Ryhmänjohtaminen – pakkopullaa vai mielekäs harrastus?

16.8.2017,

Syksyn monimuotoinen akela-sampo -koulutus räätälöidään osallistujien näköiseksi ja palvelee näin varmasti isonkin ryhmän tarpeita.

Pitkin Uuttamaata on kaikunut koulutusryhmän korviin tietoa, että koulutetuista ryhmänjohtajista on huutava pula lippukunnissa. Joskus kuulee sanottavan, että “sudenpentulaumaa nyt johtaa koulutettu apinakin”. Koulutettu johtaja (toim. huom. EI apina) tuntee partio-ohjelman ja osaa näin soveltaen kehittää laumalleen tai joukkueelleen parasta mahdollista toimintaa. Laadukas toiminta pitää jäsenet lippukunnassa, mikä puolestaan kasvattaa jäsenmäärää ja niin edelleen… Kuvio lienee monille periaatteessa tuttu.

Tosiasia on, että partio-ohjelma ja siihen liittyvät materiaalit on laadittu varsin selkeiksi. Sisälukutaitoinen aikuinen voi nopeastikin oppia ohjelman pääpiirteet ja kyetä suunnittelemaan ja toteuttamaan erittäin monipuolisia partiokokouksia. Miksi siis kouluttautua?

Mikäli ryhmänjohtajan ainut motivaatio laumailtojen kyhäämiseen on ulkokohtainen pakko tai lippukunnan tulevaisuuden turvaaminen, ei hän todennäköisesti viihdy tehtävässä pitkään. Ihannetilanteessa johtaminen on aikuisen harrastus, ‘oma hobby’, joka itsessään on mielekästä ja auttaa jaksamaan muussa elämässä. Juuri tämän ‘hobbyn’ löytämiseen tarvitaan piirin järjestämiä koulutuksia.

Vaikka koulutuksissa käydään – melko seikkaperäisestikin – läpi sudenpentu- ja seikkailijaohjelmaa, ei kurssien suurin anti ole kuitenkaan koulutettavissa sisällöissä. Ihmisapinat – ja niin ikään partiolaisetkin – ovat laumaeläimiä ja tarvitsevat toisiaan. Yhteinen aika eri puolelta Uuttamaata saapuvien kouluttautujien kanssa on korvaamatonta ja antaa paljon enemmän kuin ottaa. Toisista lippukunnista kumpuavat vinkit ja kokemukset rikastuttavat oman lippukunnan toimintaa merkittävästi.

Hyvä on tehty jaettavaksi. Yksikin koulutettu akela tai sampo tuo lippukuntaan uusia tuulia ja voi osaamistaan jakamalla virkistää myös kokeneiden kehäkettujen partioelämää. Kaiken kruununa piirin järjestämät kurssit ovat aikuisille mainioita irtiottoja arjesta hyvässä seurassa.

Korulauseet sikseen, akela-sampo -koulutus kannattaa tulla kokemaan paikan päälle ihan itse. Olepa siis valmis heti alkusyksystä ja kokeile kansalaisopiston pähkinäveistoskurssin sijasta jotain uutta. 

 – Eino Ylönen, peruskoulutusryhmän puheenjohtaja (eino.ylonen@uusimaa.partio.fi)

HUOM!
Syksyn monimuotoinen akela-sampo -koulutus järjestetään neljässä osassa Helsingissä 25.9., 10.10., 28.10. ja 8.11.2017. Lauantaina 28.10. järjestetään osana AS-kurssia päivän mittainen Ikäkausiohjelman perusteet (sudenpennut/seikkailijat) -moduuli, johon voi ilmoittautua myös pelkästään. Tämä koulutuspäivä sopii hyvin sudenpentulaumassa tai seikkailijajoukkueessa apuna toimiville aikuisille. Jos olet jo aiemmin suorittanut akela-koulutuksen, pelkästään tämän moduulin käymällä saat suoritetuksi koko sampo-koulutuksen. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (1.9. mennessä): https://uusimaa.partio.fi/events/event/akela-sampo-koulutus-22017-i-osa/ 

Kuva: Jaana Hopeakoski

Aikuiset, Koulutus, Uutiset , , , , , , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi