Tule mukaan kouluttautumaan ja vahvistamaan lippukunnan moninaisuusosaamista! Samalla autat luomaan kaikille avoimempaa partiota ja saat työkaluja siihen, kuinka tukea tarvitsevia partiolaisia voi auttaa sinunkin lippukunnassasi, ja kuinka varmistatte, että kaikki halukkaat oikeasti pääsevät toimintaan mukaan.
Haastavan ryhmän johtaminen (Kaikki mukaan) -koulutus on suunnattu kaikille ryhmänjohtajina toimiville nuorille ja aikuisille. Koulutus antaa keinoja haastavien ja vauhdikkaiden ryhmien tai ryhmän jäsenten kanssa toimimiseen, mutta antaa konkreettisia toimintatapoja ja ajateltavaa ihan jokaiselle ryhmää johtavalle. Koulutusta voivat järjestää piirit.
Koulutus on noin 1,5–3 tunnin mittainen koulutus, jonka pituus riippuu ryhmän osaamisesta, taustasta sekä aktiivisuudesta. Koulutus on tehty keskustelevaksi ja sisältää toiminnallisia harjoituksia.
Koulutuksen jälkeen on mahdollista ostaa omaan lippukuntaan kassillinen materiaalia ja vinkkejä tukemaan lasten toimintaa ja ylläpitämään johtajien jaksamista.
Tapahtuma on suunnattu kaikille samoajaikäisille ja sitä vanhemmille ja on täysin ilmainen. Ilmoittautuessa kerrothan meille ruokarajoitteistasi tai jos voimme tehdä jotain helpottaaksemme tapahtumaan osallistumista!
Nähdään koulutuksessa, tuothan mukaan oppimisenjanosi ja uusiin toimintatapoihin tutustumisen nälkäsi!
Ilmoittaudu viimeistään: 30.11.2024
Osallistumismaksu: piirin tarjoama maksuton tapahtuma
Lisätietoja: Pepe Verve (etunimi.sukunimi@partio.fi)
ESTEETTÖMYYS
Partioasema on esteetön tila. Huomioithan, että pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa saavuttaessa käynti Partioasemalle tapahtuu takapihalta hissillä. Hissin ulko-ovi on lukittu, joten mainitsethan tarpeestasi ilmoittautumisen lisätietokentässä, niin osaamme tulla avaamaan sinulle oven.Otathan huomioon, että monet ihmiset ovat allergisia tai eri tavoin herkistyneitä. Vältä voimakkaita hajusteita ollessasi Partioasemalla. Kiitos, kun et ota lemmikkejä mukaan Partioasemalle.
Partioaseman tarkemman esteettömyysraportin löydät Partio.fi- verkkosivuilta.
Tapahtuman saavutettavuus

Tapahtumassa on huomioitu
Koulutus, Digitaalinen saavutettavuus, Hajuaisti, Hygienia, Hyvä olla, Lääkitys ja ensiapu, Lapsiperhe, Liikkuminen, Näköaisti, Ohjelma, Raha, Ruoka