Hyökännummelle lisää partiotoimintaa

3.3.2016,

Hyökännummella toimiva partiolippukunta, Hyökäpartio, kasvattaa toimintaansa. Toimintaa esitellään aikuisille, ja suunnitellaan eteenpäin tiistaina 8.3. klo 18-19 Hyökännummen kerhotilalla, joka toimii myös lippukunnan kokoontumispaikkana. Tervetuloa mukaan!

HyöPa

Partiossa on myös aikuisille ystäviä, elämyksiä ja mielenkiintoista tekemistä. Kuva: Juho Tuure

Hyökäpartio on paikallinen, 2001 perustettu partiolippukunta. Tällä hetkellä Hyökäpartiossa toimii yksi 10-12-vuotiaiden seikkailijoiden ryhmä. Jotta toimintaa voidaan järjestää aktiivisesti jatkossakin, yhdistykseen on perusteilla uusia toimintaryhmiä. Sudenpennuille eli 7-9-vuotiaille on jo löytynyt vetäjiä, mutta lisää aikuisia etsitään mukaan koko ajan. Kun uusia aikuisia löytyy mukaan harrastukseen, voidaan perustaa myös uusia toimintaryhmiä lapsille ja nuorille.

”Jos partio yhtään kiinnostaa, niin nyt on oivallinen aika tulla mukaan. Aiempaa kokemusta ei tarvitse, sillä partiossa on laadukkaat koulutukset ja hyvää perehdytystä toimintaan”, seikkailijaryhmän johtaja Arja Helanen kannustaa. ”Vaikka partio on nuorisojärjestö, tarvitaan toimintaa tukemaan ja vetämään aikuisia. Partio on sellaista, että yhden harrastuksen sisällä pääsee kokeilemaan paljon erilaisia asioita turvallisessa ympäristössä. Niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin.”

Partio on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa. Partiossa toimitaan oman ikäisten lasten ja nuorten ryhmissä. Partiossa aikuinen saa olla mukana tarjoamassa nuorille ja lapsille oppimisen elämyksiä ja laadukasta vapaa-ajan toimintaa, mutta myös harrastamassa itse.

”Partio on hyvä juttu vaikka koko perheen harrastukseksi, mutta kannattaa myös muistaa, että partio on aikuisellekin maailman paras harrastus. Itse jaksan innostua toiminnasta vielä vuosienkin jälkeen – on tämä vain niin hauskaa ja mielekästä tekemistä”, Helanen kiteyttää.

Myös lasten ja nuorten alustavia ilmoittautumisia otetaan vastaan tiistain tapahtumassa. Tervetuloa!

Lisätietoa: Liisa Sahi, p. 044 545 1142, liisasahi@gmail.com

Partio on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä. Partio on kaikille avoin harrastus, joka vaalii vastuuntuntoisuutta, ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista sekä johtajuustaitoja.

Vapaaehtoisemme antavat vuosittain yli 3 miljoonaa tuntia aikaansa lasten ja nuorten partioharrastamisen mahdollistamiseksi. Tämä vastaa yli 1800 nuorisotyöntekijän työpanosta.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä. Maailmanlaajuisesti partiolaisia on noin 45 miljoonaa yli 200 maassa. Meillä olet osa maailmanlaajuista yhteisöä, jonka avulla maailmasta voi tehdä paremman paikan. Lähde mukaan seikkailuun!

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi