Samoajat ja vaeltajat lyhytelokuvan teossa

8.4.2016,

Takatalvi – The Movien teema oli nimensä mukaisesti elokuvat. Samoajien ja vaeltajien pääsiäisleiri pidettiin Kavalahdessa Inkoossa 25.-28.3.2016. Leiriä suunnitteli kaksitoistapäinen staabi ja osallistujia leirillä oli jostain syystä tänä vuonna vain viisitoista henkilöä Uudenmaan Partiopiiristä sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisista.

”Koko tapahtuma oli osallistujamäärää lukuunottamatta varsin onnistunut paketti. Päällimmäisenä tapahtumasta jäänee mieleen yhteisenä projektina tuotettu lyhytelokuva”, kertoo tapahtuman johtaja Petri ”Pepsi” Lehtisyrjä (Klapaset).

”Käytännössä kaikki leirin ohjelma pyöri teeman ympärillä, niin ”Oscar-gaalasta” elokuvan käsikirjoittamiseen ja kuvaamiseen, kuin tunnettujen elokuvien trailereiden dubbaamiseen. Muissakin ohjelmissa elokuvateema oli vahvasti idean sydämessä, jos ei niin läpinäkyvästi ilmennytkään”.

26075981202_46e3fb74ca_k

Tapahtumassa kuvattiin Takatalvi -lyhytelokuva. Jos kaikilta näyttelijöiltä saadaan lupa laajaan julkaisuun, filmi tullaan laittamaan piirin YouTube-tilille kaikkien nähtäväksi.

25895565160_e3708ea31f_k

Osallistujia oli kaiken kaikkiaan neljästätoista eri lippukunnasta. Takatalvella ensimmäistä kertaa leiriläisenä ollut Mäntsälän Metsäkävyjen Tiina Kääriäinen on kokenut samoajatapahtumien kävijä. Takana on mm. Pääkaupunkiseudun Partiolaisten samoajatapahtuma Flaksi viime vuonna. ”Takatalvella seura oli ehdottomasti parasta, se että sai uusia kavereita”, Tiina summaa. Tänä vuonna Tiina bongasi Takatalven ilmoituksen Facebookista. ”Toki lähden ensi vuonna uudestaan!”, Tiina sanoo. Tämä on varmasti paras palaute leirin järjestäjille.

”Takatalvessa oli jälleen pikkuhiljaa perinteeksi muodostunut sunnuntai aamupäivän munajahti, jossa leiriläisten joukkueet kilpailevat siitä, kumpi joukkue kerää metsästä enemmän piilotettuja suklaamunia. Jos sunnuntai olikin näin suklainen, oli tapahtuman muukin ravintopuoli erinomaista. Ruokaa oli monenlaista niin Chili Sin Carnesta perunamuusiin ja lihapulliin, ja se oli poikkeuksetta herkullista”, kertoo Pepsi Lehtisyrjä ruuasta.

Tule ja tykkää: Takatalvi-partioleiri Facebookissa.

Lisää Takatalven kuvia on katseltavissa piirin Flickrissä. Kuvat: Selja Tanskanen (JuVeSi)

Luokittelematon, Ohjelmatapahtumat, Samoajat, Uutiset, Vaeltajat , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi