uusi harrastus

Partioviikolla juhlittiin ja kutsuttiin kaikki mukaan harrastamaan

2.5.2018,

Viime viikolla 23.-29.4. partiolaiset olivat aktiivisesti esillä ympäri Uuttamaata ja Suomea. Valtakunnallisella partioviikolla lippukunnat juhlivat, järjestivät erilaisia tempauksia ja esittelivät toimintaansa.

Myös kaikki Suomen esikoulut oli kutsuttu mukaan partioviikon viettoon. Uudeltamaalta mukana oli 150 esikoulua ja paikalliset lippukunnat tekivät ahkerasti vierailuja lähieskareihin.

Virkkalan Tulentekijöiden vierailulla harjoiteltiin muun muassa haavan laastaroimista.

Partioviikko alkoi yrjönpäivällä, jolloin suurin osa lippukunnista järjesti omia juhliaan.

Porvoossa järjestettiin keväinen kaupunkikävely ja partiojumalanpalvelus.

Partioviikko oli täynnä erilaisia tempauksia. Esimerkiksi Keravalla ilahdutettiin kaupunkilaisia aamukahvilla ja Virkkalassa jalkauduttiin jakamaan tikkareita ohikulkijoille.

Eniten lippukunnat kuitenkin esittelivät omaa toimintaansa ja kutsuivat uusia ihmisiä mukaan harrastuksen pariin. Avoimia tapahtumia ja ns. PopUp-koloja järjestettiin ainakin Nurmijärvellä, Inkoossa, Kirkkonummella, Järvenpäässä ja Lohjalla. Sipoon Puskapartiolaiset pitivät kevätkarnevaalin, jossa pääsi kiertämään hauskoja rasteja ja tekemään erilaisia tehtäviä.

Kaikkiin lippukuntiin toivotaan lasten lisäksi mahdollisimman paljon uusia aikuisia. Esimerkiksi Sipoon Puskapartiolaisiin etsitään parhaillaan neljää uutta aikuista, jotta syksyllä voisi alkaa uusi 10-12-vuotiaiden ryhmä. Tulisitko mukaan vetämään lasten viikkotoimintaa ja nauttimaan samalla omasta harrastuksesta? Aiempaa kokemusta ei tarvita! Lue partion nettisivuilta, millainen uusi harrastus partio on aikuiselle.

Lisätietoja: Petra Valkonen, petra.valkonen@partio.fi, p. 050 446 0056

Kuvat: Ilkka Tuominen ja lippukuntien arkistot

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , , , , , , , , , , ,

Lohjalle suunnitteilla uutta vesipartiotoimintaa – tule mukaan!

9.4.2018,

Lohjalle on perusteilla uusi vesipartiotoimintaa järjestävä lippukunta eli partion paikallisyhdistys. Asian tiimoilta järjestetään kaikille avoin ja ilmainen vesiretki lauantaina 26.5. Tapaamme Liessaaren parkkipaikalla klo 10 ja palaamme samaan paikkaan klo 15 mennessä.

Retken ohjelman järjestävät paikalliset, partiotoiminnasta kiinnostuneet nuoret. Luvassa on muun muassa kalastusta, leikkejä, kädentaitoja ja leikkimielisiä kilpailuja. Lisäksi valmistamme saaressa kevyen lounaan.

”On olemassa meripartiota, jossa painotetaan veneilyyn, purjehdukseen ja vesillä liikkumiseen liittyviä taitoja. Lohjanjärven maisemissa on hyvä toteuttaa vesipartiota”, esittelytapahtumaa järjestävä Jesse Lindholm kertoo. ”Lohjalla on ennestään kuusi lippukuntaa ja viisi prosenttia kunnan 7-22-vuotiaista on partiossa eli uusi vesilippukunta mahtuu hyvin mukaan. Erityisesti toivomme aikuisia partion pariin.”

”Toivomme paikalle yleisöryntäystä ja etenkin aikuiset, jotka mietitte osallistumista, partion voi aloittaa milloin tahansa ilman aiempaa kokemusta harrastuksesta tai veneilystä”, Lindholm kannustaa. ”Meillä on hyvää perehdytystä ja laadukkaat koulutukset tehtävään kuin tehtävään, joten kuka tahansa voi tulla mukaan. Jokaiselle löytyy varmasti partiosta mieleistä tekemistä. Harrastus antaa myös arvokasta johtamis- ja ohjaamiskokemusta esimerkiksi opiskelijoille.”

”Lämpimästi tervetuloa mukaan lauantain seikkailuun, tapahtuma järjestetään satoi tai paistoi”, Lindholm hymyilee.

Lisätietoja: Petra Valkonen, p. 050 446 0056, petra.valkonen@partio.fi
Vesipartiotoimintaa Lohjalle Facebookissa.

Kuva: Sakari Kumpula

Partio nosteessa, Uutiset , , , , , ,

Vuosien jälkeen takaisin partioon!

1.3.2018,

Minna Kalliokoski oli melkein viisitoista vuotta poissa partiosta, kunnes palasi akelaksi samaan aikaan kuin oma lapsi aloitti partion. Monet asiat ovat muuttuneet, mutta parhaat asiat pysyneet. Edelleen partio antaa unohtumattomia elämyksiä ja riemua!

Nuorempana Minna ehti toimia Klapasissa laumanjohtajana ja järjestää ohjelmaa nuorten aikuisten porukalle, kunnes partio jäi taka-alalle opiskelujen, töiden ja perheen myötä. ”Otin itse yhteyttä Hyvinkään Nummenpoikiin kun ilmoitin lapseni mukaan toimintaan. Nopeasti tuli vastaus, että mikäli itsekin innostun mukaan, lapseni pääsee ryhmään. Lippukuntaan oli tuolloin jonoa ja kaikki kiinnostuneet aikuiset toivottiin mukaan, vaikka kaikki ovat tervetulleita toki muutenkin. Ei tarvinnut kauaa pohtia ja olin jo mukana kuvioissa”, Minna nauraa. Tapaus on hyvä esimerkki siitä, että jokaista kannattaa aina kysyä mukaan. Ainakaan ei voi menettää mitään!

Mitkä voisivat olla hyviä tehtäviä aikuisille, jotka aloittelevat harrastusta? ”Laumanvetäjänä olen auttavana osapuolena, eli varsinaista vastuuta minulla ei ole. Oli hurjan helppoa palata partioon näin pienessä mittakaavassa ja samaa suosittelen muillekin. On turvallista, kun ensin voi olla apuna ilman päävastuuta”, Minna kiittelee. ”Kokonaisuuden hahmottaminen on vähän vielä hakusessa, mutta ei se mitään, sillä viikkotoiminta sujuu hyvin.”

Minna mukana Hyvinkään Nummenpoikien myyntikojulla joulumarkkinoilla.

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , ,

Tarjolla uutta partiotoimintaa – haluatko mukaan?

12.2.2018,

Keravalla on nykyään paljon hyvää ja monipuolista partiotoimintaa. Partion harrastusmahdollisuudet lisääntyvät entisestään, kun Killan alueelle on perusteilla uutta monikulttuurista toimintaa.

Tervetuloa mukaan partion tutustumisiltaan maanantaina 26.2. klo 18-19.30 välisenä aikana osoitteeseen Nahkurinpolku 2.

Ohjelmassa on toiminnallinen partioseikkailu, johon voi osallistua yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Tapahtuma on avoin kaikille ja maksuton. ”Nyt on loistava mahdollisuus tutustua partioharrastukseen ihan jokaisella. Maanantaina meillä on mm. hauska toiminnallinen rastirata, partioherkkuja ja tietenkin lisätietoa harrastuksesta”, tapahtuman järjestäjä Petra Valkonen kertoo.

Uudelle partiotoiminnalle on tilausta

Uuden partiolippukunnan eli partion paikallisyhdistyksen perustamista edistetään vahvassa yhteistyössä kaupungin ja nykyisten lippukuntien kanssa. Ajatus Killan omasta toiminnasta tuli kaupungilta. ”Keravan kaupungin Kiinteistö Oy:n Nikkarinkruunulla oli mahdollisuus tarjota sellaiselle toiminnalle tiloja kerhotiloissaan, johon kaikki ovat tervetulleita. Partion toimintamalli sopii tähän tarpeeseen loistavasti”, Nikkarinkruunun toimitusjohtaja Ilkka Lahdenperä on ilahtunut partion alkamisesta Killassa ja toivoo, että mahdollisimman monet lapset, nuoret ja aikuiset osallistuisivat toimintaan.

Myös Uudenmaan Partiopiirissä innostuttiin ajatuksesta ja ryhdyttiin tuumasta toimeen. ”Perustamme aktiivisesti uutta toimintaa alueille, joissa on kysyntää partioharrastukselle. Haluamme, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan, sillä partio sopii ihan jokaisen harrastukseksi”, Petra Valkonen hymyilee.

Aikuiset, Partio nosteessa, Uutiset , , , , ,

Ratsastusvaelluksia ja toritanssia aikuisten omassa partioryhmässä

11.1.2018,

Järvenpään Scouteissa on lippukunnan perustamisesta asti järjestetty omaa toimintaa myös aikuisille. Ryhmä on ehtinyt tehdä monipuolisesti kaikenlaista pesäpalloilusta puukon tekemiseen ja vaelluksesta toritanssiin. Viimeisimpänä ryhmä teki issikkavaelluksen eli lyhyen maastovaelluksen islanninhevosilla.

Paljon puhutaan siitä, että partio on tärkeä oma harrastus myös aikuiselle. Mitä se konkreettisesti voisi tarkoittaa? Järvenpään Scoutit ratkaisi asian järjestämällä säännöllisen epäsäännöllisesti aikuisille suunnattuja tapahtumia:

  • Aasialainen ilta, jossa grillattiin aasialaista ruokaa ja kokeiltiin taijita sekä toritanssia Taiwanista ja Kiinasta tulleiden jäsenten johdolla
  • Geokätköilta
  • Puukkokurssi
  • Pesäpallokurssi
  • Yön yli kestänyt talvivaellus Repovedellä
  • Viikonloppuvaellus Virossa virolaisten jäsenten opastamana
  • Suomalainen ilta, jossa tehtiin karjalanpiirakoita ja kisailtiin teemaan liittyvässä musavisassa
  • Issikkavaellus

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , ,

Tervetuloa partioon aikuinen!

1.12.2017,

Partiota esitellessä törmää usein oletukseen, ettei aikuisiällä voisi aloittaa partiota – etenkin jos aiempaa partiokokemusta ei ole. Se ei pidä lainkaan paikkaansa! Partioharrastuksen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa ja aikuisia halutaan ja tarvitaan mukaan.

Partio ei ole vain lapsille ja nuorille, vaan harrastus on täynnä mielekästä tekemistä ja uusia taitoja myös aikuisille. Aikuisia toki tarvitaan järjestämään toimintaa lapsille ja nuorille, mutta samaan aikaan on tarjolla laaja kirjo muuta: koulutuksia, retkeilyä, hauskanpitoa ja elämyksiä.

Katkaistaan siis huhuilta siivet: aikuinen, olet lämpimästi tervetullut partioon harrastustaustastasi riippumatta! Tueksesi on koottu Aikuisena partioon -vihko, tehtäviin saat tarvittavan koulutuksen ja alkuaskeleissasi saat apua muilta aikuisilta partiolaisilta.

Lue lisää partiosta ja ilmoittaudu mukaan täällä.

Artikkelikuva: Juha Nurmi

Aikuiset, Partio nosteessa, Uutiset , ,

Eräkamujen meininki houkuttelee mukaan

21.11.2017,

Keravalaisen Eräkamut-lippukunnan menestystarina vahvistaa faktaa: kasvu tuo laatua ja laatu tuo kasvua. Ei ole olemassa toista ilman toista. Eräkamujen jäsenmäärä on jo vuosia ollut nousukiidossa ja jälleen kyseessä on yksi Uudenmaan eniten kasvanut lippukunta.

Jäsenmäärän kasvu vaatii tekoja ja Eräkamuillakin nykytilanne on suunnitelmallisen työn tulos. ”Tasainen kasvu on meille aina tavoite, mutta en usko meidän suunnitelleen ihan näin nopeaa kasvua”, Eräkamujen lippukunnanjohtaja Ville-Mikko ”Vimi” Kinnunen hymyilee. Mistä kiihtyvä kasvu sitten johtuu? ”Siihen on varmasti monta syytä. Ensinnäkin Eräkamujen viikkotoiminta on säännöllistä ja lippukunnan omia retkiä meillä on tavallista enemmän, mm. sudenpennuilla viisi retkeä vuodessa. Kun katsoo valtakunnallisia tilastoja, retkien keskiarvo on alle kolme retkeä per sudenpentu. Toisekseen Eräkamut on pitänyt yllä hyvää ilmettä sosiaalisessa mediassa kuten Instagramissa, joka saavuttaa noin 600 seuraajaa ja Facebookissa, jonka ilmoitukset saavuttavat noin 300:sta 2300:aan henkeä.”

Lippukunnanjohtaja Vimi kuvassa keskellä.

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , , ,

Tammikuussa startataan uusi partiokausi

15.11.2017,

Tammikuu on luonteva aika täydentää nykyisiä ryhmiä ja aloittaa uusia. Monet etsivät uutta harrastusta – sekä lapset että aikuiset. Lippukuntien toivotaan täydentävän nykyisiä ryhmiä, sillä syksyn aikana on varmasti lähes kaikkiin ryhmiin tullut vähintään muutaman uuden partiolaisen mentävä aukko. Parin uuden aikuisen avulla taas uuden ryhmän perustaminen on mahdollista. Rekrytointivinkkejä on valtavasti ja kannattaa muistaa myös uusien aikuisten perehdytys, jonka tueksi löytyy materiaalia täältä.

Tammikuu on oivallista aikaa talviriehoille tai muille markkinointitapahtumille. Piiriltä voi lainata maksutta erilaisia materiaaleja lisäämään partiotapahtuman näkyvyyttä ja myös esitteitä ja vanhoja Partio-lehtiä saa ilmaiseksi tapahtumissa jaettavaksi. On hyvä muistaa myös partion materiaalipankki, jossa on mm. valmiita flyereita ja julisteita, mutta myös mahdollisuus tuunata omannäköistä esittelymateriaalia.

Piiri toteuttaa joulu-tammikuussa aikuisille suunnatun some-kampanjan, jonka kuvia lippukunnan kannattaa jakaa myös omissa kanavissaan.

Tehdään yhdessä tammikuusta paras kauden aloitus ikinä!

Partio nosteessa, Uutiset , , ,

Partioharrastus sisu-Kristiinan silmin

20.10.2017,

Partio on hauska ja monipuolinen harrastus, mutta millaista se on sisupartiolaisen mielestä?

Sisupartiolaiset ovat erityistä tukea tarvitsevia lapsia, nuoria ja aikuisiakin. Ryhmänjohtajia voi olla tavallista enemmän ja partiolaisilla saattaa olla toiminnassa mukana omia henkilökohtaisia avustajiaan.

Kysyy melkeinpä keneltä tahansa, niin partiossa parasta ovat retket ja ystävät. Samaa kertoo myös kirkkonummelainen Kristiina: ”Partiossa hauskinta on retkeillä metsässä ja olla kavereiden kanssa.”

Kristiina aloitti partion Kuninkaantien Kipinöiden Sisuryhmässä heti kun se perustettiin: ”Tulin partioon kavereitteni kanssa. Ryhmä on kiva, siellä on sekä tyttöjä että poikia.” Kristiinan äiti Leila Niemi-Murola kertoo, että haastatteluvastaukset tulivat empimättä, eli partio on Kristiinan sydäntä lähellä. ”Partio on itse asiassa niin mieleistä, että partioiltoina Kristiina odottaa auton luona jo viisitoista minuuttia ennen lähtöä”,  Leila lisää.

Kirkkonummella sisupartiolaiset kokoontuvat joka toinen viikko. ”Olemme kiertäneet metsää, etsineet tunteita, paistaneet pipareita, tehneet kivistä ja oksista partiomerkkejä maahan”, Kristiina muistelee. Sisupartiolaisten toimintaa järjestetään osallistujien ehdoilla niin, että jokainen saa sisupartiossakin elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia. Ja tosiaan, partiofiilikset ovat aika samoja, oli kyseessä sitten sisupartiolainen tai joku muu: ”Paras partiomuistoni on viime kesän partioleiri, kun olimme uimassa ja meloimme kanootilla.”

Sisuryhmän koloillan ohjelma kerrotaan aina myös kommunikointikuvin.

Retkeily ja leirit ovat Kristiinallekin partion paras juttu. Esimerkiksi retkiruoan valmistamiseen liittyy aina elämyksiä ja herkullisimmaksi retkiruoaksi Kristiina mainitsee nuotiolla paistetun jauhelihapihvin.

Partiossa pääsee kokeilemaan monipuolisesti erilaisia asioita ja aina oppii uusia taitoja. Sisuryhmä on jo ehtinyt tehdä vaikka mitä, mutta Kristiinalla on haaveita myös tulevaisuuteen: ”Seuraavaksi haluaisin olla retkellä teltassa yötä.”

Lopuksi Kristiina haluaa vielä lähettää terveisiä kaikille muille partiolaisille: ”Partiossa on kivaa!” Niin on!

Sisupartio on hieman erilaista, mutta varmasti yhtä hauskaa myös johtajien mielestä. Lue täältä johtajien näkökulmasta kirjoitettu juttu Virkkalan Tulentekijöiden sisuryhmistä.

Mikäli lippukuntasi on kiinnostunut perustamaan sisuryhmän, piiritoimistolta autetaan mielellään käytännön asioissa. Toimistolta myös neuvotaan eteenpäin, jos olet kiinnostunut aloittamaan sisupartion.

Kuninkaantien Kipinöiden Sisuryhmää johtavat Tuija Salminen, Josefina Nygård ja Sari Mattila.

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , ,

Aikuiset partioon Hyökännummella

6.10.2017,

Hyökännummella toimii partiolippukunta Hyökäpartio, joka järjestää mielekästä ja tärkeää tekemistä paikallisille lapsille ja nuorille. Toimintaan etsitään lisää aikuisia, jotta partioharrastus pysyy aktiivisena jatkossakin. Toimintaa esitellään kaikille avoimessa ja ilmaisessa partioillassa keskiviikkona 11.10. klo 18 Hyökännummen kerhotalolla (Tasalantie 2). Tervetuloa mukaan!

Mitä kaikkea aikuinen voi partiossa tehdä?
Partio on aikuisille paitsi vapaaehtoistyö myös oma tärkeä harrastus. Partio tarjoaa aikuisille samoja seikkailuja ja elämyksiä kuin lapsillekin – aikuisten partio on myös naurua, ystäviä ja uusien taitojen oppimista. Eniten aikuisia tarvitaan partiossa ryhmänjohtajiksi, mutta kaikki apu on tärkeää. Hyökäpartiossa tarvitaan esimerkiksi uusia jäseniä yhdistyksen hallitukseen, mutta viikkotoiminnan kannalta tietysti ryhmänjohtajien tarve on akuutein. Hyökäpartiossa toimii tällä hetkellä yksi 7-9-vuotiaiden sudenpentujen ja yksi 10-12-vuotiaiden seikkailijoiden ryhmä. Enemmänkin lapsia olisi tulossa partioon, joten toiveissa olisi perustaa vielä yksi sudenpenturyhmä.

Tarvitseeko aiempaa partiokokemusta tai erityistaitoja?
Partioon voi tulla kuka tahansa! Ei siis tarvitse olla partion tai minkään erityisalan asiantuntija. Partiossa on todella hyvät koulutukset ja perehdytys tehtävään kuin tehtävään. ”Tulin itse uutena aikuisena mukaan partioon ja olen aktiivisesti osallistunut erilaisiin koulutuksiin. Muiden aikuisten ja koulutusten kautta olen päässyt hienosti mukaan”, Hyökäpartion ryhmänjohtaja Kimmo Kopakkala kertoo.

”Partio on ihan hurjan hauskaa, mutta tarvitsemme lisää aikuisia pyörittämään toimintaa. Olen itse jokaisen partiojutun jälkeen täynnä energiaa, joten uskallan luvata muillekin aikuisille parhaan harrastuksen ja vapaaehtoistyön. Voisitko sinä olla avuksi Hyökäpartiolle?” Kopakkala miettii.

Lämpimästi tervetuloa partion tutustumisiltaan!
Lisätietoa: Petra Valkonen, p. 050 446 0056, petra.valkonen@partio.fi

Kuva: Juha Nurmi

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , ,