Siinä missä partio on lapsi- ja nuorisotoimintaa parhaimmillaan, partio on myös samojen haasteiden edessä mitä tulee muuhun nuorten harrastustoimintaan. Edellisessä Pärskeessä käsiteltiin aikuisten roolia partiossa, tässä lehdessä pohditaan mm. varainkeruuta ja sen tuomia haasteita.

Rahaa ja resursseja tarvitaan, mutta mitä kukin lippukunta on valmis asian eteen tekemään? Sitä kysyttiin Järvenpäässä toimivilta lippukunnilta.

Järvenpään Kiehisten Juho Packalénin mukaan heidän lippukunnassaan adventtikalentereista saadut varat ovat euromääräisesti suurin yksittäinen varainkeruukampanja vuoden aikana. Kiehiset ovat mukana myös kesäisin järjestettävässä Puistobluesissa, partiolaiset kasaavat festareiden bluestelttoja. Tästä yhteistyöstä saadaan niin varoja kuin talkoolaisille pääsyliput pääkonserttiin. Kiehisissä toimii myös joulupukkipalvelu joka tuo niin joulumieltä itse kullekin kuin ropoja lippukunnan kassaan.

Järvenpää Scouteilla on varainkeruulle määritelty tavoite, nimittäin ensi kesänä samoajaryhmä lähtee Sveitsiin tutustumaan kansainväliseen partiokeskukseen. Lähtijöitä Kanderstegiin on noin 20 hengen ryhmä. Hanna Suomi Järvenpään Scouteista kertoo, että rahoja on kerätty kesästä 2018 lähtien ja kerätään ensi kesään saakka. Tavoitteena on että matka olisi jokaiselle mahdollisimman edullinen, joten kerättävä summa on tuhansia euroja. Rahoitusta kerätään seuraavanlaisilla varainkeruuntavoilla: adventtikalentereiden yritysmyynti, talvirenkaiden vaihtotempaus, ravintolapäivä, alakouluikäisten disko, makeisten myynti, kesäleirin kahvila jne. Lisäksi lippukunta osallistuu joka vuosi adventtikalentereiden myyntikampanjaan mukaan. Järvenpää Scoutit ovat teettäneet logostaan Kolmisointukoruja, joilla kerätään varoja lippukunnalle. Korut edustavat järvenpääläistä symbolia, ja ovat tulleet hyvin suosituiksi. Lisäksi Scoutit osallistuu paikallisiin tapahtumiin, joissa myydään mm. vohveleita. Onnea matkaan Järvenpään Scoutit!

Scoutit ovatkin hyvä esimerkki siitä, kuinka erilaisilla tavoilla varoja saadaan kasaan, oli tavoite sitten suuri tai pieni. Seikkailijaohjelmaan kuuluva valinnaisen varainkeruutapahtuman järjestäminen onkin hyvä askel oppia miltä toisten huomioiminen ja auttaminen oikein lahjoittajalleen antavat. Edellä mainittujen hankintatapojen lisäksi vain mielikuvitus on rajana, mitä tulee varainkeruu- tai hyväntekeväisyystapahtuman järjestämiseen. Tuleva joulukausi onkin mainio aikakausi kerätä lippukunnalle tai hyväntekeväisyyteen varoja. Miltä kuulostaisi lippukunnan jouluinen glögitapahtuma jossa myydään partioryhmien syksyn aikana askartelemia tuotteita kuten joulukortteja, havukransseja, joulukuusenkoristeita, linnunpönttöjä ja piparkakkutaloja? Myös talkootyövoiman tarjoaminen Kiehisten tyyliin saattaisi sopia useammalle lippukunnan ryhmälle, esimerkiksi siivoustalkoot tai pihatyöt ovat ihan kivaa puuhaa yhdessä tehtyinä.

Joissakin lippukunnissa on jo perinteeksi muodostuneita tapoja tarjota isän- ja äitienpäivälounaita, meripartiolaisilla purjehduksia koulutusaluksilla, partiosynttäreitä perheen pienimmille sekä ohjattua liikunnallista toimintaa yrityksien tyky- ja virkistyspäiville. Onhan partiolaisilla kokemusta erilaisten ratojen rakentamisesta niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Mikä voisi olla teidän lippukuntanne uusi perinne?

Avustuksia, apurahoja ja yritysyhteistyötä?

Yksi tapa kerätä varoja on myös erilaisten avustusten ja apurahojen hakeminen. Avustuksia myöntävät esimerkiksi säätiöt, rahastot, kunnat, seurakunnat ja vastaavat. Avustusten hakemisessa hyvin tehty hakemus on kaiken A ja O. On myös muistettava, että myönnetyt varat ovat yleensä tarkoitettu koko ryhmälle tai joukkueelle, joten kannattaa miettiä tarvitsevien määrää tarkoin.

Yhteistyö yritysten kanssa, oli kyse sitten Tarzan-radan vetämisestä tyky-päivillä, inventointi yrityksen varastossa tai jokin muu vastaava toiminta josta voisi tulla lisää varoja, on erittäin kannatettavaa. On kuitenkin muistettava etteivät partiolaiset voi tehdä minkä tahansa yrityksen kanssa yhteistyötä, kaikki moraalisesti arveluttavat myyntiartikkelit kuten alkoholi, huumeet ja aseet ovat todellakin no no -listalla.

Varainkeruu ei onnistu ilman kotiväkeä, joten aikuisilla on iso rooli myös tässä toiminnassa. Helpointa on ottaa mukaansa pino jälleen ajankohtaisia partiolaisten adventtikalentereita ja viedä ne työpaikalle tai harrastusryhmälle myytäväksi, puhumattakaan mummeista ja kummeista joiden on melkein roolinsa vuoksi ”pakollista” tukea partiolaista saamaan vuosittainen tonttumerkkinsä partiopaidan hihaan sekä siinä samalla tukea nuorisotoimintaa lähes huomaamattaan.

Oli sitten lippukunnalla keräyksen kohteena lippukunnan päheä kesäleiri tai vielä suurempia suunnitelmia, kuten osallistuminen EB:n, Jamboreen tai Jamboretteen, vielä ehtii kasaamaan mukavan potin ensi vuodeksi, kunhan vain laittaa tohinaksi!