Pinnalla

Kiehisten perhepartiossa aikuiset ja lapset saavat kokea yhdessä luontoelämyksiä

Järvenpään Kiehisissä on toiminut alle kouluikäisille vanhempineen suunnattu perhepartioryhmä jo neljän vuoden ajan. Kerran kuussa kokoontuvaa ryhmää ovat alusta asti johtaneet yhdessä Minna Viskari ja Riikka Kumlin.

Perhepartio vaatii kouluikäisten partiotoimintaa enemmän joustavuutta ja kiireiseen lapsiperhe-elämään sopivia ratkaisuja. Kuten monille lippukunnilla, myös Kiehisissä perhepartiolaiset kokoontuvat viikottaisen toiminnan sijaan kerran kuussa.

“Olemme päättäneet tehdä muistamisen helpoksi, joten kokoonnumme aina kuukauden ensimmäinen sunnuntai klo 10. Paikka sitten vaihtuu tilanteen mukaan. Kokouksillamme on aika selkeä runko: aloitamme huudolla, sitten tulee toiminnallinen osuus, sen jälkeen yleensä laitetaan eväät nuotiolla tai trangialla. Meillä ei ole mitään selkeää lopetusta, koska perheiden aikataulut ja tilanteet ovat erilaisia. Kokouksesta voi lähteä kun itsestä tuntuu siltä,” kertovat Minna ja Riikka.

“Sudenpentutoimintaan verrattuna oleellista on aikuisten aktiivisuus ohjelmassa. Aikuiset auttavat ja tukevat lasta.”

Kokouksissa on muun muassa harjoiteltua pehmoeläimen ensiapua ja karttamerkkejä, sekä kokeiltu sokkona asioiden maistelua, pulkkamäkeä, lettujen paistoa ja temppurataa. Joskus riittää luonnossa kävely ja sen ihmettely.

“Olemme pitäneet myös aina syksyisin ja keväisin yöretken, jolloin kaikki ovat nukkuneet teltoissa. Yleensä valitsemme paikan niin, että siellä on mökki tai kämppä huonon kelin sattuessa, mutta eipä sitä ole juuri käytetty. Yöretkille on ollut mahdollista osallistua myös vaan päiväksi.”

Perhepartioon osallistuvalta lapselta vaaditaan mukana tulevaa omaa aikuista. Kiehisissä vastuuta kannetaan kuitenkin yhdessä.

“Meillä on yksi tärkeä sääntö ja se kuuluu näin: Minun lapset ovat myös teidän lapsia ja teidän lapset ovat minun lapsia. Se tarkoittaa, että kaikki aikuiset vahtivat kaikkien lapsia. Se tuo turvaa ja yhteenkuuluvuutta isossa porukassa!”

Aiempaa kokemusta partiosta tai retkeilystä ei aikuisilta vaadita. Osa perhepartiossa mukana olevista vanhemmista on harrastunut partiota jo aiemmin, osa ei.

“Hyvin vaihtelevasti. Yleensä kaikkia aikuisia kiinnostaa luonnossa liikkuminen, mutta eivät välttämättä tiedä miten sen tekisi lapsen kanssa. Perhepartio on helppo tapa lähteä yhdessä koko perheen kanssa luontoon!”

Perhepartio on tuonut näkyvyydellään lisäarvoa koko lippukunnalle. Se toimii myös sisäänottajana – kouluikään kasvaneet perhepartiolaiset ovat siirtyneet sudenpennuiksi.

“Perhepartio on hyvää mainosta koko lippukunnalle. Kun kokoonnumme lähialueen retkeilypaikalle vaikkapa 15 perheen voimin, niin onhan siinä sellainen “VAU” – efekti. Mainostamme myös kokouksia aktiivisesti somessa, jolloin koko lippukunta saa näkyvyyttä,” kertovat naiset.

Kokemus perhepartion ohjaajan pestistä on myös ollut hyvin positiivinen.

“Perhepartio on kyllä sopinut omaan elämäntilanteeseen tosi hyvin, oli kiva palata partion maailmaan muutaman vuoden tauon jälkeen ja tämä ei kuitenkaan vie liikaa aikaa näiden ruuhkavuosien keskellä.”

Kiinnostaako perhepartiotoiminnan aloittaminen omassa lippukunnassa? Helmikuussa 9.2. järjestetään perhepartio-ohjaajan koulutus. Tutustu myös kesällä julkaistuun perhepartio-ohjelmaan.