Lippukuntatuen uudistus: parempaa johtajuutta ja parempaa tukea

8.9.2016,

Lippukunnat saavat pian paremmin tukea toimintaansa, kun avainpestit uudistuvat valtakunnallisesti niin lippukunnissa kuin piireissäkin.

Partiossa on valmisteltu lippukuntatuen uudistusta, jonka myötä lippukunnanjohtajan tehtävänkuvaa kevennetään ja lippukunnan työnjakoa selkeytetään. Lippukunnan johtamisen kannalta olennaisimmat tehtävät jaetaan kolmeen eri pestiin:

Lippukunnanjohtaja johtaa lippukuntaa:
Hallinto pyörii vaivattomasti, rahahanat pulppuavat, tekijöille on hommia, hommille on tekijöitä, uusia jäseniä tulee, viestintä rullaa ja kaikki tietävät, missä mennään.

Pestijohtaja johtaa ihmisiä:
Lippukunnan johtajisto voi hyvin, heillä on pesti ja pestin mukainen koulutus, heillä on intoa ja iloa ja kunnianhimoa, sekä ajatusta siitä, mitä partiossa tekisi seuraavaksi mieli tehdä.

Ohjelmajohtaja johtaa partio-ohjelman toteutumista:
Pyritään siihen, että joka ikäkaudelle on hyvää toimintaa. Tehdään ohjelmatapahtumia yhdessä oman alueen muiden lippukuntien kanssa, järjestetään Sepeli, ROK, KITT, U-projekti ja muut ilman, että kukaan joutuu ahdinkoon.

Piirin organisaatioon tulee vastaavasti omat alueelliset valmentajat näille pesteille. Siis:
Lippukuntavalmentaja valmentaa lippukunnanjohtajaa
Pestausvalmentaja valmentaa pestijohtajaa
Ohjelmavalmentaja valmentaa ohjelmajohtajaa

aluetiimi

Piiri tarjoaa tukea tähän uuteen malliin vuoden 2017 alusta ja lippukuntien suositellaankin ottavan uudet pestit käyttöön vuoden 2017 aikana. Mikäli lippukunnassa ei yksinkertaisesti ole riittävästi johtajia siihen, että uusi malli olisi mielekäs, sovitaan tukitoimista erikseen piirin lippukuntajaoston eli Hautomon kanssa. Uudistus palvelee etenkin suuria lippukuntia mutta hommien jakaminen on varmasti hyväksi myös pienissä lippukunnissa.

Asia herättää varmasti paljon kysymyksiä ja ihmetystäkin – onneksi lisätietoa on saatavilla monelta eri taholta.  Asiaa käsitellään lisää ja syvällisemmin seuraavissa aluetapaamisissa. Lisätietoa saa myös parempilippukunta.fi -sivustolta. Lisäksi syksyn Lippukuntapäivässä on paljon asiaa ja tukea tähän pestiuudistukseen, joten kannattaa ehdottomasti tulla mukaan! Uudistuksesta viestitään aktiivisesti pitkin syksyä ja ensi vuotta, ja lisätietoja saa tietenkin myös piiritoimistolta.

kiitos_uudistus

Tuen kannalta uuden mallin keskiössä on lippukunta ja pestiuudistuksen jälkeen lippukuntaa on mahdollisuus johtaa paremmin. Hyvältä vaikuttaa!

Uutiset ,

Aiheeseen liittyvää

4 vastausta artikkeliin “Lippukuntatuen uudistus: parempaa johtajuutta ja parempaa tukea”

  1. […] parhaimmillaan – koulutusta ja tietoiskuja ajankohtaisista asioista (lisätietoa esimerkiksi lippukuntatuen uudistuksesta), kaupunkiseikkailu kuvankauniissa Loviisassa, säihkyvää iltaohjelmaa, taivaallisen hyvää […]

  2. Ronja sanoo:

    Haluaisin haukkavuoren haltioihin

  3. […] käynnistyi erilaisilla koulutuksilla ja suurin osa porukasta osallistui parempaa lippukuntaa käsittelevään työpajaan. Tarjolla oli myös tukea ryhmänjohtamiseen ja koulutuksia eri […]

Kommentoi