Tammikuun terveiset piirihallitukselta

Piirihallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa Puskapirtillä Sipoossa. Toivotimme tervetulleeksi vapaaehtoistuen ministeri Miia Pulkkisen sekä yhteiskuntasuhteiden ministeri Pauli Palon.

Tammikuun kokouksen asialistalla oli runsaasti sääntömääräisiä päätösasioita. Hyväksyimme mm. piirin toimintaa ohjaavan toimintaohjesäännön, nimesimme palautetoimikunnan ja sovimme hallituksen työskentelytavoista.

Lisäksi keskustelimme piiripestien rekrytoinnista. Hallituksesta puuttuu yhä aluetyöstä ja partio-ohjelmasta vastaavat ministerit. Eri toiminnanaloille kaivataan tekijöitä erilaisiin pesteihin, kuten tukemaan ja perustamaan lippukuntia, toimittamaan artikkeleita Pärskeeseen sekä järjestämään ohjelmatapahtumia.

Kävimme läpi yhteisvastuuhankerahojen tilanteen. Päätimme järjestää toisen rinkkahaun maaliskuussa. Rinkkoja voi hakea 9.3.-31.3. välisenä aikana. Rinkkoja jaetaan hakemusten perusteella sellaisille perheille, joilla ei taloudellisista tai sosiaalisista syistä ole mahdollisuutta hankkia varusteita lapsille.