Nurmijärvi

Partion aloittaminen on nyt helpompaa kuin koskaan!

16.8.2016,

Oletko aina miettinyt, mikä olisi paras tapa tutustua partioon? Tänä syksynä aikuiset voivat aloittaa partion kansalaisopiston kurssilla Hyvinkäällä, Nurmijärvellä ja Porvoossa. Paikalliset lippukunnat järjestävät aikuisille tutustumiskurssin, jonka päätteeksi voi liittyä mihin tahansa lippukuntaan ja aloittaa oman partioseikkailun. Kurssit koostuvat yhdestä teoriaillasta ja yhdestä päiväretkestä paikallisten partiolaisten kanssa.

Tervetuloa partioon -kurssi johdattaa partioon: tutustutaan toiminnallisesti siihen, mikä tekee partiosta partion. Jos olet joskus vähänkin miettinyt, mitä partiossa tehdään, tule mukaan kurssille! Partiossa pääsee tekemään merkityksellistä ja arvokasta vapaaehtoistyötä, ja se on samalla maailman paras harrastus myös aikuiselle.

“Partiossa on aika paljon sanoja ja tapoja, jotka ihmetyttävät uusia aikuisia. Tutustumiskurssin myötä selviää, miksi partiolaiset kättelevät vasemmalla kädellä ja mitä oikein ovat akela, sampo ja sudari”, Hyvinkään kurssijärjestelyjä tekevä Katri Kangas-Pusa kertoo.

“Opistolla järjestettävän teoriaillan lisäksi lähdetään päiväretkelle, jotta jokainen pääsee oppimaan myös tekemällä itse – vaikkapa sitten loimulohen valmistamista nuotiolla.”

Jokaisen kurssin järjestämisestä vastaavat paikalliset lippukunnat eli partion paikallisyhdistykset. “Jokainen lippukunta on vähän erilainen – toisessa voidaan painottaa erätaitoja, kun taas toisessa osallistutaan aktiivisesti partiotaitokisoihin. Kurssilta saakin hyvän kokonaiskuvan paikkakunnan partiotoiminnasta ja jatkossa voi toimia siinä yhdistyksessä, joka itseä kiinnostaa eniten”, Kangas-Pusa summaa.

Lue lisää aikuisten partioharrastuksesta.

Ilmoittautuminen kursseille on parhaillaan käynnissä! Ilmoittautumisohjeet ja tarkemmat tiedot kursseista opistojen sivuilta:
Hyvinkää
Nurmijärvi
Porvoo

Tapahtumat Facebookissa:
Hyvinkää
Nurmijärvi
Porvoo

Kuva: Järvenpään Scouttien kuva-arkisto

Aikuiset, Partio nosteessa, Uutiset , , , ,

Äitienpäivälounas 8.5. Rajamäellä

12.4.2016,

Tervetuloa äitienpäivälounaalle 8.5. 2016 Rajamäen seurakuntasaliin (Patruunantie 1, Rajamäki)

Kattaukset klo 11.00 ja 13.00

Aikuiset 30,00 €, Lapset 6-12 v- 10.00 €, alle 6 v. ilmaiseksi.

Menu ja pöytävaraukset: rame_äitienpäivälounas_2016_srk

Lippukuntakuulumisia, Luokittelematon, Uutiset , , , ,

Yhteistyössä on voimaa: laskiaisrieha vastaanottokeskuksessa

23.2.2016,

Rajamäen Metsänkävijät järjestivät paikallisessa vastaanottokeskuksessa laskiaisriehan. Tilaisuuden johtanut Emmi Vallittu kertoo kuulumisia ja kokemuksia – ja mikä tärkeintä, suosittelee ihan jokaiselle lippukunnalle jonkinlaista yhteistyötä paikallisen vastaanottokeskuksen kanssa.

Mistä ajatus lähti? Miten käytännössä järjestitte laskiaisriehan?

”SPR:n Rajamäen osaston puheenjohtaja ja pitkän linjan partiolainen May Roth-Edelmann otti RaMen hallitukseen yhteyttä, ja kyseli, voisimmeko järjestää laskiaistapahtuman vastaanottokeskuksella. Minä lupauduin sitten vastaavaksi järjestäjäksi. Ennen itse riehaa pidimme pari kokousta tapahtuman tiimoilta ja tiedotimme ramelaisia, ensisijaisesti johtajia, ketkä pääsisivät mukaan järjestelyihin. Ja tosi paljon tyyppejä mukaan ilmoittautuikin, ramelaiset olivat heti innokkaasti mukana!”

RaMe1

Vastaanottokeskuksen ranta-alueella laskiaisriehan alkuvalmisteluita. Kuva: Rajamäen Metsänkävijät

”Vierailuun osallistui noin 30 ramelaista: sudenpentulauma (antoivat mäenlaskumallia), samoajia (leikittivät ja juttelivat keskuksen asukkaiden kanssa) sekä aikuisia johtajia (yleistä organisointia ja mukana letunpaistossa). Mukana oli myös yhdeksän vapaaehtoista Rajamäen SPR:stä.”

RaMe3

Samoajia valmiina palvelutehtävään. Kuva: Rajamäen Metsänkävijät

Millaisen vastaanoton saitte – kuinka laskiaisriehaan suhtauduttiin?

”Vastaanotto oli tosi positiivinen, niin keskuksen asukkaiden kuin ramelaistenkin puolelta. Aktiviteetteina meillä oli pallonpeluuta, lumilyhtyjen tekoa, laululeikkejä, letunsyöntiä, mäenlaskua ja tikkupullan paistoa. Monia juttuja asukkaat eivät olleet kokeilleet koskaan aiemmin, ja etenkin lapset ja nuoret olivat heti ihan mukana pallonpeluussa, tikkupullan paistossa ja lyhtyjen teossa. Aurinkoinen sääkään ei olisi voinut olla parempi ja etenkin samoajat ja nuoremmat keskuksen asukkaat olisivat viihtyneet nuotion ääressä pidempäänkin juttelemassa (tapahtuma alkoi noin klo 16 ja päättyi klo 19 jälkeen). Oli tosi hienoa nähdä kuinka iloisina asukkaat osallistuivat ja toisaalta kuinka ennakkoluulottomasti ramelaiset olivat asiassa mukana. Tavaroita pakatessamme kyselinkin asukkailta fiiliksiä, ja he olivat todella tykänneet illasta.”

RaMe4

Tikkupullan paisto herätti paljon mielenkiintoa ja kysymyksiä. Vaikka omassa kulttuurissa nuotioleipä on perinteinen ruoka, vaati suomalaisen makean herkun paistaminen paljon opastusta. Kuva: Rajamäen Metsänkävijät

”Vastaanottokeskus kiitteli tapahtuman järjestämisestä ja SPR:n vapaaehtoiset olisivat innokkaana välittämässä yhteistyötä keskuksen ja partiolaisten välillä tulevaisuudessakin.”

Millaisia terveisiä lähettäisit lippukunnille, jotka pohtivat jonkinlaista yhteistyötä vastaanottokeskuksen kanssa?

”Jos lippukunnallanne on yhteistyöhön mahdollisuus, suosittelisin sitä ehdottomasti! Keskuksilla on varmasti tilausta hauskalle ja erilaiselle vapaa-ajan toiminnalle. Partiotoiminta edustaa kuitenkin aika universaalia liikettä ja esim. suomalaisen luonnon tutuksi tuominen ja uusien paikallisten tyyppien tapaaminen edistäisi varmasti asukkaiden fiilistä siitä, että he ovat tervetulleita. Oman kokemukseni mukaan asukkaat olivat vilpittömän innoissaan riehasta ja partiolaisiin tutustumisesta, ja meillä oli illan aikana tosi hauskaa, kuten missä tahansa muussakin partiotapahtumassa.”

”Toisaalta kyseessä on tosi positiivinen kokemus myös partiolaisten kannalta: media ja julkinen keskustelu tuuttaavat uutisia keskuksista, mutta harvalla on kokemusta siitä, mitä niissä todellisuudessa tapahtuu tai millaisia tyyppejä niissä asuu. Yhteistyön kautta nuoremmatkin voivat saada työkaluja tämän ajankohtaisen ilmiön käsittelyyn. Eli yhteistyö on mitä parhain tapa rakentaa ystävyyttä yli rajojen!”

Rajamäen Metsänkävijät Facebookissa.

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , ,

Se ilta, jona kololta kömpi ulos kaksi partiolaista

2.2.2016,

Elämä on kyllä jännä laji. En olisi ihan ensimmäiseksi uskonut tänä aamuna, kun työkavereiden kanssa juteltiin teemasta ”tee mihin uskot ja mistä innostut”, että illan päätteeksi olen liittynyt partioon ja lähdössä ihan liekeissä perheeni kanssa Evolle kansallisen jamboreen perheleirille heinäkuussa 2016!

Jonotin lapsena usean vuoden partioon. Silloin tunku toimintaan oli kova ja tuolloin etusijalla oli partiolaisten ja lääkärien lapset. Kun lopulta muutimme paikkakuntaa, partiopaikka olisi avautunut, mutta vanhempani olivat niin loukkaantuneet edellä mainitusta nokkimisjärjestyksestä, etteivät päästäneet minua enää partioon.

Ehkäpä hain korvaavia kokemuksia tehdessäni koko varhaisaikuisuuteeni seikkailuohjaajan töitä: metsässä, luonnossa kiiveten, meloen, lumikenkäillen, nokipannukahveja ja loimulohta nuotiolla väsäten sekä kaikenmaailman puolijoukkuetelttoja ja telttasaunoja kamiinoineen kasaten ja purkaen. Ja ihan muutama tuhat paalusolmua ja siansorkkaa nykertäen.

Tänä iltana, kun lähdin viemään yhtä lapsistani tutustumaan partioon, lopputulemana oli, että kolosta kömpi ulos kaksi partiolaista. Aika hienoa, eikö totta?

P. Kähkönen oli jälleen kerran peekähkösenä (paikallinen versio hoomoilasena olemisesta :D), kun intoa puhkuen raahasin rinkat esiin ja laitoin kaverin kuivaharjoittelemaan jumppapatjalle teltassa nukkumista.

Hän totesi ilkikurisesti, että tiesinhän mä ton – sä oot aina valmiina.

Odotan partiolta tekemisen riemua ja toimeen tarttumista, yhdessä jaettuja kokemuksia luonnosta ja luonnossa, innostusta, ihmettelyä, ihania ihmisiä ja irtiottoja arjesta. Lisäksi koen, että saan mahdollisuuden jakaa omaa osaamistani ja laittaa osaltani hyvän kiertämään.

Jo nyt sisälläni roihuaa Riehu.

Heli Hajda, 40, Klaukkala

Onko sinunkin haaveenasi ollut liittyä joskus partioon? Tervetuloa mukaan! Olitpa siis kiinnostunut toimimisesta lasten ja nuorten kanssa, luonnossa liikkumisesta, purjehtimisesta, kouluttamisesta tai paperin pyörittämisestä – kaikille löytyy oma juttunsa. Tehtäviä voidaan räätälöidä oman elämäntilanteen mukaan viikoittaisesta toiminnasta silloin tällöin mukana oloon. Lue lisää täältä!

Aikuiset, Partio nosteessa , , , ,

Uuden lippukunnan ensimmäinen, oma pj-valtakirja

4.12.2015,

Röykän Metsänkävijät perustettiin vuosi sitten ja lippukunnan ensimmäinen oma pj-valtakirja on nyt haettu. Millaiset ovat uuden aikuisen tunnelmat partiojohtajan peruskoulutuksesta ja partiosta ylipäänsä?

Mari Lampi osallistui pj-koulutukseen syksyllä 2015. Mari oli lapsena viitisen vuotta partiossa ja palasi mukaan vuoden 2014 Suurjuhlaan. Tapahtumassa partiokipinä syttyi uudestaan ja oman lippukunnan perustamisen myötä partiosta tuli osa Marin elämää.

MariLampi

Mari Lampi kuvassa keskellä. Kuva Röykän Metsänkävijöiden Facebook-sivulta.

– Partiojohtajakoulutus oli hieno kokemus. Ryhmämme oli iso ja siinä oli mukana paljon nuoria, mikä oli ehdottoman hyvä juttu. Paljon oli asiaa ja ryhmätöitä, joiden kautta tutustui toisiin kurssilaisiin ja lippukuntien erilaisiin käytäntöihin. Parasta antia kurssilla oli hyvä yhteishenki, keskustelut, huumori ja innostavat kouluttajat, Mari muistelee.

Monelle aikuiselle voi tuntua vaikealta olla viikonloppu tai kaksi poissa perheen luota ja koulutukset jäävät helposti käymättä. On kuitenkin ehdottoman tärkeää hyödyntää partion koulutukset. – Kurssilla opin paljon asiaa partiosta; muun muassa partio-ohjelma, lippukunnan toiminta, johtaminen, ryhmässä toimiminen ja tapahtuman johtaminen tulivat tutuksi, Mari kertoo.  – Johtamisharjoituksen kautta omaa johtamista tuli testattua; mikä meni hyvin ja missä on vielä opittavaa. Kurssin ”seniorina” oli hienoa todeta, että partio kasvattaa nuorista oma-aloitteisia, vastuuntuntoisia aikuisia, jotka osaavat toimia ryhmässä.

Tällä hetkellä Mari toimii Röykän Metsänkävijöiden sudenpentulauman, Korven Kettujen, toisena akelana ja vuodenvaihteessa hänestä tulee myös apulaislippukunnanjohtaja. – Seuraava koulutus, jonne suunnittelen meneväni, on lippukunnanjohtamiskurssi. Erätaito- ja muonituskurssit kiinnostavat myös.

Ilmoittautuminen kevään koulutuksiin on käynnissä, esim. partiojohtaja-peruskoulutuksen ja erätaitojatkokoulutuksen viimeinen ilmoittautumispäivä on jo 31.12.2015. Koulutukset ja tapahtumat löytyvät Palveluesitteestä ja piirin tapahtumakalenterista. Muistathan, että lippukunnanjohtajien partion koulutusjärjestelmän mukainen koulutus on ilmaista ja uusien lippukuntien ensimmäisen vuoden koulutukset tarjoaa piiri. Koulutuksista kannattaa ottaa kaikki hyöty irti!

Aikuiset, Koulutus, Lippukuntakuulumisia, Uutiset , ,

Jukolan Veljissä ja Siskoissa starttaa aikuisten oma partioryhmä

20.11.2015,

Nurmijärvelle, Jukolaan Veljiin ja Siskoihin, on perusteilla partioryhmä aikuisille. Ryhmän ensimmäinen tapaaminen on tammikuussa ja mukaan kutsutaan kaikki partiosta kiinnostuneet aikuiset – aikaisempaa partiokokemusta tai –taustaa ei tarvitse olla.

”Totta kai haluamme aikuisia partioon”, Paula Salminen kertoo. ”Olemme miettineet tosi paljon sitä, miten aikuisen olisi helppo tulla partioon. Haluamme tarjota aikuisille mahdollisuuden opetella partiotaitoja ja pitää hauskaa ilman, että tarvitsee itse järjestää”, Salminen valottaa. ”Tammikuussa aloittavassa aikuisten omassa partiossa voi olla vanhoja lippukuntalaisia tai ihan uusia aikuisia – tärkeimpänä nyt alkuun se, että tässä ryhmässä saa osallistua, tulla paikalle ilman sen kummempia valmisteluja. Uskon, että jokainen aikuinenkin haluaisi silloin tällöin harrastaa partiota samaan tapaan kuin lapset ja nuoret”, Salminen summaa.

Kiinnostusta ryhmään on jo nyt, mutta enemmänkin on tarkoitus markkinoida. ”Mainostamme ryhmää Facebookissa, kaupan ilmoitustaululla, nettisivuilla, lehdessä ja viestein lasten vanhemmille. Uskon, että saamme oikein hyvänkokoisen porukan mukaan.”

Toimintaa suunnitellaan tarkemmin ryhmän ensimmäisessä tapaamisessa tammikuussa. ”Kaikkea hauskaa on varmasti luvassa”, Salminen lupaa.

Tällä hetkellä Uudellamaalla ainakin Hyvinkään Miilupartiossa ja Nummen Samoojissa on omat partioryhmät aikuisille.

Lue lisää aikuisten omasta partiotoiminnasta Partiojohtaja.fi -verkkolehdestä.

Kuva: Petri Lehtisyrjä

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset ,

Lähde kouluttautumaan partiojohtajaksi

18.11.2015,

Partiojohtajan peruskoulutus 1/16:
I osa 5.-7.2.2016 ja II osa 8.-10.4.4.2016

”PJ on idoli!” – Nyt ja aina! Partiojohtajan-peruskoulutus (myöhemmin Pj-pk) on yksi partiokoulutuksen tärkeimpiä virstanpylväitä ja jokaisen partiolaisen ”kerran elämässä” -kokemuksia. Koulutus on aina ajankohtainen ja se antaa kokeneelle vaeltajalle tai aikuisena partion aloittaneelle aiempaa syvemmät tiedot siitä, mitä partio on, mitä partio-ohjelma on ja miten erilaisia ihmisiä ja ryhmiä johdetaan.

Aikuiset, Koulutus, Uutiset, Vaeltajat , , , , ,

Poppis Suomelasta hopeasusimies

24.10.2015,

Kari “Poppis” Suomela (Rajamäen Metsänkävijät) sai partion korkean huomionosoituksen Hopeasuden lauantaina 25.10.2015 Riihimäellä. Ansiomitalin jaettiin SamoajaExplo-tapahtumassa.

Rajamäen Metsänkävijöiden samoajaluotsi Poppis on luova ja kekseliäs partiopersoona, jonka kyky innovoida ennakkoluulottomasti uusia tapoja toteuttaa partiokasvatusta vie partioliikettä eteenpäin. Hän on ehdoton elämystaiteilija, jolla on kyky ideoida ja toteuttaa erilaisia aisteja stimuloivia aktiviteettejä. Viimeksi näistä taidoista päästiin nauttimaan Poppiksen johtamilla Johtajatulilla Evolla. Omalla tekemisellään Poppis pystyy luomaan polkuja myös muiden luovuudelle ja saa tiimin venymään yleensä parempiin suorituksiin, mihin se ehkä tavallisesti yltäisi.

ansiomerkit, Lippukuntakuulumisia, Luokittelematon, Uutiset , , ,

Partiolaisten määrä on kasvanut mukavasti monissa uusmaalaisissa lippukunnissa

18.9.2015,

Uudenmaan Partiopiirin jäsenmäärä kasvaa hitaasti, mutta mukavan varmasti. Heinäkuun lopussa 2015 Uudenmaan lippukunnissa oli yhteensä 4527 partiolaista, mikä on noin sata enemmän kuin vuosi sitten. Yksi tuntuvasti jäsenmäärää kasvattanut lippukunta on Klapaset Nurmijärven Klaukkalasta. Vuonna 2008 lippukunnassa oli 117 partiolaista, mutta nyt vuonna 2015 jäseniä lippukunnassa on jo huikeat 192.

”Jäsenmäärämme kasvuun on vaikuttanut merkittävästi onnistunut uusien aikuisten rekrytointi muutamina viime vuosina”, Klapasten lippukunnanjohtaja Petri Lehtisyrjä kertoo. ”Näille aikuisille on syntynyt hyvä ryhmähenki, joka näkyy positiivisena energiana kaikissa lippukunnan tapahtumissa”, Lehtisyrjä lisää. ”Muuten totta kai laadukkaan ohjelman tarjoaminen ja lippukunnan hyvä yhteishenki, sekä varsin hyvänkokoinen kohdealue ovat myös syynä korkealle jäsenmäärälle”, Lehtisyrjä summaa.

Tänä vuonna (jäsenmaksun maksaneet 31.7.2015) seuraavissa uusmaalaisissa lippukunnissa ollaan jäsenmäärän tähänastisella huipulla (vertailussa 12 viimeisintä vuotta).

Eräkamut (Kerava)
Hiiden Hittavaiset (Kerava)
Hiistulen Tytöt (Víhti)
Hyvinkään Miilupartio
Hyvinkään Nummenpojat
Jaalan Jalopeurat (Kouvola)
Järvenpään Metsänkävijät
Järvenpään Scoutit – Järvenpää Scouts (uusi lippukunta)
Kalevan Kipunat (Kerava)
Klapaset (Nurmijärvi)
Lepsämän Partio
Paijalan Peurat (Tuusula, uusi lippukunta)
Porvoon Polunlöytäjät
Puskapartiolaiset (Sipoo)
Rajamäen Metsänkävijät (Nurmijärvi)
Raudanreippaat (Karkkila)
Röykän Metsänkävijät (Nurmijärvi, uusi lippukunta)
Sammatin Solmut (Lohja)
Siuntion Koskikarat

Kuva: Joel Forsman

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , ,

Nurmijärven viides lippukunta on Röykän Metsänkävijät

6.11.2014,

Kuvassa uuden lippukunnan ensimmäinen hallitus: vas. Mari Ihalainen, Mirka Lund, Sari Kareinen, Irene Ijäs ja Tony Malmbäck.

Nurmijärven Röykkään perustettiin tiistaina 4.11. uusi lippukunta, Röykän Metsänkävijät.

Röykän toiminta on aiemmin kuulunut Rajamäen Metsänkävijöihin, mutta Rajamäen kasvaessa noin 250-jäseniseksi, oli Röykän aika itsenäistyä. Ajatus oli Röykän ja Rajamäen yhteinen. Lippukuntaan löytyi perustamisvaiheessa mukavasti uusia aikuisia ja muutamia samoajaikäisiäkin. Yhteistyö Rajamäen Metsänkävijöiden kanssa jatkuu tiiviisti, sillä entinen kotilippukunta toimii jatkossa uuden lippukunnan kummina. Toisena kummilippukuntana toimii Tammelan Metsänkävijät.

Aikuiset, Partio nosteessa , ,