Uudenmaan piirileirin 2026 leiritoimikunta on saatu pestattua ja esittäytyy teille nyt. Leirin osa-alueet jakautuvat seuraavasti; kasvatus, elämys, osallistujat, turvallisuus, resurssit sekä palvelut.
Leiriläisten kasvatuksesta vastaa kasvatusjohtajat Marcus ja Elo
Moikka !
Olen Marcus, 26-vuotias helsinkiläinen toinen Kasvatusjohtajista, joka tällä hetkellä opintojen vuoksi asustelee Savonlinnassa. Partio on ollut iso osa elämääni jo 19 vuoden ajan, ja sen myötä olen ehtinyt löytää ja heittäytyä jos jonkinlaisiin seikkailuihin ja projekteihin.

Partiossa tärkein oppi on ollut se, että jokaisella on mahdollisuus hypätä suuriin saappaisiin ja kokeilla, ovatko haasteet oikeasti niin isoja kuin miltä ne aluksi näyttävät. Eihän sitä koskaan tiedä, ellei kokeile!
Kun lähdin mukaan tähän isoon pestiprojektiin, kysyin itseltäni kolme asiaa: haluanko, jaksanko ja olenko valmis johtamaan isoa porukkaa. Kun vastaukset olivat myönteisiä, päätös oli helppo tehdä – etenkin kun leirinjohtajat ehtivät puhua minut ympäri jo ensitapaamisella! Siitä hetkestä lähtien olen ollut täysillä mukana ja valmis vuoteen 2026 sekä leiriin teidän kanssanne.
Leirillä rakastan erityisesti yhteisohjelmia ja nuotiolauluja. Todennäköisesti löydät minut heiluttamasta huivia sydämeni kyllyydestä leiribiisin tahdissa tai illan tullen nuotion äärestä kitara kädessä laulamassa Mandoliinimiestä. Voisi siis ehkä sanoa, että olen aika rento kaveri.
Minulle tärkeintä leirillä on luoda ympäristö, jossa jokainen leiriläinen saa kokea onnistumisia, uusia elämyksiä ja ylittää itsensä. Uskon, että näistä syntyy leirin parhaat muistot ja tärkeimmät oppimiskokemukset. Pesti parini Elon kanssa haluammekin nähdä mitä huikeampia ohjelmalaaksoja tai villeistä villimpiä välähdysohjelman sisältöä leirillä.
Tehdään yhdessä unohtumaton leiri!

Moi! Mä oon Elo, toinen meidän piirileirin kasvatusjohtajista. Tällä hetkellä asun Oulussa ja opiskelen. Koti lippukunta Tuuspartio löytyy kuitenkin Uudeltamaalta Tuusulasta. Partiossa oon kasvanut pienestä pitäen. Partio on kasvattanut mua itseä tosi paljon ja on super hienoa päästä nyt visioimaan sitä millaista partiokasvatus piirileirillä 2026 on!
Partiossa tykkään ottaa uusia haasteita vastaan ja saan virtaa kun pääsen ideoimaan sekä toteuttamaan jotain uutta. Olen päättäväinen mutta kuitenkin rennolla asenteella partiota tekevä tyyppi. Tämän piirileiriprojektin lisäksi omassa lippukunnassa toimin ohjelmajohtajana sekä yhdessä jos toisessakin muussa pikku pestissä.
Innolla odotan, millainen leiri me saadaan yhdessä aikaan!
Tähdellisen leirielämyksen tarjoaa elämysjohtajat Annika ja Pinja
Moikka, Olen Annika Sipoon Hukka ja 48-vuotias partioäiti, joka rakastaa leirinuotiota, märkiä kumisaappaita ja sitä tunnetta, kun joku unohtaa teltannarut reissusta. Olen ollut partiossa niin kauan, että olen nähnyt muovimukien nousun ja tuhon. Rinkassani on edelleen valkoinen retromuki 90-luvulta ja ruokailukippona toimii muovinen saunakuuppa.

Olen se tyyppi, joka eksyy kartanlukuharjoituksissa mutta löydän silti tieni maaliin, yleensä makkaran tuoksua seuraten. Lempi harrastukseni onkin yrittää näyttää fiksulta kompassin kanssa, joskin yleensä turhaan. Tältä leiriltä ette tule selviämään ilman yhtä epävireistä yhteislaulua, ponileikkiä ja vähintään kolmea tarinaa siinä miten riippumattoa ei kannata ripustaa.
Tästä leiristä lupaan ainakin nämä kolme asiaa:
- Yhteisnuotio syttyy, tavalla tai toisella.
- Joku ehdottaa, että leikitään vielä ponileikkiä, vaikka kello olisi kaksi yöllä (se joku olen luultavasti minä)
- Minulta löytyy aina irtokarkkia sellaiselle, joka osaa sitä pyytää.
Olen vastuussa leirielämyksestä eli leirin virallinen kahvikuningatar ja kaupankäynnin mestari. Olen siis vastuussa kahviloista, kioskeista ja tapahtuman merchimyynnistä sekä tietysti johtajakahvilasta. Eli jos jossain tuoksuu vastapaahdettu kahvi tai joku pohtii, ostaisiko vielä kolmannen leirituotteen, löydät todennäköisesti minut siellä heilumassa.
Yhdessä Pinjan kanssa leirin elämysjohtajina pidämme huolta myös yhteisohjelmasta, eli siitä, että kaikki pääsevät laulamaan kurkkunsa käheiksi, nauramaan vatsansa kipeiksi ja kokemaan vähintään yhden hetken, jossa miettii: Mitä juuri tapahtuu??? -Tämän on ihan parasta ikinä. Jos näette minut kahvikuppi toisessa kädessä ja megafoni toisessa tiedätte, että jotain hienoa on kohta tapahtumassa.
Pyrin pitämään leireillä tunnelman korkealla, vaikka taivas kaatuisikin niskaan tai löydän itseni rähmällään vesilätäköstä. Tervetuloa siis mukaan kesän 2026 piirileirille, siitä tulee seikkailu, jota muistellaan vielä vuosienkin päästä
Moikka!
Mä oon Pinja ja toinen elämysjohtajista. Kotilippukuntani on Kuninkaantien Kipinät, Kirkkonummelta, ja toinen lippukuntani on niinkin kaukana kuin Helsingissä. Partiossa oon ollut ihan muksusta asti ja joskus sen jo meinasinkin lopettaa.

Äiti kielsi, joten musta tuli sitten ihan elämäntapapartiolainen.
Partiossa mut usein löytää kameran takaa somettamasta, ja siks musta ei kauheesti kuvia huvi kaulassa olekaan. Tälläkin hetkellä toimin toisen lippukuntani, sekä lippukuntaryhmittymän, viestintävastaavana. Viestintä onkin mulla lähellä sydäntä ja ehkä juuri siksi mä vastaankin leirin viestinnän ja markkinoinnin tiimistä.
Annikan kanssa pidetään sitten yhdessä hyvää huolta yhteisohjelmista!
Partion ohella duunailen kaikennäköistä pientä ja ei niin aikaa vievää, kuten opiskelua ja töitä. Opiskelen kulttuurituotantoa, ja se onkin yksi syy siihen, miksi mä tähän pestiin hain. Ei siis vain ne opintopisteet, mitä tästä voi saada, vaan myös se, että tää menee käsi kädessä mun alan kanssa ja ne tukee toisiaan mukavasti. Toisena syynä on se iänikuinen nousujohteisuus. Vaikka oon päässy partiossa tekee paljon kaikkea, tämän kokosta hommaa en oo vielä päässyt tekemään.
Odotan kovasti sitä, kun saadaan lisää jengiä tähän projektiin mukaan!
Osallistujista pitää huolen Juuso
Moro kaikille. Meikä on Juuso “Jude” Lindberg, 29 v Tuusulan Hyrylässä asusteleva Tuuspartiolainen. Piirileirillä toimin toisena osallistujajohtajana. Partiossa mut tunnetaan Judena.

Partiota olen harrastanut jo vuodesta 2004 alkaen, joten yli 20 vuotta jo parasta harrastustaivalta takana. Nyt kun sen tälleen oikeen “paperille” kirjoitti, niin tuntuu todella pitkältä ajalta.
Partiossa olen viimeiset 10 vuotta tehnyt laidasta laitaan, pienestä isoon erilaisia pestejä. Kipinä suurtapahtuma-pesteihin syntyi, kun pestauduin Roihulle leiritoimistohommiin. Roihun johdosta olenkin suurimmaksi osaksi hakeutunut osallistujat osa-alueiden erilaisiin pesteihin. Jos omaa partiopolkua tässä katsoo, niin nousujohteisesti on tähän pisteeseen tultu sieltä kevyemmästä pestistä nyt tähän “isoon” pestiin.
Olen ammatiltani ja työltäni nuorisotyöntekijä, jonka myötä olen sosiaalinen, helposti lähestyttävä ja kaikkien kanssa toimeentuleva tyyppi.
Odotan jo innolla, että pääsen näkemään tulevia osallistujien hyvii tyyppejä ja että päästään rakentamaan ja toteuttamaan ikimuistoiset muistot leirin osallistujille.
Mulle saa laittaa aina viestiä, jos jokin mietityttää tai on pesteihin liittyviä kysymyksiä. En ehkä vastaa heti, mutta vastaan kuitenkin. 😊
Nähdään Evolla 2026!
Turvallisuuden takaa Henna ja Veetu
Mie oon Henna ja olen toinen turvallisuusjohtaja. Mukanani leirille tuon karjalaisen murteen, muumit ja todella paljon laastaria niin haavoihin kuin sydän suruihin.

Partio on itselleni elämäntapa ja juhlistankin piirileirillä 20 vuotta kestänyttä partiopolkua. Partiopolkuni on ollut mutkikas, välillä on vierailtu Lapissa, Lounais-Suomessa ja nyt sitten Uudellamaalla. Lisäksi useampi pesti on tehty Suomen Partiolaisilla turvallisuuden parissa. Kaiken keskellä johdan vielä omaa lippukuntaani noin 250 kilometrin välimatkasta huolimatta.
Turvallisuusjohtajana yhdessä pestiparini Veetun kanssa olemme vastuussa leirin turvallisuudesta, ja siitä että leiristä tulee turvallinen kaikille osallistujille, tekijöille ja vieraille. Turvallisuuden alta löytyy lääkintä, henkinen turvallisuus, pelastus, järjestyksenvalvonta ja tilannekeskus.
Kuvastani voi päätellä, että hieman täytyy olla salaperäinen. Ehkä jossain kohtaa uskaltaa myös kasvot paljastaa, jos nappaan kuvauskieltoni pois.
Toivottavasti nähdään leirillä ja tehdään yhdessä turvallinen leiri!

Ja mä oon Veetu, toinen puolisko turvallisuusjohtajista. Kotilippukuntana on Jämijärven Miilunvartijat eli tuputan tähänkin leiriin pienen palan Pohjois-Satakuntalaisuutta mukaan ihan vaan huvin ja urheilun vuoks, vaikka asuinpaikkakuntana onkin tällä hetkellä Turku.
Mun partiopolku on kestänyt tähän mennessä puolet mun elämästä eli 12 vuotta ja viime vuosina seikkailut on johdattanut aina Kemijärven lumihangilta Evon pöliseviin mettiköihin ja Turun saaristoon asti erilaisten piirien, SP:n ja oman porukan tapahtumien, sekä (pääosin partioturvallisuuden) pestien myötä. Lisäksi omassa lippukunnassa mun vastuulla on pari seikkailijaryhmää ja muutama paperinpyörittelypesti, joita sitten hoidellaan sujuvasti kaiken muun ohella.
Oon aina pitänyt kiinni siitä, että mun partiopolku olis mahdollisimman nousujohteinen ja nyt siihen aukeni mahtava tilaisuus, johon sitte Hennan kanssa tartuttiin. Meidän vastuulla on se, että ihan jokaisen leiriportista astuvan partiolaisen ja EVP:n leiri olisi turvallinen. Leirillä mut todennäköisimmin löytää jostain meidän osa-alueen toimistosta naureskelemasta tai teltasta nukkumasta koska Henna pakotti.
Kajolla meillä oli slogan “Turvallisuus on tapa toimia”, pidetään kiinni siitä myös tällä kertaa ja toteutetaan kaikille turvallinen ja unohtumaton leiri!
Resurssit leirille hoitaa Tomi
Tomi ”Tomppa”, se toinen resurssijohtaja

Olen pitkän linjan partiolainen, joka liittyi partioon jo vuosikymmeniä sitten. Partiopaidan taskustani löytyy edelleen se pieni vihreäkantinen sudenpennun kirja, johon on merkitty ensimmäinen lupaukseni ja muita aktiviteetteja. Välissä oli vuosia ilman partiota, kunnes poikani liittyi ja minä hänen mukanaan. Poikani erosi parin vuoden jälkeen, mutta minä jäin. Nyt, kun tämä piirileiri järjestyy (edellinen jäi torsoksi koronan vuoksi), on se minun 10. peräkkäinen vuoteni aikuisena partiossa.
Nuorena aikuisena harrastin monta vuotta retkimelontaa avomerellä. Meloimme monta päivää putkeen ilman suihkua, ja kaikki tavarat (makuupussit, teltat ja juomavesi yms.) kulkivat kajakissa mukana. Olen nuorille sanonut, että partio on sinänsä helppo harrastus, kun joku muu tarjoaa ruoan ja juoman, itse ei tarvitse kuin saapua paikalle ennalta määrätyt varusteet mukana.
Tällä piirileirillä vastuullani on leirin talous, hankinta ja kumppanuudet. Jos elämys tuottaa leirille kahvit, niin minä olen se, joka pyörii ympäri leiriä kahvimuki kädessä, pieni hymy naamalla ja ihailee kättensä jälkeä. Resurssin työ tehdään suurimmaksi osaksi ennen leiriä, joten leirin aikana voin nauttia työn tuloksista.
Leirin palvelut teille järjestää Anne ja Saana
Hei, olen Anne 36-vuotias pääkaupunkiseutulaistunut oululainen ja toinen Palvelujohtajista. Olen Johtajatulien 2021 innoittamana liittynyt partioon eli ihan tuore partiolainen kyseessä. Työkseni olen käsiä heilutteleva konsultti, eli teen projektipäällikön ja rakennusteknisen valvojan tehtäviä taloyhtiöiden korjaushankkeissa.

Lyhyen partiouran aikana olen ehtinyt jo tekemään rakennuttamista Kajoalla, logistiikkaa JT23 ja viimekesäisellä Kimaralla rakennuttamis- ja logistiikkapäällikön tehtäviä. Lisäksi toimimme pestiparini Saanan kanssa tulevan elokuun Johtajatulilla Palvelujohtajina. Melkeinpä jo siis ammattipartiolainen 😀
Melkein-insinöörin sydäntä lämmittää partiotapahtumien järjestelmällisyys ja innovaatiot mitä on keksitty sujuvoittamaan arjen toimintoja keskellä metsää. Rakennus- ja purkuleirien ilmapiiri ja yhdessä tekemisen meininki jaksaa joka kerta ilahduttaa. Tähän kaikkeen, kun lisää sarkastisen huonon huumorin ja mahtavat ihmiset ympärillä niin paketti on kasassa 😀
Palvelut tuottavat leirin toiminnan edellyttämän infrastruktuurin sekä peruspalvelut. Palvelut vastaavat myös leirin rakentamisesta, purkamisesta ja leirinaikaisesta ylläpidosta. Organisaatioomme kuuluu rakentaminen, vesi, sähkö, ict, muonitus, huolto, logistiikka ja rakennuttaminen.

Moikka olen Saana 35- vuotias lahtelainen ja kotilippukuntani on Joutjärven kipinät Lahdesta. Olen palvelu partiolainen ja Annen pestiparina leirin palvelujohtajana. Suuret tapahtumat eivät ilmesty metsään itsestään vaan vaativat useiden vapaaehtoisten panosta, rakentamista ja paljon erilaista tekniikkaa. Palveluiden osa-alue pitää huolta muuan muassa siitä, että leiriarki on sujuvaa, jätteet löytävät oikeaan paikkaan, ruokaa on tarjolla ja suihkuista tulee vettä.
Pitkän partiotaipaleeni varrella olen tehnyt paljon kaikenlaisia pesteja lippukunnassa. Viime vuodet ovat kuitenkin kuluneet etupäässä erilaisissa palveluiden pesteissä. Finjamboree Kajolla toimin ympäristömestarina, viime johtajatulilla ympäristöpäällikkönä ja tuorein pesti on viime kesän Pääkaupunkiseudun partiolaisten piirileiri Kimaran toisena huoltopäällikkönä. Ystävyyden rakentaminen yli piirirajojen onkin siis jo tuttua puuhaa. Palveluiden keskuudessa minut tunnetaan jätekuningattarena ja (jäte)puristin kuiskaajana. Annen kanssa puuhastellaan myös seuraavien johtajatulien palvelujohtajina.
Partion ulkopuolella olen ympäristötekniikan insinööri (tuleva DI) ja työskentelen Lahen kaupungilla projektisuunnittelijana luonnon monimuotoisuus teemojen parissa. Vapaa-ajalla liikun luonnossa, luen, koluan kirppareita, vietän aikaa ystävieni kanssa ja opiskelen duolingolla espanjaa.
Palvelu partiolaisena haluan olla mukana mahdollistamassa kaikkien aikojen piirileiri kesää ja luoda toimivaa leiriarkea jokaiselle osallistujalle. Yksi lempi asioistani isoissa tapahtumissa on rakennus- ja purkuleiri eli tuttavallisemmin RAPU, jonka yhteishengessä ja tekemisen meiningissä on ihan oma taikansa. Toivottavasti nähdään monen kanssa myös RAPU:lla.

Ja mitä olisi leiri ilman johtajia: Leirin johtaa Pämppä ja Janeta
Meillä molemmilla on pitkät partiourat ja useita eri pestejä takana omista lippukunnista ja piiristä. Nyt ollaan hypätty hieman isompiin saappaisiin ja napattu tällainen projekti kontollemme. Onneksi tätäkään ei tarvitse yksin tehdä, vaan ollaan saatu aivan mahtava ja asiantunteva leiritoimikunta messiin! Tällä porukalla onnistutaan missä vaan ja kunhan saadaan mukaan vielä lisää jengiä niin lopputuloksena on ehdottoman timanttinen piirileiri!