Partioon kuuluu kriittiseen ajatteluun kannustaminen sekä tekemällä oppiminen. Partiossa meidän hieman varttuneempien tekijöiden pitäisi rohkeasti tehdä asioita siten, että nuorempia on katsomassa ja oppimassa. Vain näin saadaan tulevaisuuden johtajat kiinnostumaan toiminnalle tärkeistä asioista.
Hyvä esimerkki on oman lippukuntani kämppä, joka pääsi erittäin huonoon kuntoon, koska sen ylläpito oli pitkään ulkoistettu kannatusyhdistyksessä toimiville henkilöille, vaikka he sitä hyvin hoitivatkin. Tällöin kuitenkin vain harva sudenpentu ja tarpoja pääsi näkemään, mitä kämpän ylläpitäminen vaatii. Kannatusyhdistyksen toiminnan loputtua siirtyi kämppä luonnollisesti lippukunnan omistukseen, jonka myötä nykyään jokainen ikäkausi osallistuu säännöllisesti talkoisiin.
Olenkin erittäin kiitollinen vanhemmilleni, että olen saanut seurata heidän tekemisiään ja oppia siitä. Pienet haasteet auton kanssa eivät haittaa etenemistä, enkä pelkää liata käsiäni kun suihkun lattiakaivo pitää putsata. Olen myös huomannut sen, miten valitettavasti vastaavaa oppimista tapahtuu nykyään vähemmän, minkä seurauksena sitten etsitään internetistä vastauksia siihen, voiko perunajauhoista leipoa perunoita (toimituksen huomautus; ei voi).
Toivottavasti muistamme partiossa jatkossakin osallistaa lapsia ja nuoria tekemiseen, sillä monille visuaalinen oppimistapa on erittäin tehokas. Se myös kulkee käsi kädessä partiomenetelmän kanssa, johon sisältyy tekemällä oppiminen.
Kirjoittaja on Pärskeen päätoimittaja, joka usein hylkää käyttöohjeet ja lähtee vain tekemään.
Ja palaa sitten myöhemmin niihin rypistettyihin käyttöohjeisiin.
Tai kysyy iskältä.