partiotaitokilpailut

Sherwoodiin? Syyskisoissa on kapinallisuutta ja rokkenrollia Keravan tyyliin

9.6.2017,

Piirin syyskisat Sherwood 2017 järjestetään 9.-10.9. Keravalla. ”Joku kisojen suunnitteluporukasta ehdotti Keravan lempinimeksi 70-luvulla vakiintunutta Sherwoodia ja nimen myötä syntyi teemakin, hiukan kapinnallisuuta ja rokkenrollia. Toki teemana on myös Suomen satavuotisjuhla ja keravalaisuus itsessään”, kertoo kisanjohtaja Hanna Koskikallio.

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Luokittelematon, Ohjelmatapahtumat, Samoajat, Uutiset, Vaeltajat , , ,

Aikamatka-Törmä -kilpailun tulokset selvillä

26.4.2017,

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Uudenmaan Partiopiirin partiotaitojen kevätmestaruuksista miteltiin Viikin pelloilla ja Hallainvuoren maastossa 22. huhtikuuta. Koko päivän kestäneeseen Aikamatka-Törmä-kilpailuun osallistui 700 kisaajaa 113 kisavartiossa neljässä eri sarjassa. Pääosin 10–15-vuotiaat kisaajat kulkivat suunnistaen reitin, jonka varrelta löytyi kymmenkunta tehtävärastia. Kilpailun järjestelyistä ja sujuvuudesta huolehti noin 200 vapaaehtoista partiolaista Koillis-Helsingin lippukunnista sekä Klapasista Uudeltamaalta.

Aikuiset, Ohjelmatapahtumat, Partiotaitokisat, Samoajat, Seikkailijat, Tarpojat, Uutiset, Vaeltajat , ,

Uusimaa viidenneksi piirien välisessä kilpailussa Juntu-SM:ssä

10.10.2016,

Partiotaitojen SM-kilpailuissa Juntu2016:ssa Lapualla kilpaili kahdeksan vartiota uusmaalaisista lippukunnista. Piirien välisessä kilpailussa sijoitus oli hienosti viides (11. piiristä). Tulokset kokonaisuudessaan löytyy kisan sivuilta.

Aikuiset, Ohjelmatapahtumat, Partiotaitokisat, Tarpojat, Uutiset, Vaeltajat ,

Piirin syyskisoissa pakomatkaa tehtiin junalla

12.9.2016,

Piirin PAKO-syyskisoissa 10.-11.9.2016 kisailtiin vankilapako-tunnelmissa. Järjestäjät kuvailivat PAKO-kisoja etukäteen perinteisen partiotaitokilpailun lopuksi. Kisaviikonloppu tarjosi osallistujille huolella suunnitellun elämyksen. Kisojen aikana matkustettiin junalla, askarreltiin sähkötuoleja, tatuoitiin siannahkaa, rakennettiin pullorakettia ja valmistettiin lakua. Piirinmestaruudet menivät tällä kertaa Hyvinkäälle, Siuntioon ja Klaukkalaan. Kiitos kaikille osallistujille sekä kisan järjestämiseen osallistuneille eli Järvenpään Metsänkävijöille, Kiehisille ja Järvenpään Scouteille!

Aikuiset, Partiotaitokisat, Samoajat, Tarpojat, Uutiset, Vaeltajat ,

Kevät SM-kilpailuissa 7 uusmaalaista vartiota

23.5.2016,

Uusimaa edusti seitsemällä vartiolla partiotaitojen SM-kevätkilpailuissa Repliikissä 21.5. Riihimäellä. Näytelmien maailmaan sijoittuvat tehtävät täyttivät 12-17 -vuotiaiden poikien ja sekaryhmien vihreän sarjan ja samanikäisten tyttöjen oranssin sarjan kisapäivän. Kilpailussa järjestettiin myös sisupartiolaisten eli erityistä tukea tarvitsevien partiolaisten violetti sarja, jossa kilpaili neljä vartiota.

Vihreän sarjan piirinmestarit Siuntion Koskikarojen PuddiPuddit (kuvassa) sijoittuivat hienosti kuudensiksi. Vartiossa kilpaili Veikko Annala, Mai Jousmäki, Meeri Mäkinen, Riikka Palosuo ja Otso Väisänen.

– Kisat sujuivat meiltä ihan hyvin, toiset tehtävät menivät paremmin, toiset vähän huonommin. Pidimme ainakin rastista, jolla oli jousiammuntaa. Myös rasti, jolla piti muistaa maskeerauksen osat joita kerrottiin radalla ja radan lopussa maskeerata kaksi vartion jäsentä oli mukava. Myös ruokatehtävä onnistui mielestämme erittäin hyvin, kertoo vartionjohtaja Riikka Palosuo kisapäivästä.

Luokittelematon, Partiotaitokisat, Uutiset

SM-kisojen viimeinen ilmoittautumispäivä 15.5.2016

13.5.2016,

Suomen Partiolaisten tarpoja- ja samoajaikäisten partiotaidon suomenmestaruuskilpailut Repliikki järjestetään mukavan matkan päässä Riihimäellä 21.5.2016. Oranssissa ja vihreässä sarjassa kilpaillaan näytelmien maailmassa. Myös violetti sarja sisupartiolaisille! Ilmoittautuminen 15.5. saakka. Lisätiedot täältä. Piiri maksaa piirinmestareiden osallistumisen mutta kaikki vartiot ovat tervetulleita kisaamaan. Uudenmaan lippu korkealle ja kisaamaan! SM-kisoihin voi osallistua vaikkei olisi käynyt piirin kisoissakaan.

Repliikki logo

Partiotaitokisat, Uutiset ,

Aurinkoa ja järvimaisemaa kevätkisoissa LoisGeessa

9.5.2016,

Piirin partiotaitojen kevätmestaruuskilpailut LoisGe kisattiin upeassa kevätsäässä ja kauniiden järvimaisemien keskellä lauantaina 7.5. Lohjalla. Kilpailussa kisaili yhteensä 18 joukkuetta tarpojien oranssissa ja vihreässä sarjassa sekä lilassa sarjassa. Kilpailun järjesti Lohjan Eräveikot ry ja kisanjohtajana toimi Jesper Vallenius (20).

”Kisa sujui todella hyvin ja suunnitellusti alusta loppuun. Aloitimme kisan alkupuheen jälkeen noin kello 9.30. Palkinnot jaettiin 17.50. Ensimmäinen vartio oli maalissa klo 13.50, viimeinen noin klo 17.00. Paikan päällä kuultu palaute oli hyvää ja suurin osa vartioista viihtyi kisakeskuksella palkintojen jakoon saakka. Kiitosta tuli myös hyvästä ruuasta kisakeskuksella. Olosuhteet kisalle olivat aivan ihanteelliset, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli +20 astetta miltei koko päivän”, summaa kisakuulumisia kisanjohtaja Jesper Vallenius.

Tulokset:

Oranssi sarja

Oranssi sarja mitalisijat

  1. Pena (Hyvinkään Metsätytöt ry)
  2. Sopulit (Rajamäen Metsänkävijät ry)
  3. Tuutikit (Mäntsälän Metsäkävyt ry)

Vihreä sarja

Vihreä sarja mitalisijat

  1. PuddiPuddit (Siuntion Koskikarat ry)
  2. Pinkit Lehmät (Sipoon Hukat ry)
  3. Vhterä Miehet (Hiiden Hittavaiset ry)

Lila sarja

  1. Mursu (Puskapartiolaiset ry)
  2. Hasut (Virkkalan Tulentekijät ry)
  3. Vivamon Villit (Vivamon Virittäjät ry)

Onnea voittajille! Tulokset kokonaisuudessaan on nähtävissä täällä.

Aikuiset, Ohjelmatapahtumat, Samoajat, Tarpojat, Uutiset , , ,

Kisanjohtajan vinkit piirin kevätkisoihin LoisGeeseen lähtijöille

8.4.2016,

Piirin kevätmestaruuskilpailut kisataan 7.5. Lohjalla. Kisan nimi on LoisGe. Kilpailussa on kolme sarjaa, vihreä, oranssi ja lila. Kilpailu on tarkoitettu yli 12-vuotiaille.  Oranssi on tyttöjen sarja ja vihreässä kilpailevat pojat ja yhteisvartiot. Joukkueessa on 4-6 jäsentä, joiden yhteenlaskettu ikä on korkeintaan 58 vuotta. Ikä lasketaan sen vuoden mukaan, milloin täyttää (ei tarvitse olla vielä täyttänyt). Leikkimieliseen lilaan sarjaan saa osallistua minkälaisilla vartioilla tahansa, vaikka aikuispartioporukan kesken. 

Partiotaitokisat, Tarpojat, Uutiset , , ,

Partiotaitojen talvi-SM-kisoista vihreän sarjan pronssimitalit Siuntioon

7.3.2016,

Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailut Vestigatio Kalmia järjestettiin 5.-6.3. Turussa. Mukana kisoissa oli kaksi uusmaalaista joukkuetta vihreässä sarjassa. Piirinmestarit PuddiPuddit Siuntion Koskikaroista sijoittuivat pronssille ja Eräkamujen Hiipivät Hirvet olivat yhdensiätoista. Piirienvälisessä kisassa Uusimaa sijoittui kuudenneksi (9 piiriä). Hienoa! Nykyisin vihreässä sarjassa kilpailee viisi 12-17-vuotiasta, joiden yhteisikä saa olla korkeintaan 73 vuotta

Siuntion Koskikarojen PuddiPuddien (kuvassa) vartionjohtaja Riikka Palosuo, mikä oli kisojen mieleenpainuvin kisatehtävä? 

”Mieleenpainuvin kisatehtävä oli Mary Galley -niminen tehtävä. Siinä piti rakentaa puusta veneen pienoismalli. Emme olleet tehneet mitään vastaavaa aiemmin. Tehtävässä käytettiin mm. sahaa, poraa ja puukkoa työkaluina. Mary Galley on käsityksemme mukaan laiva, jolla Pehr Kalm matkusti Englannista Amerikkaan”, kertoo Riikka. ”Olimme osanneet valmistautua ennakkoon parhaiten ensiaputehtävään.”

Minkälaisia kisasuunnitelmia vartiolla on jatkossa?

”LoisGe ja Repliikki”, on varma ja nopea vastaus vartionjohtajan suusta. PuddiPuddit voittivat Uudenmaan Partiopiirin Hanki ystävä -talvimestaruuskilpailuissa vihreän sarjan. Kisakokemusta siis on jo kertynyt ja mukava kisainnostus päällä. Jäämme odottelemaan kuulumisia, miten tulevat kilpailut menevät.

Kisarintamalla seuraavaksi siis kisaillaan piirin kevätkisoissa 7.5. Lohjalla. Lue lisää LoisGe-kilpailuista tästä. SM-kevätkilpailut Repliikki järjestetään 21.5.2016 Riihimäellä. Kilpailuihin on kaikki vartiot tervetulleita. SM-kilpailuihin ei tarvitse olla piirinmestari, että voi ottaa osaa. Piiri kuitenkin maksaa piirinmestareiden osallistumisen SM-kilpailuihin.

Kuva: Juho Tuure (RaMe)

Lippukuntakuulumisia, Partiotaitokisat, Samoajat, Tarpojat, Uutiset , ,

Sisupartiolaiset kevät-SM-kisoihin

17.2.2016,

Kevät SM-kisojen yhteydessä (Repliikki16, 21.5. Riihimäellä) järjestetään sisusarja sisupartiolaisille. Sisujen kisakutsun löydät tästä: SMptkisa_repliikki_ilmo_sisut.

Kisa lyhyesti: samoja tehtäviä vähän muokattuina, lyhyempi reitti helpolla kaupunkialueella, sama osallistumismaksu, 2-6 hengen joukkue + saattaja ja mahdolliset avustajat, ei ikärajoja, omat palkinnot, 20 joukkuetta mahtuu mukaan.

 

Kilpailukutsu lähetetään SP:stä kaikille niille lippukunnille, jotka vuosiselosteessa 2015 ovat ilmoittaneet, että heillä on sisutoimintaa missä tahansa ikäkaudessa. Kisasta saadun palautteen perusteella mietitään josko sisusarjasta tulisi jatkossa käytäntö päiväsarjoissa.

 

Lisätietoja:

https://www.facebook.com/repliikki16/?fref=ts

https://sites.google.com/site/repliikki2016/home

 

 

Ohjelmatapahtumat, Uutiset , , ,