Hyökäpartio

Hyökäpartioon saatiin uusia aikuisia ja varmistus toiminnan jatkumiselle

24.5.2018,

Mäntsälän Hyökännummella toimiva Hyökäpartio järjesti huhtikuun puolivälissä kaikille avoimen iltaretken. Mukana oli Hyökännummen partiokerholaisia ja lasten vanhempia. Lippukunnan toimintaa on viimeiset vuodet vetänyt pari aikuista, mutta nyt mukaan löytyi paljon uusia innokkaita.

Iltaretki suuntautui läheiselle laavulle, jossa opeteltiin nuotion sytyttämistä ja muutenkin tulen käsittelemistä. Lisäksi metsässä pääsi kiertämään erilaisia rasteja, joiden myötä tutustuttiin partioon. Kun itse sytytetyssä nuotiossa pääsi vielä paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja, oli retki täydellinen.

Retkeltä löytyi monta uutta partiosta kiinnostunutta aikuista, joten Hyökäpartion toiminnalle voidaan luvata jatkoa. Edelleen kaikki uudet aikuiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan harrastukseen, aiempaa partiotaustaa ei tarvita. Partiossa on hyvät koulutukset tehtävään kuin tehtävään, joten kuka vain voi tulla mukaan.

Seuraavaksi aikuisille järjestetään Tervetuloa partioon -koulutus maanantaina 4.6. ja samaan aikaan lapset retkeilevät läheisellä laavulla. Koulutus ja retki ovat ilmaisia ja kaikille avoimia tapahtumia. Tapahtuma Facebookissa.

Lisätietoja: Petra Valkonen, petra.valkonen@partio.fi, p. 050 446 0056.

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , ,

Aikuiset partioon Hyökännummella

6.10.2017,

Hyökännummella toimii partiolippukunta Hyökäpartio, joka järjestää mielekästä ja tärkeää tekemistä paikallisille lapsille ja nuorille. Toimintaan etsitään lisää aikuisia, jotta partioharrastus pysyy aktiivisena jatkossakin. Toimintaa esitellään kaikille avoimessa ja ilmaisessa partioillassa keskiviikkona 11.10. klo 18 Hyökännummen kerhotalolla (Tasalantie 2). Tervetuloa mukaan!

Mitä kaikkea aikuinen voi partiossa tehdä?
Partio on aikuisille paitsi vapaaehtoistyö myös oma tärkeä harrastus. Partio tarjoaa aikuisille samoja seikkailuja ja elämyksiä kuin lapsillekin – aikuisten partio on myös naurua, ystäviä ja uusien taitojen oppimista. Eniten aikuisia tarvitaan partiossa ryhmänjohtajiksi, mutta kaikki apu on tärkeää. Hyökäpartiossa tarvitaan esimerkiksi uusia jäseniä yhdistyksen hallitukseen, mutta viikkotoiminnan kannalta tietysti ryhmänjohtajien tarve on akuutein. Hyökäpartiossa toimii tällä hetkellä yksi 7-9-vuotiaiden sudenpentujen ja yksi 10-12-vuotiaiden seikkailijoiden ryhmä. Enemmänkin lapsia olisi tulossa partioon, joten toiveissa olisi perustaa vielä yksi sudenpenturyhmä.

Tarvitseeko aiempaa partiokokemusta tai erityistaitoja?
Partioon voi tulla kuka tahansa! Ei siis tarvitse olla partion tai minkään erityisalan asiantuntija. Partiossa on todella hyvät koulutukset ja perehdytys tehtävään kuin tehtävään. ”Tulin itse uutena aikuisena mukaan partioon ja olen aktiivisesti osallistunut erilaisiin koulutuksiin. Muiden aikuisten ja koulutusten kautta olen päässyt hienosti mukaan”, Hyökäpartion ryhmänjohtaja Kimmo Kopakkala kertoo.

”Partio on ihan hurjan hauskaa, mutta tarvitsemme lisää aikuisia pyörittämään toimintaa. Olen itse jokaisen partiojutun jälkeen täynnä energiaa, joten uskallan luvata muillekin aikuisille parhaan harrastuksen ja vapaaehtoistyön. Voisitko sinä olla avuksi Hyökäpartiolle?” Kopakkala miettii.

Lämpimästi tervetuloa partion tutustumisiltaan!
Lisätietoa: Petra Valkonen, p. 050 446 0056, petra.valkonen@partio.fi

Kuva: Juha Nurmi

Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , ,