Kirjoitus on toinen osa Pärskeen Kasvun avaimet -blogisarjaa. 

Partio kiinnostaa juuri nyt valtavasti. Harrastusmessut ovat paikka, jossa voi yhden päivän aikana tavoittaa paljon potentiaalisia harrastajia, niin lapsia kuin aikuisia. Tolkkisten Eräketut päättivät käyttää tämän mahdollisuuden osallistumalla Jump In! -harrastusmessuille Porvoon Uusimaa-areenalla 8. syyskuuta. 

Messuille lähtö suunniteltiin hyvissä ajoin etukäteen yhdessä Uudenmaan Partiopiirin järjestökoordinaattorin kanssa. Piiritoimistolta sai tukea muun muassa paikan varaamiseen areenalla sekä tietoa siitä, minkälaisia partion markkinointimateriaaleja on käytettävissä ja lainattavissa. Uutuutena mukana oli viime kevään Partioviikolla kehitetyt aikuisille suunnatut esitteet. 

Partion materiaalipankit 

Piiritoimiston lainattavat markkinointimateriaalit 

Tolkkisten Eräkettujen tarpojien ja samoajien luotsi Ene-Ly Männing toi mukanaan partiotarvikkeita aina teltasta retkituoliin ja trangiaan messuilla kävijöiden ihmeteltäväksi. Teltta olikin partion pisteen ylivoimainen vetonaula! Lisäksi mukana oli partion pisaralippu, partioaiheinen rastirata sekä paljon infoa partiosta ja lippukunnasta julisteiden ja jaettavien esitteiden muodossa.  

Ennen messujen alkua kertasimme vielä yhdessä olennaiset tiedot Porvoon partiotoiminnasta: missä lippukunnissa on tällä hetkellä tilaa, minkä ikäisille toimintaa järjestetään ja mitkä ovat seuraavat päivämäärät, jolloin partiota voi tulla kokeilemaan. Päätimme, että erityisesti aikuisilta kysytään, olisiko heillä kiinnostusta tulla mukaan partioon.   

Messut kestivät kuusi tuntia ja lähes koko ajan partion pisteellä kävi ihmisiä jonoksi asti. Kolmen ihmisen voimin kerroimme partioharrastuksesta ja vastailimme kysymyksiin. Tolkkisten Eräkettujen perhepartioryhmän perustaja Laura Karlsson kertoi toiminnasta erityisesti pienten lasten vanhemmille, kun taas Ene-Ly vastaili muiden ikäkausien ja aikuisten kysymyksiin ja kysyi kiinnostuneita mukaan toimintaan. Piiritoimiston työntekijänä oli mukava olla täydentämässä innokasta tiimiä! 

Messujen saldona oli seitsemän lippukuntatoiminnasta kiinnostunutta aikuista, jotka jättivät yhteystietonsa Tolkkisten Eräketuille sekä lukuisia perhepartion aloitustapahtumasta kiinnostuneita vanhempia. Aikuisten avulla Eräketut aikoo startata uusia ikäkausiryhmiä tänä syksynä, jolloin yhä useampi lapsi pääsee mukaan partioon.  

Oletko sinä selvittänyt, järjestetäänkö paikkakunnallasi harrastusmessuja ja onko partiolaiset muistettu kutsua mukaan tapahtumaan? Älä kävele onnesi ohi, vaan ilmoita lippukunta rohkeasti mukaan! Tähän tapahtumaan osallistuminen sopii myös hyvin järjestettäväksi yhteistyössä paikkakunnan muiden lippukuntien kanssa. Kun partio näkyy isosti, vakuutamme loputkin kiinnostuneet, että tähän harrastukseen kannattaa ilmoittautua mukaan minkä ikäisenä tahansa!