Uudenmaan Partiopiiri ry kannattaa Eero Kivistöä Suomen Partiolaisten puheenjohtajaksi 

Suomen Partiolaisten jäsenkokous valitsee seuraavana viikonloppuna uuden puheenjohtajan. Puheenjohtajaksi on asettunut ehdolle kolme partiojohtajaa, joten luvassa on vaali. Uudenmaan Partiopiirin delegaatio on haastatellut kaikki kolme puheenjohtajaehdokasta ja päättänyt kannattaa puheenjohtajaksi Eero Kivistöä.

Uudenmaan delegaatio on tutustunut jokaiseen ehdokkaaseen yleisten vaalitenttien, ehdokkaiden oman viestinnän ja delegaation oman yksilöhaastattelun kautta. Tahdomme kiittää Eeroa, Henriä ja Mikkeä siitä, että olette rohkeasti ja ennakkoluulottomasti asettuneet ehdolle vaativaan tehtävään luotsaamaan suomalaista partioliikettä. Keskustelut ovat olleet antoisia ja opettaneet myös meille paljon. 

Eero Kivistön laaja-alainen osaaminen ja kokemukset vaativista partiopesteistä sekä niistä syntynyt laaja-alainen näkemys suomalaisesta partioliikkeestä tarjoavat hyvät lähtökohdat nuorisojärjestön kehittämiselle nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Jaamme Eeron käsityksen siitä, että nuoret on tärkeä tavoittaa siellä, missä he ovat, sekä luoda heille partion avulla valmiuksia kohdata tulevaisuuden haasteet. Olemme vakuuttuneita Eeron selkeästä näkemyksestä partion vapaaehtoisten ja työntekijöiden välisestä yhteistyöstä ja työnjaon kehittämisestä jatkossa. 

Tahdomme korostaa sitä, että valinta ehdokkaiden välillä ei ollut helppo. On suuri ilo ja rikkaus, että Suomen suurimman nuorisojärjestön johtoon on ehdolla peräti kolme ehdokasta. Pitkän keskustelun jälkeen päädyimme kuitenkin yksimieliseen ratkaisuun kannastamme Suomen Partiolaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. 

Mahdollisiin tiedusteluihin Uudenmaan Partiopiirin kantaa koskien sekä muihin jäsenkokousta koskeviin kysymyksiin vastaa delegaation puheenjohtaja Pauli Palo, +358 400 226098, pauli.palo@partio.fi