työntekijä

Tiedote piirin ja Suomen Partiolaisten tekemästä yhteistyösopimuksesta

14.12.2018,

Uudenmaan Partiopiiri ry on tehnyt Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n kanssa yhteistyösopimuksen, jolla piirin työntekijät siirtyvät Suomen Partiolaisten työntekijöiksi 1.1.2019 alkaen ja piiri ostaa jatkossa työntekijäresurssin Suomen Partiolaisilta. Siirtymistä uuteen toimintamalliin tukee ohjausryhmä, jossa on edustajat sekä piiristä että SP:stä.

Samalla käynnistetään kahden uuden lippukuntakoordinaattorin rekrytointi. Työntekijät tulevat sijoittumaan piirityön tiimiin, jonka esihenkilönä toimii järjestöpäällikkö Tea Hurme.

Avoimet pestit, Uutiset , ,

Piirin toiminnanjohtaja Tea ja aluekoordinaattori Petra siirtyvät partion valtakunnalliseen kasvutyöhön

6.11.2018,

Suomen Partiolaiset on tänään julkaissut nimitysuutisen, jossa kerrotaan, että Uudenmaan Partiopiirin pitkäaikaiset työntekijät on valittu SP:n tehtäviin: Petra Valkonen lippukuntatyön päälliköksi ja Tea Hurme järjestöpäälliköksi.

“Minut sai hakemaan työhön kiinnostukseni lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä motivaationi koordinoida partion valtakunnallista kasvutyötä. Toiminnanjohtajan työ on ollut hyvin antoisaa ja työ on opettanut tekijäänsä. Arvostan partiota työpaikkana ja luottamus partion tärkeään kasvatustehtävään yhteiskunnassa on vahvistunut. Ja siksi onkin mukavaa, että työ partiossa saikin näin mukavan jatkon”, kommentoi Tea.

“Olen tehnyt vuosia töitä mahtavien ihmisten kanssa, rakkaan ja tärkeän asian parissa, mutta nyt on sopiva aika siirtyä kohti uutta. Tuntuu todella innostavalta päästä työskentelemään samojen teemojen parissa, mutta laajentaa näkökulmaa ja kehittää omaa osaamistani. Partion elinvoimaisuus piilee lippukunnissa ja sen tuen eteen tulen jatkossakin työskentelemään tutulla ilolla ja innolla”, Petra hymyilee.

Piirihallitus on jo aloittanut toimenpiteet työntekijäresurssin täydentämiseksi. Piirihallitus käsittelee asiaa torstaina kokouksessaan tavoitteena säilyttää piiritoimiston palvelutaso ennallaan uusmaalaisen partiotoiminnan edistämiseksi ja tukemiseksi.

Petralle ja Tealle toivotaan onnea sekä menestystä uusiin tehtäviin – törmätään tiiviin yhteistyön merkeissä!

Uutiset , , , ,

Järjestökoordinaattoriksi Uudenmaan Partiopiiriin

12.1.2018,

Haemme Uudenmaan Partiopiiriin vakituiseen työsuhteeseen järjestökoordinaattoria, jonka vastuulla on partiopiirin noin neljänkymmenen tapahtuman koordinoiminen vuosittain, viestintä sekä partiotoimiston asiakaspalvelu.

Partiopiirin tapahtumat organisoidaan yhdessä luottamushenkilöiden kanssa ja työ vaatii tarkkuutta sekä järjestelmällisyyttä. Tapahtumien onnistuneiden olosuhteiden sekä turvallisuuden varmistaminen kuuluu työhön.

Partiopiirillä on aktiivisessa käytössä erilaisia viestintäkanavia. Työntekijältä edellytetään monipuolista osaamista sisällöntuotannosta, innovatiivista otetta sosiaalisen median päivittämisessä ja seuraamisessa sekä taitoa tuottaa erilaisia materiaaleja. Työssä onnistuminen edellyttää sujuvaa suomenkielisen tekstin tuottamista.

Toivomme, että hakijalta löytyy:

  • Kykyä innostaa ja motivoida vapaaehtoisia toimijoita
  • Kokemusta vapaaehtois- ja järjestötyöstä
  • Joustavaa suhtautumista työaikoihin
  • Microsoft Office – ja taitto-ohjelmien osaaminen
  • Kykyä omaksua uusia digitaalisia järjestelmiä
  • Näkemystä kehittää omaa työtään

Järjestökoordinaattorin tehtävä sopii hyvät vuorovaikutustaidot omaavalle, innokkaalle ja aikaansaavalle henkilölle, jolla on toimeen tarttumisen taitoa ja organisointikykyä. Arvostamme myös partiotoiminnan ja toiminta-alueemme tuntemista sekä työhön soveltuvaa koulutusta.

Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveen ja ansioluettelon kera viimeistään 30.1.2018 sähköpostilla tea.hurme@partio.fi. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tea Hurme,  050 446 0055.

Purske, Uutiset , , ,

Hankekoordinaattorina on aloittanut Mira Vuojolainen

12.12.2017,

Moikka! Aloitin viime viikolla Uudenmaan piiritoimistolla 100 uutta tapaa– hankkeen koordinaattorina. Olen siis kehittämässä yhdessä lippukuntien kanssa uudenlaisia tapoja harrastaa partiota ja etsimässä uusia partiolaisia. 

Uutiset , , ,