Piirileiri Valkama 2020+1: Hankinnan tekijä

Hankinnan tekijänä toimit hankintapäällikön oikeana kätenä. Pestisi sisältää esimerkiksi kilpailuttamista, tilausten tekemistä sekä HankintaExcelin käyttämistä ja osa-alueiden hankintatarpeiden vahvistamista. Itse leirin aikana pesti sisältää esimerkiksi saapuvien toimitusten vastaanottoa ja tarkistamista. Tässä voi apuna toimia logistiikkaan ja varastolle pestattuja tekijöitä.

Pestiä voidaan räätälöidä tarpeidesi mukaan esimerkiksi niin, että pestiä voi tehdä ainoastaan ennen leiriä tai vain leirillä.

Aikaa pestin tekemiseen menee ennen leiriä muutama tunti viikossa.

Pestissä toimivalta ei edellytetä aikaisempaa kokemusta hankinnoista. Osaat kuitenkin pitää useita lankoja käsissäsi, etkä pelkää exceliä. Työskentelytapasi on järjestelmällinen ja huolellinen.

Tässä pestissä pääset vaikuttamaan konkreettisesti esimerkiksi hankintojen vastuullisuuteen. Tule mukaan hankintatiimiin oppimaan projektin logistiikasta!


Täytä hakemus