Kerava

Partioviikolla tapahtuu!

27.3.2018,

Partiolaisten valtakunnallisella teemaviikolla 23.-29.4. ympäri Uuttamaata järjestetään erilaisia tempauksia ja tapahtumia. Mikäli lippukuntanne innostuu järjestämään partion markkinointitapahtumia, saa siihen piiriltä tukea.

Partioviikossa mukana:

Hiiden Hittavaiset (Kerava)
Tiistaiaamuna 24.4. kahvinjakotempaus rautatieasemalla

Inkoon Samoilijat
PopUp-kolo

Keravan Korvenpojat
Toimintaa paikallisten nuorten kanssa

Kirkkonummen Metsänkävijät
Keskiviikkona 25.4. Partiotaitopäivä K-Citymarketilla. Kaikille avoimia partioaiheisia rasteja, joihin myös lippukunnan 7-15-vuotiaat osallistuvat. Samassa yhteydessä PopUp-kolo, jossa kerrotaan lisää partiosta ja lippukunnan toiminnasta.

Lepsämän Partio (Nurmijärvi)
Maanataina 23.4. partion esittelytapahtuma Lähtelän rannassa (Valkjärventie 79) klo 18-19.30.

Porvoon lippukunnat
Erilaisia tapahtumia ja partiomessu. Lue lisää Facebookista.

Puskapartiolaiset (Sipoo)
Koko perheen puuhapolku

Virkkalan Tulentekijät (Lohja)
Kaikille avoimet partiokokoukset keskiviikkona 25.4. ja torstaina 26.4. Scout Point torstaina 26.4 ja tikkarijuoksu lauantaina 28.4.

Edellä mainittujen lisäksi partioviikolla voi esimerkiksi järjestää palvelutempauksia, kaupungin yhteisen iltanuotion tai partionäyttelyn, kirjoittaa juttuja paikallislehteen, kutsua kaverit mukaan partioon tai pitää kololla avoimet ovet. Vaihtoehtoja on rajattomasti!

Ilmoittautukaa mukaan: Petra Valkonen, petra.valkonen@partio.fi, p. 050 446 0056
Tehdään yhdessä kaikkien aikojen paras partioviikko!

Partio nosteessa, Uutiset , , , , , , , ,

Keravalle perustettiin sisuryhmä – uusia mahtuu vielä mukaan!

21.3.2018,

Viime kevään Kohtaamisessa Hiiden Hittavaisten Minna Pyykkönen tapasi sisupartiolaisia ja päätti, että omatkin ajatukset saavat nyt konkretisoitua. Sisuryhmä oli ollut haaveena jo pidempään, mutta tapaaminen teki ihmeitä. ”Todellinen kipinä syttyi ja tajusin, että tuota minä haluan tehdä – mahdollistaa partion kaikille”, Minna muistelee. Syksyn aikana Minna tapasi piirin sisuasioista vastaavia luottamushenkilöitä, sai konkreettisia neuvoja ryhmän perustamiseen ja asiat menivät taas eteenpäin.

Sisupartiolaisia ovat partiolaiset, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Sisutoiminnassa on ohjaajia enemmän kuin muissa ryhmissä ja tarvitaan aikuisen tukea. Partio-ohjelmaa sovelletaan osanottajien tarpeiden mukaan.

Vuoden alussa Keravalla alkoi Karhu-ryhmän toiminta, joka on täynnä hyvää fiilistä. ”Olemme tavanneet ryhmän kanssa nyt kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla päätimme ryhmän nimen ja teimme viirin. Myöhemmin olemme osallistuneet lippukunnan muistelemispäivän juhlaan ja tehneet karttamerkeistä muistipelin. Kevään aikana on vielä tulossa ainakin päiväretki ja partiotaitokisat, ja kokouksissa harjoitellaan esimerkiksi retkiruokien tekoa, nuotion tekoa ja ensiapua”, Minna listaa.

Ryhmälle on tehty myös säännöt, joihin valittiin yhteistuumin muun muassa se, että pidetään hauskaa eikä kiusata ketään.

Sisuryhmän perustaminen ei eroa käytännössä mitenkään muun ryhmän perustamisesta. ”Toki markkinointi poikkesi siinä mielessä, että kohdensimme sitä kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville lapsille”, Minna kertoo. Ryhmää mainostettiin Facebookissa sekä koulujen ja seurakunnan kautta. ”Jo ilmoittautumisen yhteydessä vanhemmat kertoivat lisätietoja, jotta jokaisen tarvitsema erityistuki saatettiin ottaa huomioon toimintasuunnitelmassa.”

Ryhmään mahtuu edelleen uusia partiolaisia! ”Sisuryhmän perustaminen on ollut paras ja hauskin päätös aikoihin. Tervetuloa mukaan!” Minna kannustaa.

Haluaisitteko perustaa lippukuntaanne sisuryhmän? Lisätietoja ja tukea: Petra Valkonen, petra.valkonen@partio.fi, p. 050 446 0056
Haluatko mukaan Keravan sisuryhmään? Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Minna Pyykkönen, minna.pyykkonen@uusimaa.partio.fi

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , , ,

Tervetuloa piirin kevätkokoukseen Keravalle

9.3.2018,

Uudenmaan Partiopiiri ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 24.3.2018 Keravalla kello 13.00-16.00. Kokouspaikkana on Savion seurakuntatalo (Koivikontie 9, 04260 Kerava).

Piirin kokouksiin ovat kaikki tervetulleita!

Piirin kokouksissa varsinaisilla jäsenillä on yksi ääni jokaista alkavaa 25 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä kohden. Piirin varsinaisia jäseniä ovat piirihallituksen hyväksymät rekisteröidyt partiolippukunnat. Rekisteröity lippukunta ei voi valtuuttaa yhtä edustajaa käyttämään useampaa kuin yhtä ääntä. Kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta piirin kokouksissa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Tutustu kokouksen esityslistaan tästä.

Piirin kevätkokouksen tehtävänä on sääntöjen (5§) mukaan:

  1. Valita kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
  2. Valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
  3. Valita kaksi ääntenlaskijaa
  4. Vahvistaa vuosikertomus ja tilinpäätös sekä päättää niiden ja tilintarkastajien lausunnon perusteella vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Piirihallituksen esityksen pääset lukemaan tästä.
  5. Valita edustajat Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n sääntömääräisiin kokouksiin
  6. Käsitellä hallituksen ja jäsenten esittämät asiat. Kokouksen taustamateriaaleihin kuuluu piirin kokouksen hyväksymä Strategia varallisuusaseman kehittämiseksi (taustamateriaaleineen), piirileiri Säihkeen loppuraportti ja leiriprojektin tuloslaskelma.
  7. Päättää seuraavan vuoden jäsenmaksusta

Kuva: Ossi Hokkanen

Aikuiset, Piirin kokoukset, Samoajat, Uutiset, Vaeltajat ,

Tarjolla uutta partiotoimintaa – haluatko mukaan?

12.2.2018,

Keravalla on nykyään paljon hyvää ja monipuolista partiotoimintaa. Partion harrastusmahdollisuudet lisääntyvät entisestään, kun Killan alueelle on perusteilla uutta monikulttuurista toimintaa.

Tervetuloa mukaan partion tutustumisiltaan maanantaina 26.2. klo 18-19.30 välisenä aikana osoitteeseen Nahkurinpolku 2.

Ohjelmassa on toiminnallinen partioseikkailu, johon voi osallistua yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Tapahtuma on avoin kaikille ja maksuton. ”Nyt on loistava mahdollisuus tutustua partioharrastukseen ihan jokaisella. Maanantaina meillä on mm. hauska toiminnallinen rastirata, partioherkkuja ja tietenkin lisätietoa harrastuksesta”, tapahtuman järjestäjä Petra Valkonen kertoo.

Uudelle partiotoiminnalle on tilausta

Uuden partiolippukunnan eli partion paikallisyhdistyksen perustamista edistetään vahvassa yhteistyössä kaupungin ja nykyisten lippukuntien kanssa. Ajatus Killan omasta toiminnasta tuli kaupungilta. ”Keravan kaupungin Kiinteistö Oy:n Nikkarinkruunulla oli mahdollisuus tarjota sellaiselle toiminnalle tiloja kerhotiloissaan, johon kaikki ovat tervetulleita. Partion toimintamalli sopii tähän tarpeeseen loistavasti”, Nikkarinkruunun toimitusjohtaja Ilkka Lahdenperä on ilahtunut partion alkamisesta Killassa ja toivoo, että mahdollisimman monet lapset, nuoret ja aikuiset osallistuisivat toimintaan.

Myös Uudenmaan Partiopiirissä innostuttiin ajatuksesta ja ryhdyttiin tuumasta toimeen. ”Perustamme aktiivisesti uutta toimintaa alueille, joissa on kysyntää partioharrastukselle. Haluamme, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan, sillä partio sopii ihan jokaisen harrastukseksi”, Petra Valkonen hymyilee.

Aikuiset, Partio nosteessa, Uutiset , , , , ,

Eräkamujen meininki houkuttelee mukaan

21.11.2017,

Keravalaisen Eräkamut-lippukunnan menestystarina vahvistaa faktaa: kasvu tuo laatua ja laatu tuo kasvua. Ei ole olemassa toista ilman toista. Eräkamujen jäsenmäärä on jo vuosia ollut nousukiidossa ja jälleen kyseessä on yksi Uudenmaan eniten kasvanut lippukunta.

Jäsenmäärän kasvu vaatii tekoja ja Eräkamuillakin nykytilanne on suunnitelmallisen työn tulos. ”Tasainen kasvu on meille aina tavoite, mutta en usko meidän suunnitelleen ihan näin nopeaa kasvua”, Eräkamujen lippukunnanjohtaja Ville-Mikko ”Vimi” Kinnunen hymyilee. Mistä kiihtyvä kasvu sitten johtuu? ”Siihen on varmasti monta syytä. Ensinnäkin Eräkamujen viikkotoiminta on säännöllistä ja lippukunnan omia retkiä meillä on tavallista enemmän, mm. sudenpennuilla viisi retkeä vuodessa. Kun katsoo valtakunnallisia tilastoja, retkien keskiarvo on alle kolme retkeä per sudenpentu. Toisekseen Eräkamut on pitänyt yllä hyvää ilmettä sosiaalisessa mediassa kuten Instagramissa, joka saavuttaa noin 600 seuraajaa ja Facebookissa, jonka ilmoitukset saavuttavat noin 300:sta 2300:aan henkeä.”

Lippukunnanjohtaja Vimi kuvassa keskellä.

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , , ,

Piirin syyskisat Sherwood 2017 peruttu

1.9.2017,

Piirin syyskisat Sherwood 2017 on peruttu vähäisen osallistujamäärän takia. Kilpailujen piti olla Keravalla 9.-10.2017. Kilpailun järjestelyistä vastasi Keravan Korvenpojat ja järjestämisessä oli apuna muita keravalaisia lippukuntia.

”Kilpailun järjestäjien, kisaryhmän ja ohjelmaministeri Matti ”Masa” Sippolan yhteisymmärryksessä syyskisat on päätetty perua vähäisen osallistujamäärän ja järjestelypuolen vaikeuksien vuoksi keskiviikkona 30.8.2017. Peruminen on harmillista, mutta tässä tilanteessa täysin perusteltua, vaikka jälki-ilmoittautumisaika olisikin jatkunut vielä perjantaihin 1.9. saakka. Ilmoittautuneita vartioita oli sillä hetkellä seitsemän”, kertoo kilpailun valvoja ja piirin kisaryhmän jäsen Mirjam ”Mirkku” Pullinen.

Partiotaitokisat, Uutiset , , , , ,

Säihkeellä pääsee mm. leirihotelliin ja vesipuistoon

13.7.2017,

2600 partiolaista kokoontui keskiviikkona Hangon Syndaleniin, kun Uudenmaan Partiopiirin toimintahistorian suurin piirileiri Säihke 2017 pyörähti käyntiin. Mukana on myös partioon tutustujia ja kansainvälisiä osallistujia. Edessä on viikko hauskaa tekemistä kuudessa eri ohjelmapuistossa. Keskiviikkona vietettiin Säihkeen avajaisia meren päälle rakennetulla ohjelmalavalla.

Lippukuntakuulumisia, Luokittelematon, piirileiri, Uutiset , , , , ,

Sherwoodiin? Syyskisoissa on kapinallisuutta ja rokkenrollia Keravan tyyliin

9.6.2017,

Piirin syyskisat Sherwood 2017 järjestetään 9.-10.9. Keravalla. ”Joku kisojen suunnitteluporukasta ehdotti Keravan lempinimeksi 70-luvulla vakiintunutta Sherwoodia ja nimen myötä syntyi teemakin, hiukan kapinnallisuuta ja rokkenrollia. Toki teemana on myös Suomen satavuotisjuhla ja keravalaisuus itsessään”, kertoo kisanjohtaja Hanna Koskikallio.

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Luokittelematon, Ohjelmatapahtumat, Samoajat, Uutiset, Vaeltajat , , ,

Atte Kontulan TET-viikko Partioasemalla

10.10.2016,

atte-kontula

Olen Atte Kontula, 15-vuotias poika Keravalta ja olen harrastanut partiota Hiiden Hittavaisissa jo vuodesta 2012. Perheestäni myös pikkusiskoni on partiossa. Partio on minulle tärkeä harrastus, ja monet viikonloput ja arki-illat menevät retkillä, kisoissa, oman ryhmäni Kärpäsen kokouksissa (Ig: @krpset) tai tarpojavartio Kuhan kokouksia vetämässä.

Parhaita partiomuistojani ovat vuonna 2015 tehty vaellus Norjassa ja Finnjamboree Roihu. Myös monet pienemmät retket (varsinkin retket Nuuksioon Pääskysten kanssa) ja leirit ovat olleet hienoja kokemuksia. Kisoissa olen nyt lähiaikoina käynyt melko aktiivisesti, ja nyt viimeisimpänä SM-kisoissa Lapualla. Sieltä ei tosin voittoa tullut, mutta hieno kokemus se oli.

Partioasemalle Uudenmaan piiritoimistoon TET:iin eksyin mielenkiinnostani partion toimintaa ja piiriä kohtaan. Piirin yhteistiedot löysin netistä, ja lyhyellä sähköpostittelulla pääsin piiritoimistoon TET:iin. Pääsen viikon aikana tutustumaan piirin toimintaan ja työhön partion parissa. Tulen tekemään mm. lippukuntien netti- ja facebooksivujen tarkistamista ja Säihkeeseen liittyviä töitä.  TET-ohjaajanani toimii Petra.

Piiritoimisto ottaa yhden TET-harjoittelijan vuosittain.

Samoajat, Uutiset , ,

Keravalainen Anni Pietarinen mukana Roihun sometiimissä

11.7.2016,

Kaikkien aikojen suurin ja kansainvälisin Suomessa järjestetty partiolaisten suurleiri Roihu toteutetaan kokonaan vapaaehtoisvoimin. Tuore ylioppilas Anni Pietarinen (18) keravalaisesta partiolippukunnasta Hiiden Hittavaisista on toiminut Roihun vloggaajana eli videoblogistina viime syksystä lähtien. Tällä hetkellä Roihu-suurleiriä tekee noin tuhat vapaaehtoista ja leirin aikana määrä kasvaa yli 3000:een. 

”Syksyllä 2015 päätin etsiä uutta porukkaa ja uusia haasteita partioharrastukseen oman lippukunnan ulkopuolelta. Some tuntui omalta jutulta enkä ollut tehnyt sitä partiossa aiemmin. Tammikuussa 2016 kävin myös Young Spokespeople -koulutuksen”, Anni kertoo. ”Partiointo on kasvanut, kun on tehnyt uusia juttuja oman lippukunnan ulkopuolella. Mä haluaisin välittää kaikille sen, kuinka siistii tämä on!” Yhteishenki on uskomatonta, leireilläkin ollaan kavereita vaikkei tunnetakaan, se on lähtökohta.”

Vloggaajan pestissä Anni on päässyt mukaan noin kuuden videon tekemiseen. Videot on julkaistu Roihun YouTube-kanavalla https://www.youtube.com/watch?v=y7jQA6oWk74.

Leirin aikana sometiimiläiset ottavat kuvia Instagramiin sekä ylläpitävät SnapChattia.

”Pestiin käytetty aika on vaihdellut tosi paljon, joskus videoiden tekemiseen on mennyt parikin päivää, esim. kerran matkustimme Tampereelle, jossa tehtiin pari videota samalla kertaa. Omana hommana on ollut videoiden suunnittelu, toteutus ja esiintyminen. Kuvaajalla ja editoijalla menee enemmän aikaa.”

IMG_0925

Anni Pietarinen on ollut aiemmin suurleiri Kilkkeellä vuonna 2010, piirileiri Huimalla 2012 ja Kohinalla 2008. Leirikokemusta on kertynyt myös ulkomailta Tanskasta ja Portugalista. Konkarileiriläinen valmistautui Roihuun toteuttamalla pitkäaikaisen haaveen riippumatosta. ”Pistin myös partiopaidan jiiriin”, Anni kertoo tuliterästä partiopaitahakinnastaan. Anni tulee olemaan kaiken kaikkiaan pari viikkoa leirillä. ”Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä kesätöiden puolesta leirille. Olen ollut joustava oman työnantajani suhteen ja työnantaakin jousti tässä minun suhteenii”, Anni hymyilee.

Kuvat: Jaana Hopeakoski

Roihu-projektin liekehtimistä voit seurata verkkosivujemme roihu2016.fi lisäksi Roihun blogissa ja
Facebook-sivuilla, Twitterissä sekä muissa sosiaalisen median kanavissa, @roihu2016.

 

 

 

 

Lippukuntakuulumisia, Uutiset , , ,