Aikuisena partioon

Partio on myös aikuiselle maailman paras harrastus!

 

1) Talvivaelluksia ja kesäleirejä ystävien kanssa!

Itsensä ylittämistä, uusia kokemuksia ja elämyksiä. Partiossa yllätyt yhä uudestaan minne kaikkialle päädytkään ja rohkaistut tekemään huikeita juttuja.

2) Huippuhauskaa viikkotoimintaa lasten ja nuorten kanssa!

Partiossa pääset tekemään merkityksellistä ja hauskaa vapaaehtoistyötä, jolla mahdollistat lapsille ja nuorille turvallisen, kasvattavan ja laadukkaan harrastuksen. Lapset saavat uusia taitoja ja ystäviä – kiitos kaltaistesi aikuisten, jotka annatte aikaanne viikkotoiminnalle.

3) Vastapainoa työlle!

Partiossa voit tehdä melkein mitä tahansa. Yritysjohtaja voi leipoa lasten kanssa osana viikkotoimintaa ja kampaaja huolehtia yhdistyksen viestinnästä tai kirjanpidosta. Partiossa aikuinenkin oppii uusia taitoja ja kehittyy nousujohteisesti. Tarjolla on monenlaisia ja erikokoisia tehtäviä.

4) Parasta koulutusta johtamiseen!

Partio tarjoaa laadukasta ja systemaattista koulutusta jäsenilleen, josta hyödyt usein myös ammatillisesti. Partiossa projektien, ihmisten, ryhmien, erikokoisten organisaatioiden ja esimerkiksi muutoksen johtamista oppivat niin nuoret kuin aikuisetkin. Partiojohtaja on idoli!

5) Ystäviä ja yhdessäoloa!

Myös aikuinen saa partiosta uusia ystäviä, joiden kanssa seikkaillaan ja nauretaan. Partiossa kuulut paikalliseen ja samalla kansainväliseen yhteisöön. Partiossa on parhaat tyypit!

Artikkelikuva: Juha Nurmi


 

Ilmoittaudu mukaan täällä, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

 

Aiheeseen liittyvää