierailu sopii erityisesti sudenpennun Esiintyjä-jälkeen, seikkailijan Esiintyjä-merkkiin ja Luovuus-tarppoon.

Kannattaa kysyä ryhmätarjousta!

3. Askolan hiidenkirnut

Jos lähimetsät ovat tuttuja, Uudellamaalla riittää luontokohteita! Askolan hiidenkirnut ovat yksi Uudenmaan erityisimmistä luontokohteista, ja Askolan kirnuesiintymä on Suomen laajin. Muita retkikohteita voit etsiä Luontoon.fi-sivustolta. Luontoretkeen voi yhdistää aktiviteetteja kaikkien ikäkausien partio-ohjelmasta.

Askolan hiidenkirnuilla alueen ylläpitoon käytettävä kannatusmaksu 10€/ryhmä.

4. Paikallinen eläinsuojeluyhdistys

Monet eläinsuojeluyhdistykset esittelevät mielellään toimintaansa ryhmille. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton sivuilta löydät monet paikallisista yhdistyksistä. Myös muut paikallisyhdistykset vapaapalokunnasta Marttoihin ovat tutustumisen arvoisia!

Eläinsuojeluyhdistysvierailu sopii hyvin sudenpentujen Lemmikki-jälkeen ja Yhteiskunta-tarppoon.

6. Ämmässuon jätehuoltoasema Espoossa

Ämmässuon jätehuoltoasemalla Espoossa hahmottuu yhteiskunnan kiertotalouden toiminta suuressa mittakaavassaanJätehuoltoasemaan tutustuminen sopii erityisesti seikkailijoiden Vastuullinen kuluttaja -merkin ja Kaupunki-tarpon osaksi.

Maksuton vierailu yli 10 hengen ryhmille.

7. Tiedekeskus Heureka Vantaalla

Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla tiede tulee hauskalla ja elämyksellisellä tavalla lähelle. Vaihtuvat näyttelyt voi yhdistää moniin ikäkausien partio-ohjelmien osiin.

Liput 15€ 6–15-vuotiaat, 22€  yli 16-vuotiaat . 10% ryhmäalennus väh. 20 hengen ryhmille, kun varattu etukäteen.

8. Seikkailupuisto

Jokainen partiolainen sudenpennusta samoajaan ja aikuiseen innostuu, kun pääsee eritasoisille vaijeriradoille seikkailemaan. Uudeltamaalta löytyy Seikkailupuisto Korkee Helsingissä ja Seikkailupuisto Huippu Espoossa.

Seikkailupuisto sopii ohjelmaksi vaikka sudenpentujen Liikunta-jälkeen tai tarppoihin.

Seikkailupuistojen hinnat 12-25€/hlö.

9. Vierailu toisen lippukunnan kokouksessa

Oletteko koskaan olleet meripartioretkellä tai sisuryhmän kokouksessa? Uudenmaan partiopiirissä on 62 lippukuntaa, joissa harrastetaan partiota monin eri tavoin. Tutustukaa piirin muihin lippukuntiin, etsikää sellainen, jolta ryhmänne voisi oppia uutta, ja laittakaa viestiä! Voitte itsekin varmasti opettaa kaverilippukunnalle jotain – olisiko se vaikka ryhmän lempileikki, lippukunnan erikoisin perinne tai upein löytämänne retkipaikka?

Lippukuntavierailua suositellaan kaikenikäisille – erityisesti tarpoja-, samoaja- ja vaeltajaohjelmaan kuuluu muihin tutustuminen.