Marraskuun terveiset piirihallitukselta

Piirihallitus kokoontui jälleen maanantaina 8.11.

Piirihallituksen marraskuun kokouksessa katsottiin taaksepäin hyvin sujuneeseen lippukuntapäivään ja syyskokoukseen. Syyskokouksessa valittiin seuraavalle kaksivuotiskaudelle uusia hallituksen jäseniä ja seuraavalle vuodelle uusi piirin varajohtaja. Pohdimme yhdessä vaalitoimikunnan työskentelyä ja kehitysehdotuksia tuleville vuosille.

Piirihallituksen jäsenet olivat osallistuneet Suomen Partiolaisten laajennettuihin valiokuntiin ja kävimmekin läpi parhaita paloja niistä. Esimerkiksi valmentajapestiä ollaan muokkaamassa paremmin lippukuntia palvelevaksi.

Piiriltä voi hakea apurahaa kaksi kertaa vuodessa esimerkiksi koulutuksiin. Kävimme läpi syksyn hakemukset. Seuraavan kerran apurahoja voi hakea 30.4. mennessä.

Pohdimme myös tulevia tapahtumia. Joulukuussa on tulossa piirin juhlaillallinen, johon voi vielä ilmoittautua 21.11.2021 mennessä täällä. Lisäksi 22.1.2022 on tulossa luottisten kaudenaloitus, joka järjestetään Helsingissä Allianssitalolla. Lisätietoa ohjelmasta on tulossa pian, mukaan voit jo ilmoittautua.