Vaellustaitojen opettelua ja vaihtelevia säitä

Kevättapaaminen lumisateisena sunnuntaina ja ruskavaellus helteessä – Uudenmaan Partiopiirin Eräryhmän vaelluskurssi tarjosi osallistujille paitsi uusia taitoja vaeltamisesta, myös varsin monipuolisia sääkokemuksia.

Tänä vuonna Eräryhmä järjesti ensimmäistä kertaa Suomen Partiolaisten koulutusjärjestelmän mukaisen Vaelluskoulutuksen. Vaelluskurssi on jo jonkin aikaa ollut osa retkeilytaitojen koulutusjärjestelmää, mutta vuonna 2024 Eräryhmä otti haasteen vastaan ja järjesti kurssin ensi kertaa. Kyseessä on kolmas porras retkeilytaitokoulutusten sarjassa. Koulutukseen voi osallistua, kun on suorittanut Retkeily- ja Talviretkeilykoulutukset (Uudellamaalla yhä tunnetut nimillä Erätaitoperuskurssi ja Erätaitojatkokurssi), tai omaa vastaavat tiedot ja taidot muilla keinoin hankittuna. Vaelluskoulutuksen käytyään osallistujat hallitsevat turvallisen vaeltamisen monen yön vaelluksilla. Tarkempi kuvaus kurssin sisällöstä löytyy osoitteesta: https://www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/koulutus/taitokoulutus/retkeilykoulutukset/vaelluskoulutus/

Uudenmaan vaelluskurssi koostui kevään ja kesän aikana järjestetyistä kolmesta Teams-ennakkotapaamisesta, keväisestä lähipäivästä Lopella sekä kurssivaelluksesta, joka toteutettiin elo-syyskuun vaihteessa Evolla. Ennakkotapaamisissa käytiin läpi kurssin rakennetta ja tavoitteita, keskusteltiin varustautumisesta, kuten vaatetuksesta ja ruoan kuivaamisesta, sekä perehdyttiin vaeltamisen turvallisuusasioihin, muun muassa kurssivaelluksen turvallisuussuunnitelman ja riskiarvion kautta.

Huhtikuussa järjestetyssä lähipäivässä tutustuimme Lopella Palolammin maastossa vaellusporukkaan ja testasimme erilaisia makuaineita, kuten kylmään veteen liukenevia teetä ja urheilujuomia, joilla voi peittää vedenpuhdistustablettien jättämän kloorin maun. Lisäksi kurssilaiset järjestivät vaellustelttanäyttelyn, jossa tutustuttiin telttojen moniin yksityiskohtiin. Myös ruoan kuivaaminen käytiin läpi perusteellisemmin. Päivän aikana saimme myös kokeilla rinkkojen kanssa liikkumista lumisessa maastossa, joka toi oman lisähaasteensa.

Kun ennakkotapaamisten ja lähipäivän opit oli käyty läpi, suuntasimme elokuun lopussa Evon metsiin soveltamaan opittuja taitoja käytännössä. Evon ja Taruksen retkeilyalue tarjosi mahdollisuuksia muun muassa ylitysten harjoitteluun, suuntaamisen harjoitteluun suomaastossa sekä luonnonantimien, kuten puolukoiden ja sienien, tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Kristiaanin torppa tarjosi yöpaikan autiotuvassa sekä mahdollisuuden kuivata sateessa kastuneita varusteita. Kurssivaelluksen sääolosuhteet olivat vaihtelevia: koimme niin poikkeuksellisia helteitä kuin rankkasateita. Ensimmäiset päivät hikoilimme lämpimässä säässä, mutta loppuvaellus kuljettiin sateen siivittämänä, joka välillä taukosi vain hetkeksi.

Sääolosuhteiden oikuttelusta huolimatta kurssivaellus oli onnistunut, ja osallistujat saivat runsaasti uusia oppeja. Kouluttajat puolestaan saivat arvokasta kokemusta uuden kurssin järjestämisestä. Joku kurssilaisista kysyikin maalissa sunnuntaina: “Voiko tälle kurssille osallistua uudelleen?”

Kysymykseen vastattiin myönteisesti: Vaelluskurssi on tarkoitus järjestää jatkossa joka toinen vuosi, ja uudelleen osallistuminen on mahdollista – kuten kaikissa Eräryhmän tapahtumissa.

Seuraava Eräryhmän tapahtuma, johon ilmoittautuminen on vielä auki, on marraskuun 2. päivänä järjestettävä retkiruokakurssi. Jos ulkona ruoanvalmistus kiinnostaa, lisätietoa löytyy täältä: https://uusimaa.partio.fi/event/uusimaa-retkiruokakoulutus/