Uusimaa – Monimuotoinen pestijohtajakoulutus (Valkaman yhteydessä)

Koulutus järjestetään koronavirustilanteesta huolimatta.

 Pestijohtajakoulutuksessa saat tietoa lippukunnassa toimivien aikuisten vapaaehtoisten tukemisesta pestaamisen, koulutuksen ja osaamisen tunnistamisen kautta. Koulutuksessa perehdytään rekrytointiin, opetellaan pestaamaan ja tutustutaan partion koulutusjärjestelmään sekä tehdään lippukunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma, ja verkostoidutaan.
Kurssilla saa perustiedot ja tukea pestijohtajana toimimiseen, mutta koulutusta suositellaan myös ohjelmajohtajille ja ikäkausivastaaville sekä kaikille pestaamista, rekrytointia ja aikuisten ohjaamista pesteissään tekeville. 

Koulutus alkaa toukokuussa verkko-oppismisympäristö Moodlessa. Suorittaminen vaatii itsenäistä työskentelyä. Lähiopetuksen on tarkoitus tapahtua piirileiri Valkamalla, mutta  jos et osallistu leirille, onnistuu suoritus myös muuten.  Leirillä lähiopetus suunnitellaan kurssilaisten aikataulun mukaan ja ajalla, jolloin lapset ovat ohjelmalaaksoissa.

Pestijohtajakoulutuksen esitietovaatimuksena on partiojohtajaperuskoulutus -ilmoittauduthan ensin pj-kurssille,  jos et ole vielä käynyt sitä! Pj-kurssi tukee sinua kaikissa pesteissäsi.

Pestijohtajakoulutuksen sisältöjä on avattu tarkemmin täällä.

Ilmoittautuminen päättyy: 1.4.2020
Osallistumismaksu: 20€ (maksajana lippukunta)
Lisätietoja: Mervi Somervuori, mervi.somervuori(at)uusimaa.partio.fi, puh. nro 050 531 5606