Hanna Kallioinen työharjoittelussa piiritoimistolla

15.3.2017,

Hei! Olen Hanna Kallioinen ja olen tekemässä Uudenmaan Partiopiirin ja Säihkeen ympärillä opintoihini liittyvää opinnäytetyötä ja harjoittelua. Olen ei-vielä-partiolainen ja katselen asioita siinä suhteessa ulkopuolisen silmin. Toivon, että voin tuoda mukanani uusia ja erilaisia ideoita!

Olen 39- vuotias aikuisopiskelija ja alanvaihtaja: edellisessä elämässäni olin farmaseutti ja työskentelin apteekissa reilut kymmenen vuotta. Apteekkitaustani takia vahvuuksiani ovat tarkka työote ja vahva ammattitaito asiakaspalvelutilanteissa. Vapaa-ajallani lenkkeilen ja matkustelen mielelläni sekä yritän opiskella espanjan kieltä. Vuosi sitten hurahdin vielä ratsastusharrastukseen. Tulevaisuudessa haaveilen saavani töitä intohimoni matkailun saralta.

Nyt siis opiskelen Laurean ammattikorkeakoulussa liiketalouden koulutusohjelmassa ja syksyllä siintää jo tradenomiksi valmistuminen. Aloitin harjoittelun Uudenmaan Partiopiirissä maaliskuun alusta ja elokuun lopussa toivon, että työni on tältä osin saatu ansiokkaasti maaliin. Toivon oppivani matkan varrella paljon partioliikkeestä, leirin järjestämisestä ja yhteistyökumppanitoiminnasta sekä antavani Säihke-leirille ja Uudenmaan Partiopiirille jotain itsestäni!

Minulle voi lähettää postia osoitteeseen
hanna.kallioinen@uusimaa.partio.

Uutiset ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi