Aikuisia rekrytoimalla ja laadukkaalla toiminnalla kasvuun

5.6.2018,

Hyvinkään Nummenpojat on merkittävä lippukunta – sillä on nimittäin kerrottavanaan aivan huikea ja merkittävä kasvutarina. 2000-luvun alussa lippukunnan toiminta oli hiipumassa kokonaan, kun muutaman aikuisen ja sisarlippukunnan tuella toimintaa lähdettiin määrätietoisesti elvyttämään ja kasvattamaan.

Nyt lippukunnanjohtajana on 22-vuotias Aarno Glad ja lippukunnassa 160 jäsentä. Nummenpoikien jäsenmäärä on kasvanut viime vuodesta jälleen yli 20 jäsenellä.

Aarno Glad kertoo empimättä: ”Meidän kasvun on mahdollistanut aktiivinen johtajien rekrytoiminen. Olemme olleet jo pitkään avoimia ja myönteisiä uusille aikuisille. Samaan aikaan on pyritty pitämään vanhat aikuiset toiminnassa ja saamaan uusia mukaan. Aikuisille on pyritty järjestämään omaa toimintaa omien pestien eli partiotehtävien lisäksi. Pesteihin on sijoitettu aktiivisesti myös samoajia.”

”Ehkä tärkein kasvuun vaikuttava asia on minusta tämä aikuismyönteisyys. Aikuiset ovat meille valtava voimavara ja vaikuttavat positiivisesti kaikkeen, esimerkiksi nuorempien ryhmien viikkotoimintaan ja asiantuntijatehtäviin kuten muonitukseen. Meille on aina tulossa lapsia, joten rekrytointia ei ole erityisesti tarvinnut suunnata heihin, mutta aikuisia kyllä tarvitaan, jotta koko ilmoittautujien jono pääsee mukaan partioon. Lippukuntamme henki on se, että partio on myös aikuisille harrastus, sekä tapa viettää aikaa omien tuttujen kanssa.”

Hyvinkään Nummenpojista korostetaan aikuisten merkitystä eikä syyttä. Koko ajan on myös ajateltu sitä, että nuorien on tarkoitus johtaa ja ottaa vastuuta. ”Meille yksi tärkeä asia on samoaja- ja vaeltaja-osaston ja aikuisten välinen yhteisymmärrys, sekä aikuisten ymmärrys siitä, että nuoret ovat samantasoisia johtajia siinä missä aikuisetkin.” ”On myös muistettava, että samoajat ja vaeltajat tarvitsevat omaa ohjelmaa. Meillä se on yleensä hengailua jossain kämpällä, mutta porukan hengen mukaan toki”, Aarno nauraa.

Aarno toivoisi valtakunnallisesti enemmän omaa toimintaa aikuisille koulutusten ja Johtajatulien lisäksi. ”Minusta aikuisten omasta toiminnasta tuleva hyvä yhteishenki ja tieto siitä, että välillä pääsee ilman lapsia vain omien johtajakaverien kanssa saunomaan tai muuhun johtajahuoltoon, kannustaa ja motivoi aikuisia jatkamaan.” Vaeltajaikäkausi voisi Aarnon mielestä olla pidempi: ”Vaeltajaikäkausi on liian lyhyt, sillä iso osa ikäkaudesta menee erilaisissa pesteissä sekä armeijassa.”

Hyvinkään Nummenpojissa huolehditaan siitä, että joka vuosi tulee uusia partiolaisia. ”Olemme joka vuosi lähteneet siitä, että uusi sudenpentulauma perustetaan joka syksy. Tämä kompensoi vanhoista ryhmistä lopettavien määrää. Johtajat siihen on pyritty löytämään tavalla tai kolmannella. Viimevuonna tehtiin paljon töitä, jotta saatiin sen lisäksi yksi uusi vanhempien sudenpentujen lauma sekä seikkailijajoukkue pystyyn.” Vaihtoehtona ei siis ole se, ettei uusia ryhmiä alkaisi ja aina johtajat ovat löytyneet tavalla tai toisella.

Lopuksi Aarno summaa vielä kaiken yhteen: ”Kokonaisuutena tarvitaan hyvää ja laadukasta toimintaa, joka näkyy ja kuuluu mediassa. Se houkuttelee uusia mukaan, sekä vanhoja pysymään mukana. Lisäksi tarvitaan johtajahuoltoa ja aktiivista johtajarekrytointia.”

Hyvinkään Nummenpoikien tarina kertoo sen, että aikuisten rekrytointi onnistuu ja kaikilla on mahdollisuus kasvuun. Muutamasta partiolaisesta 160 partiolaiseen on hieno suoritus. Onnea Nummarit!

Psst. Lue täältä Nummariaikuisen tarina.

Kuvat: Hyvinkään Nummenpoikien arkisto

Aikuiset, Lippukuntakuulumisia, Partio nosteessa, Uutiset , , , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi