Astun sisään Helsingin Sanomatalossa sijaitsevaan Veripalvelun toimistoon.

Tiskillä hymyilevä työntekijä toivottaa minut tervetulleeksi ja kerron kuuluvani Uudenmaan Partiopiirin luottisten VeriRyhmään.

Esitietolomakkeiden täyttämisen, muutaman mehulasillisen ja hemoglobiinin mitaamisen jälkeen pääsen luovuttamaan verta. Itse verenluovutus on kivuton, ja ohi muutamassa minuutissa. Makoilen tuolissa vielä hetken, syön muutaman keksin ja lähden hymyssäsuin kotiin. Katson kelloa; verenluovutukseen kului kokonaisuudessaan alle tunti.

Kirjoittaja Roosan ensimmäinen luovutuskerta.

Verenluovutuksesta saatetaan toisinaan antaa virheellisesti sellainen kuva, että se olisi todella pitkäkestoinen ja kivulias prosessi. Todellisuudessa verenluovutuksen voi hoitaa jopa ruokatauolla.

Yksi ihminen voi yhdellä luovutuskerralla tarjota avun jopa kolmelle potilaalle.

VeriRyhmällä tarkoitetaan verta säännöllisesti luovuttavaa porukkaa. Sellaisen voi perustaa esimerkiksi työ- tai harrastusporukka, partion tapauksessa esimerkiksi lippukunta tai piirin tasolla toimiva ryhmä. Kuten Punaisen Ristin sivuilla vinkataan: “VeriRyhmässä sekä apu että auttamisen ilo moninkertaistuvat!”

Esimerkiksi Uudenmaan Partiopiirin luottisten VeriRyhmä luovutti vuonna 2018 verta yhteensä 18 kertaa, ja auttoi täten mahdollisesti jopa 54 potilasta.

VeriRyhmille myönnetään myös erilaisia palkintoja. Vähintään kymmenestä verenluovutuksesta vuodessa VeriRyhmä saa kunniakirjan ja nimensä palkittujen ryhmien listalle. Vähintään 20 luovutuksesta taas saa hopeisen, 30 luovutuksesta kultaisen ja 50 luovutuksesta platinaisen kunniakirjan.

Verenluovutus vie parhaimmillaan alle tunnin, mutta voi antaa vastaanottajalle loppuelämän.

Psst. Kun käyt luovuttamassa verta, voit lisätä somejulkaisuihisi aiheeseen liittyviä hashtageja, ja täten kannustaa muitakin luovuttamaan: #ojennakätesi, #verenluovutus, #hengenpelastaja, #veripalvelu, sekä tietysti #partioscout!

Piiriluottikset Teea, Riina, Ville ja Johanna luovutuksella.

 

Haluatko olla osa Uudenmaan Partiopiirin veriryhmää? Voit mennä yksin tai porukalla mihin tahansa veripalvelun toimipisteeseen luovuttamaan. Kerro tullessasi, että haluat luovutuksesi kirjattavan Uudenmaan Partiopiirille. Myös ei-partiolainen kaverisi voi osallistua!

Testaa sovitko luovuttajaksi osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi