Positiivista näkyvyyttä ja uusia jäseniä

21.2.2018,

Viime kesänä Inkoon Samoilijat olivat mukana järjestämässä päiväleirejä Merituulen koulun vanhempainyhdistyksen (MEvy ry) kanssa. Päiväleirit järjestettiin vanhempien pyynnöstä helpottamaan vanhempien ja lasten eripituisista lomista aiheutuvia lastenhoidon järjestelytoimenpiteitä. Miten tällaista toimintaa järjestettiin ja miksi se oli kannattavaa erityisesti lippukunnan näkökulmasta? Näihin kysymyksiin vastaavat Inkoon Samoilijoiden Iiro Auvinen ja Mikko Lehto.

 

Lautasellinen iloa

Leirien perusperiaatteena oli tarjota lapsille mielekästä tekemistä aikuisten valvonnassa. Teemaksi leireille tuli lautasellinen iloa, joten jokaisen päivän aktiviteetit liittyivät jollain tavalla ruokaan. Inkoon Samoilijat olivat näillä neljällä leirillä mukana retkiruokapäivien eli partiopäivien järjestämisessä MEvy ry:n hallituksessa istuvan partiolaisen idean mukaisesti.

Partiolaiset suunnittelivat jokaiselle kuuden tunnin partiopäivälle oman ohjelman ja ruokalistan, jotka vastasivat kutakuinkin tavallisen partiolaisten päiväretken puitteita. Ohjelmassa oli muun muassa majoitteiden pystytystä, kamiinan ja nuotion sytyttämistä sekä trangia-koulutusta, ruoan valmistusta ja retkiruokailua. 31 osallistujasta vain seitsemän oli partiolaisia. Tästä syystä ohjelmassa pitäydyttiin pitkälti perusteissa. Partiopäivien lopuksi osallistujille jaettiin mainoksia lippukunnan toimintaan liittymisestä.

Ohjelman toteutuksessa sovellettiin partiomenetelmää, mikä näkyi erityisesti vartioihin jakamisessa ja painottamalla tekemällä oppimista. Partiotoiminnan läsnäoloa korostettiin vielä lippukunnan lipulla ja johtajien partioasuilla. “Partiopäivät saivat jokaisella viikolla parhaan palautteen ja niitä pidettiin joka viikon kohokohtina. Inkoon kunta teki erittäin positiivisen jutun nettisivuilleen juuri partiopäivästä”, Iiro ja Mikko kertovat.

 

Vanhemmatkin innostuivat toimintaan mukaan

Inkoon Samoilijat kokivat tällaisen toiminnan järjestämisen erittäin hyödylliseksi. Positiivinen näkyvyys lisäsi kiinnostusta partiota kohtaan ja toi Inkoon Samoilijoihin paljon uusia jäseniä. Heillä aloitti syksyllä 15 uutta sudenpentua, joilla suurimmalla osalla oli osasyynä kesäretkien saamasta julkisuudesta tullut positiivinen kuva partiosta ja Inkoon Samoilijoista. Myös sudenpentujen vanhemmat ovat innostuneet tulemaan toimintaan mukaan.

Minkälaisen uusia jäseniä innostavan tapahtuman te haluaisitte järjestää tänä keväänä? Tapahtuman ajankohta voi sijoittua esimerkiksi partioviikolle tai Uusimaa-viikon perjantaille.

 

Kolme vinkkiä tapahtuman järjestämiseen

1. Selvittäkää mahdollisuudet yhteistyöhön
Tässä tapauksessa vanhempainyhdistys huolehti rahoituksesta, osallistujien koordinoinnista ja vakuutuksista. Näin partiolaiset saivat keskittyä partiopäivien ohjelmaan. Kun yhteistyön tekeminen on aloitettu, kannattaa sitä jatkaa. Inkoon Samoilijoilla on suunnitteilla jatkaa yhteistyötä esimerkiksi koululuokkien kevätretkien yhteydessä.

2. Pestatkaa järjestelyyn mukaan tarpeeksi ihmisiä
Pitäkää huolta siitä, etteivät tapahtuman järjestelyt kasaannu samoille ihmisille. Jos lippukunnasta löytyy kaksi järjestelystä innostunutta, voi retkipäiviä olla kaksi. Jos innostuneita on useampia, voi retkipäiviäkin olla useampi. Pestatkaa mukaan myös samoajia tai muita innokkaita partiolaisia aikuisten lisäksi.

3. Keskittykää matalan kynnyksen toimintaan ja positiivisen kokemuksen luomiseen
Ottakaa huomioon osallistujien partio/ei-partiotausta ohjelmaa ja sen haasteellisuutta suunniteltaessa. Esimerkiksi ilmansuuntien etsiminen kompassilla, teltan pystytys, telttaan tutustuminen tai Kim-leikki yleisimmillä retkivarusteilla ovat hyviä ja innostavia perustekemisiä. Jos osallistuja saa tekemisestä partiokipinän, ohjataan hänet liittymään lippukuntaan.

 

kuvat: Mikko Lehto ja Iiro Auvinen

 

Aikuiset, Samoajat, Seikkailijat, Sudenpennut, Tarpojat, Uutiset, Vaeltajat , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi