”Haluaisin nukkua yötä teltassa metsässä eväiden ja kavereiden kanssa.”

21.5.2018,

100 uutta tapaa- hanke on ollut Uudenmaan Partiopiirissä aktiivisemmin käynnissä joulukuun alusta saakka. Hankkeessa madalletaan kynnystä tekemällä partiotoimintaa tutuksi ja helpommin lähestyttäväksi erilaisista taustoista tuleville ihmisille, sekä kehittämällä uudenlaisia tapoja tehdä partiota. Uudellamaalla on hankkeen puitteissa järjestetty seikkailukerhoja kouluilla sekä Scout Pointteja yhdessä nuorisotoimen kanssa.

Ajatuksiaan seikkailukerhokeväästä kertovat Älykkäiden Mansikoiden Oona Lehtonen ja Nico Lahti.

Kerhoon ei ole ollut pakko osallistua joka kerralla. Yli puolelle kerhokerroista Oona ja Nico ovat kuitenkin osallistuneet. Mikä heidät sai tulemaan kerhoon ensimmäistä kertaa?

O: ”Mulla ei ollut oikein tekemistä, niin päätin tulla sinne.”

N: ”Joo, sama. Mulla ei oo muita harrastuksia.”

Parasta kerhossa Nicon ja Oonan mielestä on ollut uusien ystävien saaminen, pariakrobatian kokeileminen ja leikkiminen. Erityisesti solmu ja jäätelöauto-leikit saavat heiltä ylistystä osakseen. Kerhokerrat ovat koostuneet yhteisestä aloituksesta, leikeistä ja sisaruspiiriin lopettamisesta. Jokaisella kerralla on myös keskitytty johonkin teemaan, esimerkiksi lintuihin tai ensiapuun hieman tarkemmin. Partio-ohjelmasta on otettu kerhokertojen suunnitteluun tukea ja vinkkejä.

Entä haluaisivatko Nico ja Oona harrastaa partiota enemmänkin?

N: ”Haluaisin nukkua yötä teltassa metsässä eväiden ja kavereiden kanssa.”

O: ”Joo. Niin mäkin. Se olis tosi kivaa.”

Kesäkuun alussa Älykkäät Mansikat pääsevät retkeilemään yhdessä paikallisen lippukunnan, Hyökäpartion kanssa. Retkelle on kutsuttu kerholaisten lisäksi myös muita kiinnostuneita. Kun lapset retkeilevät, osallistuvat partiosta kiinnostuneet aikuiset Tervetuloa partioon-koulutukseen. Yhteinen retki lippukunnan kanssa on jo toinen laatuaan.

 

teksti ja kuvat: Mira Vuojolainen

Seikkailijat, Sudenpennut, Uutiset , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi