Heinä-elokuun taitteessa järjestetyllä Vaeltajien Lapin-matkalla 2021 Uudenmaan ja Päpan vaeltajat hyppäsivät bussiin ja lähtivät Lapin erämaahan huiputtamaan tuntureita sekä tutustumaan muihin Lapin nähtävyyksiin.
Kahdeksanpäiväisen reissun päätapahtuma oli kolmen päivän vaellus Muotkatuntureilla, jonka aikana vaeltajavartiot toteuttivat itsenäisesti suunnittelemansa vaellusreitin ja kävivät huiputtamassa useita tuntureita.
Vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi alkuperäinen suunnitelma Norjan puolelle menemisestä ja uimisesta Jäämeressä rannalla ei toteutunut. Huikeiden vaelluspäivien lisäksi tekemistä ja näkemistä pelkässä Suomessakin kuitenkin riitti!
Varsinaisen vaelluksen lisäksi matkalla päästiin tutustumaan Pohjois-Lapin monimuotoiseen luontoon ja saamelaiseen kulttuuriin muun muassa Saamelaismuseo Siidassa ja Saivonkierroksella.
Tapahtuman osallistujat kehuivat erityisesti ryhmähenkeä ja mahdollisuutta tutustua muihin vaeltajaikäisiin ja toivoivat lisää vastaavia mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa.