Moninaisuusjaoston jäsen – kieli- ja kulttuurivähemmistöt

Uudenmaan partiopiirinmoninaisuusjaostoon haetaan uusia innostuneita ja ihania jäseniä!

Oletko kiinnostunut moninaisuudesta partiossa? Haluatko olla mukana edistämässä kaikille avointa ja tasavertaista partiotoimintaa vauvaikäisestä vanhuksiin? Uudenmaan Partiopiirin moninaisuusjaostossa erikoistumme moninaisuuden moniin ulottuvuuksiin.

Haemme nyt jaostoon jäsentä, jonka vastuulla on varmistaa, että kieli- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret pääsevät mukaan partiotoimintaa entistäkin sujuvammin. Tavoitteenamme on tavoittaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset partiolaiset ja varmistaa, että erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmisettuntevat olonsa kotoisaksi partiossa.

Kieli- ja kulttuurivähemmistöihin erikoistuvan moninaisuusjaoston jäsenen tehtävänä onavustaa lippukuntia moninaisuusasioissa, olla yhteydessä erilaisiin sidosryhmiin ja järjestöihin ja vahvistaa Uudenmaan Partiopiirin alueella toimivien lippukuntien moninaisuusosaamista kieli- ja kulttuurivähemmistöjen kohdalla.

Pestissä ei tarvitse ollayksin, vaan tukenasi on jaoston puheenjohtaja, piirihallituksen jäsen, toimiston työntekijä ja muu ryhmä.

Erityistä asiantuntijuutta pestiin ei vaadita, toivomme että olet kiinnostunut moninaisuus asioista ja voimme yhdessä pohtia pestin tarkempaa kuvaa!

Pestiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Uudenmaan Partiopiirin moninaisuusluottikseen Elias “Pämppä” Lahtiseen.

Hae rohkeasti mukaan edistämään monipuolista partiotoimintaa!


Lisätiedot

- Elias Lahtinen (etunimi.sukunimi@partio.fi)

Täytä hakemus