Terveiset piirihallituksen kokouksesta!

16.3.2018,

Piirihallitus piti vuoden kolmannen kokouksensa 12. maaliskuuta Partioasemalla. Koska edellisestä kokouksesta ei ollut kuin muutama viikko, esityslistalla oli päätösasioita melko vähän. Tämän ansiosta pystyimme keskustelemaan enemmän mm. WOSM:in kasvuseminaarin opeista ja yhteisvastuuhankkeen tilanteesta!

Kokouksen aluksi toivotettiin tervetulleeksi mukaan uusi järjestökoordinaattorimme Teija Alaraappana. Mari esitteli helmikuussa Latviassa pidetyn WOSM:in kasvuseminaarin oppeja. Maailmanjärjestön tavoite on, että vuoteen 2023 mennessä partiolaisia olisi maailmassa yhteensä 100 miljoonaa. Seminaarissa oli esitelty paljon meille jo tuttuja tapoja saada lisää partiolaisia, mutta uuttakin oppia oli jaossa. Kävimme keskustelua, kuinka kaikki piirihallituksen jäsenet omalla toiminnallaan voivat tukea partioliikkeen kasvua.

Hankekoordinaattori Mira esitteli yhteisvastuuhankkeen tilannetta. Uudenmaan Partiopiirin 100 uutta tapaa -hankkeeseen kuuluu kolme erilaista toimintamuotoa: seikkailukerhot, Scout Pointit sekä lippukuntien hankkeiden tukeminen. Ensimmäinen seikkailukerho alkaa tällä viikolla Hyökännummella, ja viimeisten parin viikon aikana myös muut hankkeet ovat edenneet hienosti!

Tulevana viikonloppuna Helsingissä kokoontuvat Suomen Partiolaisten laajennetut valiokunnat. Kävimme hallituksen kanssa viime viikolla läpi eri valiokuntien esityslistat, ja nyt kokouksessa käytiin lähinnä lyhyt keskustelu laajennettujen polttavimmasta aiheesta eli partiotaitokilpailujen sääntömuutoksesta. Toivomme, että sääntömuutoksen valmistelussa otetaan parin kuukauden aikalisä ja selvitetään muutoksen tueksi mielipiteitä mahdollisimman laajasti niin kokeneilta kisaajilta kuin kisoihin osallistumattomilta partiolaisilta.

Piirin kevätkokous lähestyy ja kokousmateriaalit on lähetetty lippukunnille. Ossi esitteli kokouksessa muutamaa eri vaihtoehtoa piirin varojen sijoittamiseksi, ja eri vaihtoehdoista käytiin keskustelua. Varainhoidon suunnittelu jatkuu kevätkokouksen jälkeen.

Nähdään lippukuntapäivässä ja piirin kevätkokouksessa!

Aikuiset, Piirin kokoukset, Uutiset, Vaeltajat ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi