Lippukunnat päättävät piirin asioista

17.3.2017,

Uudenmaan Partiopiiri ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään lauantaina 25.3.2017 Siuntiossa. Lippukuntien kokousvaltakirjoja tarkistetaan kello 13.oo alkaen.

Lippukuntien tehtävänä on valita piirille puheenjohtajat ja hallitus. Viime syyskokouksessa Loviisassa ei valittu piirille varapuheenjohtajaa, koska ei löytynyt ehdokkaita tehtävään. Hallitus on joutunut toimimaan koko alkuvuoden vajaalla kokoonpanolla. On piirin lippukuntien edun mukaista, että hallitus saadaan nyt täydennettyä kevätkokouksessa ja toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa on käytössä kaikki siihen suunnitellut resurssit. Lippukuntia pyydetään ilmiantamaan ehdokkaansa tehtävään suoraan piirinjohtajalle.

Sääntöjen mukaan kevätkokouksen tehtävänä on:
1. valita kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
2. valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
3. valita kaksi ääntenlaskijaa
4. vahvistaa vuosikertomus ja tilinpäätös sekä päättää niiden ja tilintarkastajien lausunnon perusteella vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille
5. esittää alustava toimintasuunnitelma seuraavaa vuotta varten
6. valita edustajat Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n sääntömääräisiin kokouksiin
7. käsitellä hallituksen ja jäsenten esittämät asiat. Hallitus esittää kokoukselle hallituksen täydentämistä piirin varajohtajalla.
8. päättää seuraavan vuoden jäsenmaksusta

Kokouksen esityslista

Piirin kokouksissa varsinaisilla jäsenillä on yksi ääni jokaista alkavaa 25 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä kohden. Piirin varsinaisia jäseniä ovat piirihallituksen hyväksymät rekisteröidyt partiolippukunnat. Rekisteröity lippukunta ei voi valtuuttaa yhtä edustajaa käyttämään useampaa kuin yhtä ääntä. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta piirin kokouksissa. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Piirin kokouksiin ovat kaikki tervetulleita!

Kuva: Juha Nurmi

Aikuiset, Piirin kokoukset, Uutiset, Vaeltajat , , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi