Mentoriohjelma johtokolmikon jäsenille – mitä ja miksi?

28.11.2018,

Piiri käynnistää tammikuussa uuden mentoriohjelman, johon voivat hakea kaikki Uudenmaan lippukuntien johtokolmikkoon kuuluvat. Mutta mitä se mentorointi oikein on? Kysyimme mentoriohjelman takana olevalta piirin vapaaehtoistuen ministeri Anna Cajanukselta.

”Mentoroinnissa kokemattomampi saa oppia kokeneemmalta ja pohtia omaa kehittymistä, oppimista ja ajatuksia kahdenkeskisissä keskusteluissa hänen kanssaan. Partiomentoroinnissa lähtökohtana on partiopesti ja sen  kautta kehittyminen, mutta mentori ja mentoroitava (aktori) voivat yhdessä päättää aiheet, joista keskustelevat.”

Miksi piirin mentoriohjelma on perustettu?

”Partiossa monet kurssit ja koulutukset ja aluetyö keskittyvät ennen kaikkea lippukunnan toiminnan kehittämiseen ja antavat eväitä tietyissä pesteissä toimimiseen. Piirin mentorointiohjelmassa johtokolmikon jäsenet voivat keskittyä nimenomaan omaan, henkilökohtaiseen kehittymiseen johtajina ja pääsevät pohtimaan, miten partiossa opittua voi soveltaa myös partion ulkopuoliseen elämään.”

Millaisia asioita mentoripari voi käsitellä?

”Mitä tahansa, mitä mentoroitava haluaa pohtia. Esimerkiksi itsensä johtamista ja siinä kehittymistä tai sitä, mitä oikeastaan on oppinut partiouran aikana ja miten sitä voisi hyödyntää partion ulkopuolella. Mentorin kanssa voi myös miettiä, mitä oikeastaan haluaisi seuraavaksi tehdä partiossa tai partion ulkopuolella.”

Oletko itse osallistunut mentorointiin esimerkiksi työelämässä?

”Olin Suomen Mentoreiden mentoroinnissa aktorina. Ihan jo omien ajatusten puhuminen ääneen auttoi selkeyttämään niitä,  ja oli hyödyllistä ja mielenkiintoista kuulla pidempään työelämässä olleen ajatuksia ja kokemuksia. Konkreettisimpana asiana mentorini kehotti minua jatkamaan silloisessa työpaikassani ja antoi neuvoja hiukan haastavaan tilanteeseen. Tuon kehotuksen ansiosta jatkoin, ja opin ja kehityin – ja ilman noita oppeja ja kokemuksia tuskin olisin päässyt nykyisiin tehtäviin.”

Miten uskot että mentorointi voi kehittää mentoroitavaa? Entä lippukuntaa?

”Mentorointi auttaa selkeyttämään omia ajatuksia ja miettimään, mitä on tehnyt ja oppinut ja toisaalta, missä haluaisi itse kehittyä seuraavaksi ja miten haluaisi kehittää lippukunnan toimintaa. Lisäksi  mentorin kanssa voi pohtia, miten partiossa opitut ovat sovellettavissa partion ulkopuoliseen maailmaan.

Lippukunta hyötyy innostuneista johtajista, jotka  kehittyvät itse ja kehittävät myös lippukuntaa.”

Entä kenen kannattaisi lähteä mentoriksi? Mitä mentori voi saada mentoroinnista?

”Mentorina pääsee jakamaan omia kokemuksiaan ja oppejaan nuoremmalle ja kokemaan myötäylpeyttä hänen oppimisesta ja kehittymisestä. Mentorointi voi auttaa analysoimaan, mitä itse on tehnyt ja oppinut vuosien varrella. Nuoremmalta voi myös saada itse uusia näkökulmia ja ajatuksia.”

 

Hae johtokolmikkojen mentoriohjelmaan tai ilmoittaudu mentoriksi perjantaihin 30.11. mennessä!

 

Kuva: Mikko Rantala

Uutiset , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi