Piiritoimistolla uusi työntekijä Jenni

19.4.2016,

Moro!

Aloitin eilen työt Partioasemalla, työnkuvanani Säihke 2017 – piirileirin koordinointi. Minut löytää siis Uudenmaan piirin toimistolta aina syksyyn 2017 saakka. Olkaa ihmeessä yhteydessä, mikäli teillä on kysyttävää Säihkeestä tai piirin toiminnasta, tai jos haluatte esittäytyä tai jutella muuten vain. Tapaamme varmasti pian, ja moneen teistä törmään viimeistään tänä kesänä Roihulla!

Taustastani sen verran, että (kuten tervehdyksestäni voi päätellä), olen kotoisin Tampereelta. Partiohistoriani rajoittuu sudenpentuvuosiin Tampereen Lokeissa, mutta olen siskoni partioharrastuksen myötä ollut kuvioissa enemmän tai vähemmän koko nuoruuteni. Koulutukseltani olen sekä sosionomi että yhteisöjen kehittämisen (international community development) maisteri. Ehkä yllättävänä tietona se, että olen viime vuodet asunut Australiassa ja tehnyt graduani Itä-Timorin viidakossa!

Vapaa-aikani kuluu nykyisin leipoessa, tanssiessa ja seikkaillessa (sis. matkustelun ja luontoretkeilyn). Teidän on myös hyvä tietää, että olen kahvisnobi ja allergikko. Suosin siis laadukasta, tummapaahtoista kahvia, ja vältän hasselpähkinää, banaania, avokadoa, kissoja ja siitepölyä. Minua saa haastaa, hemmotella ja halata.

Kiva tulla osaksi iloista joukkoanne, ollaan yhteydessä!

Jenni Viitanen (koska Jennejä aina paljon, tottunut kutsumanimeen ’Viitane’)

050 446 0057/jenni.viitanen@partio.fi

Luokittelematon, piirileiri, Uutiset , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi